lauantai 24. kesäkuuta 2017

Kasvi- ja luolaretkellä Neulaniemessä

Neljässä viikossa Neulaniemen metsä on muuttunut paljon. Toukokuun loppupuolella ainoat kukkijat olivat näsiä ja vaivero, nyt kukkii joka puolella. Metsätähdet, kielot, orvokit, mustakonnanmarjat ja upeat lehtokuusamat ovat juuri nyt yhtä aikaa kukassa. Metsälehmuksen lehdet ovat kasvaneet täyteen mittaansa ja joka puolella metsää tuoksuvat pihlajankukat.

Kullero ei ole kovin yleinen Pohjois-Savossa, mutta Neulaniemestä niitä löytyy pieneltä alalta. Ruotsalaiset ovat nimenneet kulleron osuvasti voipalloksi (smörboll).












Kissankäpälät vasta aloittelevat kukintaa.


Lehtokuusama viihtyy hyvin Kuopion lehdoissa. 


Mustakonnanmarjan kukka lähietäisyydeltä.


Kivilohkareikkoa koristavat pihlajat. Tänä vuonna pihlaja kukkii runsaana. 


Kävin talvella katsomassa Neulamäen kallion jääputousta Vuorilammin itäpuolella. Nyt halusin nähdä miltä siellä näyttää sulan maan aikaan. Jos talvella oli hankala pujotella suurten kivilohkareiden välissä, niin nyt se on vielä vaikeampaa. Korkealla kalliohyllyllä, puolivälissä kallioseinämää on runsas kalliokieloesiintymä. Ne saavat kukkia rauhassa, koska niiden luo on mahdotonta päästä. Kuin lohdukseksi löydän ihan jalkojen juuresta pienen kukkivan kalliokielon.


Kallioseinämän juurella on pelottavalta näyttävä kaivomainen luola. Suoraa pudotusta alaspäin on pari metriä. Luolan pohja näyttää ihan kuivalta.


Luolan suuaukon vierellä kasvaa mäkitervakkoa. Varmaan jo viikon päästä sen kukat avautuvat.


Jo talvella huomasin jääputouksen vierellä olevan syvennyksen. Kulkutie sinne oli kuitenkin jäinen ja sen verran korkealla, että en uskaltanut nousta katsomaan mitä syvennyksestä löytyy. Nyt kiipeän pienelle tasanteelle ja voi ihme mikä upea holvimainen luola sieltä löytyykään.


Luola on noin viisi metriä korkea ja pituutta saman verran. Leveyttä on vain 1-1,5 metriä. Kallioseinämässä on kapea hylly, jota pitkin seinämistä tukien voi kulkea luolan toiseen päähän.


Luolan suulta etelään avautuva näkymä hämmästyttää myös. Valtava kivipaasi tököttää pystyssä kivien välissä. Se on joskus irronnut kallioseinämästä, pudonnut alas ja jäänyt pystyyn kuin aseteltuna paikalleen muistomerkiksi.


Luolan pohja on noin puolitoista metriä kulkureittiä alempana.


Luolan katto on korkealla. Lieneekö tuo valtava kivilaatta sekin joskus irronnut ylempää emäkalliosta ja jäänyt nojalleen kalliota vasten.


Kivipaasi ja holviluola kuvattuna ulkopuolelta.


Kuljen lähemmäs Vuorilammin rantaa ja kiipeän tutulle paikalle, jossa monena vuonna olen kuvanut kalliokieloja. Tänä vuonna kukkia on enemmän kuin aiemmin ja uusia versoja on noussut. Se on ilahduttavaa, koska kalliokielo näin pohjoisessa on harvinainen.





Kotimatkalla käyn vielä lammen rannalla kuvaamassa raatteen kukkia.



24 kommenttia:

  1. Erikoinen luola. Nuo kukat melkein tuoksuvat tänne, kielot varsinkin. Kullero oli tosi yleinen Lahdessa lapsuuteni kesinä, niitä kerättiin isoja kimppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasviatlaksen mukaan Lahden seudulla on tiheimmät kulleroesiintymät Etelä-Suomessa. Pohjoisessahan se on hyvin yleinen.

