perjantai 23. marraskuuta 2012

Tulilla

Viime päivät ovat olleet marraskuista ankeutta pahimmillaan. Pilvet roikkuvat  puiden latvojen tasalla, lämpötila muutaman asteen lämpöisen puolella ja päivän valoisa aika vain lyhenee. Tarvitaan jotain iloa ja valoa harmauteen.
Pakkaan reppuun evästä ja tuikkukynttilöitä, ajamme muutaman kilometrin kylän ulkopuolelle ja jalkaudumme auratulle sivutielle. Tien päästä löytyy kota pienen lammen rannalta, vaaran juurelta. 

Puukatoksesta valikoin kelopuupölkyn jossa on vähän tervastakin. Tulet siis syttyvät helposti vaikka kosteutta on riittämiin joka paikassa. Laitan vielä muutaman tuikkukynttilän palamaan ja niin saadaan lämmintä tunnelmaa kodan hämärään.
Kevättalvella tässä on vilkasta kun hiihtoladun kiertäjät pitävät evästaukoa. Silloin ovat myös kuukkelit valppaana kodan ympäristössä. Nytkin niitä odottelen paikalle. Käyn huutelemassa kodan ovelta että nyt sopisi tulla, eväsreppu on auki.  No, jos ne nyt olisivat olleet lähimaastossa, niin olisi savun tuoksu ne varmaan houkutellut tulemaan lähelle.  
Marraskuinen kaamospäivä on hiljainen. Niin hiljainen että saattaa kuulla nuotiotulen musiikin. En keksi oikeaa sanaa sille matalalle äänelle joka kuuluu tulesta. Liekkien koon mukaan ääni muuttuu, lepattaa ja sitä säestää hento ritinä. Liekkien hiipuessa jää nuotioon vielä hehkumaan oksainen sydänpuu. 
On aika kerätä tavarat reppuun ja sanoa kodan haltijoille kiitos ja näkemiin. 











Olen saanut blogitunnustuksen Kaaos kukkaruukussa-blogin Pelaguulta. Kiitos! Tämä piristi kovasti marraskuista kaamospäivää. 

4 kommenttia:

  1. Mainiota kuvausta.
    Hienoa tunnelmaa...!
    Terveisiä Kuusamon-kaamoksesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eko. Tämä keidas kaamoksen keskeltä löytyy...kuinka ollakkaan..Kuusamosta.(Rokova)

      Poista
  2. Retkikuvaus parhaimmillaan ja tunnelmallisessa kodassa tuikkujen ja nuotiotulen äärellä tuntuu joutavalta koko ulkoisen maailamn sateiset säätä. Marraskuinen kaamos voi olla viihdyttävää.
    Oli oikein mukavaa piipahtaa nuotiollasi. Luntakin siellä on vielä, samoin täällä, vaan ei kovin paljoa. Tiet ovat jäiset ja liukkaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumet häviävät uhkaavasti. Saa nähdä ehtivätkö hävitä kokonaan ennen ensi viikolle luvattuja pakkasia.
      Kaamos pelkistää. Pienistä asioista tulee merkityksellisiä.
      Kiitos aimarii.

      Poista