sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Lunta taas

Palasin parin päivän Helsingin matkalta lumiseen kotipihaan. Perjantain-lauantain aikana oli satanut noin kymmen senttiä lunta. Osa oli sulanut, mutta paljon oli jäänyt maahan. Kun sunnuntaina puolen päivän jälkeen selkeni ja tyyntyi, kaivoin kajakin lumen alta ja lähdin vesille. Rantojen väriloisto oli himmentynyt viikossa.  Vain muutama koivu siellä täällä oli vielä saanut pitää keltaiset lehtensä. Huusalon etelän- ja lännenpuolen kalliot olivat lumettomia, idän ja pohjoisen puolella oli ohut lumikerros. Suuri kivimassa pitää vielä kesän lämpöä sisällään ja järvivesikin taitaa vielä olla hieman ilmaa lämpimämpää.  Kotiin päin meloessa pilvet alkoivat taas levittäytyä lännen suunnalta. Juuri sopiva hetki käydä melomassa.


Rossinsaari viime sunnuntaina 17.10.


Kotipihan kukat lumisateen jälkeen


Lauantai-illan sinipunainen hetki 23.10.

Huusalon lumetonta länsirantaa 24.10.

Pyöreälahdella koivut hehkuvat vielä

Huusalon pohjoispuolen kallioita


Rantapuiden heijastus



sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Aamu Repomäellä

Yöllä oli ollut kolme pakkasastetta.  Aamu valkeni kirkkaana ja huurteisena.  Lähdimme aamuhämärissä Repomäen näkötornille.  Ennen auringonnousua taivaanrannalla ajelehti tumma pilvikerros. Nouseva aurinko punersi idän puolen pilvet.  







Ohut lumikerros peitti pellot. Metsä Haukiveden rannan puolella oli lumeton, mutta lännen puolen puihin oli jäänyt hieman lunta. Ruskakoivut värittivät maisemaa.

Aurinko nousi paksun pilvikerroksen takaa

Lumikiteitä aamun valossa





Repomäen päällä lumi ja jää olivat tarttuneet puiden oksiin


Ylöalasmaisema Voinsalmelta

lauantai 16. lokakuuta 2010

Ensilumi







Ensilumikuvat ovat Pieksämäeltä ja Pieksämäki-Varkaus-tien varrelta. Kotipiha ympäristöineen sinnittelee vielä lähes lumettomana kahden järven lämmittäessä molemmin  puolin.  Ei ihan joka syksy käy näin että lehdet ovat puissa kun ensimmäiset lumet satavat.  Viikon lopulla lunta tuli paikoin jopa kymmenen senttiä.  Lauantaina, auringon alkaessa paistaa, lumimaisema keltaisin lehdin väritettynä oli hetken aikaa huikean kaunis. Pian auringon lämpö tiputti lumet puiden oksilta. 

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Tämän päivän kukat

Tänään, 10.10.10. löytyi vielä monenlaisia kukkia. Vaikka sää oli aurinkoinen niin kova tuuli vaikeutti kuvaamista. Varsinkin pitempivartiset kukat vipattivat tuulessa niin että terävää kuvaa ei tahtonut saada.


Puna-ailakki

Metsäkurjenpolvi

Ruusuruoho

Harakankello

Kissankello

Kelta-apila

Kissankello II

Ketoneilikka

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Ruskan hehku








Kuokansalon rantaa


Sinistä ja kultaa

Kuokanselkää ja Kuokansalon edustan Sammalsaari


Tuuli etelän ja lounaan väliltä, aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Parempaa syyssäätä ei voisi toivoa.  Kiirehdin vesille töiden jälkeen että ehtisin käydä kiertämässä Kuokansalon ennen auringon laskua. Viime päivinä Haukiveden rannat ovat syttyneet loistamaan. Vesi heijastelee pilvettömän sinitaivaan ja rantojen ruskapuut luovat kultaisia läikkiä veden pintaan.  Melomisesta ei tahtonut tulla mitään kun vähän väliä piti pysähtyä ihailemaan ympäröivää kauneutta. 
Mutta tuossa loistossa on surumielinen sävy. Tämä on kesän päätös, suuri loppunäytös ennen kuin tuulet  ja sateet vievät lehtien loiston ja tulee synkkää ja pimeää.