      Poista
  2. Onpa jälleen retkesi suuntautunut mielenkiintoiseen paikkaan, hieno luola ja nuo kesän kukkijat suloisia! Upeat kuvat! Mukavaa Juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Kulleroita!! Pidän niistä paljon;-) Harmi että niitä näkee vain Lapissa, jos osuu oikeaan aikaan sinne. Mahtava luola! Hyvää juhannusta;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä muuallakin Suomessa, mutta ei niin yleisenä kuin Lapissa.

      Poista
  4. Tervehdys! Aika ihmeellisissä paikoissa seikkailet. Raate on kyllä hieno kukka. Eikä noissa muissakaan vikaa ole :)
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan menin vain kasviretkelle, luolat tuli vähän kylkiäisenä.

      Poista
  5. Kissankäpälät ovat jotenkin niin suloisia, tuovat lapsuuden kesät mieleen.
    Hieno kuvasarja kukista ja mahtavasta luolasta.

    VastaaPoista
  6. Kulleroitakaan en ole koskaan nähnyt. Siellä näyttää kesä olevan pari viikkoa jäljessä etelästä. Kauniit kuvasi saavat kaipaamaan luontoretkelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari viikkoa tai enemmänkin. Enpä muista milloin viimeksi pihjajat olisivat olleet kukassa juhannuksena.

      Poista
  7. Upeita paikkoja luolineen on lähellä Kuopiota. Ihastuttavia kuvia jälleen.

    Täälläkin, tuolla Lintikon maisemissa, on kalliokieloa luonnonvaraisena, en tosin ole itse löytänyt... Tuttavat siirsivät sitä pihapiiriinsä ja nyt on todella rehevä kasvusto kukkimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entisessä asuinpaikassani Rantasalmella oli runsaasti kalliokieloja. Siksi oli ilahduttavaa löytää sitä myös Kuopiosta.

      Poista
  8. Nuo luolat ovat kyllä mahtavia. Ja tosi pelottavan näköisiä. Olen varmaan entisessä elämässäni pudonnut tuollaiseen onkaloon ja kuollut sinne, kun niin pelottaa ;) ;)
    Mutta kukat ovat ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kaivomainen, suoraan alaspäin avautuva luola oli kyllä pelottava. Sinne saattaisi pudota vahingossa, oli sen suuaukko sen verran iso.

      Poista
  9. Upeat värit kuvissasi!
    Kissankäpälä oli vielä lapsuudessa ihan tavallinen kasvi. Sittemmin en ole sitä kuitenkaan enää itse tavannut.

    En olisi uskaltanut mennä tuonne kiviluolaan... :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiheimmät kissankäpäläesiintymät taitaa olla Itä- ja Pohjoissuomessa.
      Tuo valoisa holviluola ei ollut pelottava.

      Poista
  10. Luolista joku eläin varmaan löytää turvan sateella tai poikasia hoivatessa. Kalliokielo on minulle uusi tuttavuus, kuten kyllä moni muukin kuvaamasi kasvi, vaikka keräsin niitä 80 koulussa ollessani : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin kuulleeni jotain ääntä kivilohkareikosta. Mäyrät saattavat pesiä siellä.
      Minä en ole koskaan kerännyt kasveja. Kasviharrastus tuli myöhemmin valokuvauksen sivutuotteena.

      Poista
  11. On sinulla jälleen ollut mielenkiintoinen retki! Niin herkän kauniita nuo kukkakuvat. Ja hurja tuo kiviluola. Mietin kuviasi katsellessa usein, kuinka upea luontomme onkaan. Jaat näitä hetkiä ja kauneutta myös meille, kiitos siitä seita♥
    Toivottavasti mittumaari on hellinyt. Hyvää pyhää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina jotain mielenkiintoista löytyy kun lähtee luontoon.
      Kiitos Hannah

      Poista
  12. Preciosos esos acercamientos con motivos florales.
    Un saludo,

    VastaaPoista