perjantai 10. maaliskuuta 2017

Revontuli-iltoja

Alkusyksyn vilkkaan revontulijakson jälkeen ei revontulia ole näkynyt. Tai, olisihan niitä ollut, mutta revontulien aikaan on ollut enimmäkseen pilvistä. Alkuviikolla, kahtena peräkkäisenä iltana, selkeälle taivaalle syttyivät revontulet. Ensimmäisenä iltana ihan pienesti, mutta seuraavana iltana jo isommasti loimuten.

Kuu on kasvanut jo yli puolikkaaksi ja valaisee metsää ja peltoa. Hentoiset revontulinauhat erottuvat melko heikosti.





Noin tunnin odottelun jälkeenkään ei tämän isompaa näytöstä tule. Mutta olihan ne sentään ensimmäiset loimut pitkään aikaan.


Seuraavana iltana taivaalla erottuu selvästi vahva, liikkumaton revontulivyö. Ajamme Ala-Kitkalle Kaukosaaren lintutornin luo revontulia tähystelemään. Kohta taivaalle nousee toinenkin kaari, joka alkaa liikkua ja muodostaa kiemuroita.





Sitten kaarien molemmat päät alkavat kiertyä ylös kohti taivaankantta.








Revontuliloimun alahelma on punaista valoa, joka on nopeaa ja kirkasta. Kahden sekunnin valotusaikakin vaikuttaa liian pitkältä.



Yritän saada koko taivaankannen yli menevän kaaren kuvaan, mutta objektiivini laajakulma ei ole riittävän laaja.


Kaukosaaren lintutornin alla on laavu ja laavun edessä tulisija.

Kuin loppunäytöksenä viimeisimmäksi taivalle nousevat voimakkan punakeltahehkuiset loimotukset.



13 kommenttia:

  1. Komeita revontulia! Tästä on jo yli vuosi, kun olen nähnyt revontulia. Täällä meillä revontulet ovat aina todella haaleita.

    VastaaPoista
  2. Värinäytelmä on aina niin hieno, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  3. Ihania revontulten tanssiaisia olet nähnyt ja upeasti kuvannut.

    VastaaPoista
  4. Olet kyllä saanut napattua upeita kuvia vaikka kuu on möllöttänyt. Kävin muutamana iltana revontulia katselemassa, mutta kun kuu tuntui valaisevan paikat niin voimakkaasti ja jättävän revontulten valot varjoonsa niin en edes kokeillut kuvaamista. Olisi selvästi pitänyt edes yrittää!

    VastaaPoista
  5. Henkeäsalpaavan kauniit revontulet.

    VastaaPoista
  6. Ihan uskomattoman upeita kuvia taivaantulista...lapsena niitä katselin pohjoisessa, täällä etelässä on niin paljon valosaastetta ettei niitä juurikaan näy!

    VastaaPoista
  7. Revontulet ovat aina kaunista katseltavaa :)

    VastaaPoista
  8. Impresionante la aurora boreal.
    Un saludo,

    VastaaPoista
  9. Olet jälleen oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Komeat ja värikkäät ovat tulet. Minä toivoisin myös joskus sattuvani kameran kanssa siten, että olisi avaa, eikä aina puut estämässä kuvaamista.

    VastaaPoista
  10. Wau! Upeita kuvia! Täällä Helsigissä olen muutaman kerran nähnyt revontulia, mutta en mitään tämän kaltaista.. Olet Onnekas, kun saat kokea nämä <3

    VastaaPoista