keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Matkan varrelta

Matka Kuusamosta Kilpisjärvelle kuljettiin tällä kertaa eri reittiä kuin yleensä. Suorin tie veisi Kemijärven ja Sodankylän kautta Kittilään, Muonioon ja sieltä Käsivarrentielle. Nyt ajettiin Rovaniemen kautta Pelloon ja sieltä länsirajaa seuraten Kilpisjärvelle. Juttua Kilpisjärveltä julkaisen myöhemmin, tässä kuvia matkan varrelta.

Auttiköngäs on noin puolimatkassa Kuusamon ja Rovaniemen välillä. Päätieltä on kilometrin verran könkäälle. Iso parkkipaikka, nuotiopaikka, päivätupa Uittopirtti ja Pirttikahvila ovat kaikki lähekkäin könkään länsirannalla. Köngästä voi katsella patosillalta tai takarannan näköalapaikalta. Uittopirtin puoleisella rannallakin on näköalapaikka, mutta puut ovat kasvaneet niin, että näkymää putoukselle ei enää ole. Auttikönkään ympäristössä kiertää myös 3,6 kilometrin mittainen luontopolku.

Auttikönkään uoma patosillalta kuvattuna. Vieressä vanha uittoränni, joka näyttää olevan hajoamassa lopullisesti.


Köngäs takarannan kallion päällä olevalta näköalapaikalta kuvattuna.




Patosillalla on infotaulu, jossa on kuvia könkäästä eri vuodenaikoina ja vanhoja kuvia tukinuiton ajalta. Vielä 1960-luvulla on Autin uomassa uitettu tukkeja.




Seuraava pysähdys on jo kuusi kilometriä Auttikönkäältä Rovaniemelle päin Autin kylässä. Poikkeamme päätieltä Kemijoen takarannalle, jossa on Taittumaniemen pohjapato, mutta paremmin se tunnetaan nimellä Auttin kauneuspato. Kaareva pohjapato ei nyt ollut parhaimmillaan, koska vettä virtasi vain vähän padon reunan yli.





Muutama vuosi sitten valmistunut kalaporras näkyy joen toisella rannalla.


Yöpymispaikkamme on Rovaniemen ja Pellon välillä Raanujärvellä. Heräsin sattumalta kahden jälkeen yöllä. Kun ikkunasta avautuva näkymä on tämä, ei voinut muuta kuin lähteä ulos kameran kanssa.











Etelä-Lapin teiden varsilla on monin paikoin suuria maariankämmekkäesiintymiä. Paikoin tienvarren ojanpohjat ovat pelkkää vaaleanviolettia kukkaa täynnä. Harmi vaan, että juuri nyt oli tienvarsien niitto käynnissä ja kauniiden kukkien loisto lopussa.


Keräsin kimpun maariankämmeköitä mukaan. Ne kestivät monta päivää kauniina maljakossa.



Seitsemän kilometriä Muonista etelään, Muonionjoen Äijäkoski on komea nähtävyys. Jostain syystä opastus koskelle on poistettu. Tienvarrella ei ollut ennakko-opastusta eikä tienhaarassa viittaa. Paikalla on kuitenkin parkkipaikka, josta sorastettu polku vie kosken rannalle.




Äijäkosken kuohuja ylävirran suuntaan....


.... ja alavirtaan päin


Matkan päässä odotti Kilpisjärvi, siitä juttua myöhemmin.


Matkareitti Kuusamosta Kilpisjärvelle

18 kommenttia:

  1. Voi hyvätavaton näitä sinun kuvia, en varmasti koskaan lakkaa hämmästelemästä miten upeita ne voikin olla! Sinulla on uskomattoman taitava silmä "vangita" luonnon kauneus kuviisi! Leppoisaa kesäpäivää ja ihanaa kesän jatkoa♥

    VastaaPoista
  2. Könkäitä riittää, vaan on tainneet jo menneen talven lumet haihtua, kun ei enää riitä vettä valtoimikseen. Kesäyön taikaa ei koskaan väsy katselemaan. Että meillä on rikkautenamme nämäkin valöörit tarjolla!
    Maariankämmekät olivat etelä-karjalaisen lapsuusmaisemani kauneimpia kukkia. 'Metsänhoidolliset' toimenpiteet sitten mylläsivät myöhemmin rakkaat kukkapaikkani eikä kämmeköitä enää löydy. Kiitos erityisesti tuosta kauniista kämmekkäkuvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan maariankämmekän myös lapsuudestani, suolta kotini lähellä. Siellä kasvoivat harvakseltaan, vain muutamia. Yleensä en kerää kämmeköitä maljakkoon, vaikka esim. maariankämmekät eivät ole rauhoitettuja, mutta nyt keräsin pois koska niittokone olisi ne kaatanut.

      Poista
  3. On kyllä mahdottoman komea matkareitti halki Suomen ja länsirajaa pitkin. Ja nuo kosket ja muut vesiputoukset, en kyllästy koskaan katsomaan, hienoa kun sinä laitat kuvia. Kämmekät ovat taas niin kauniita.

    Upea matka, kiitos kyydistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä joskus poiketa tutulta reitiltä vaikka matkaa tuleekin vähän enemmän.

      Poista
  4. Uskomattomat valokuvat! Menimme viime kesänä saman reitin:-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne, Auttiköngäs oli minulle tuttu entuudestaan, mutta Autin padon olemassaolon sain tietää vasta äskettäin.

      Poista
  5. Todella hienoja maisemia ja niin upeat kuvat niistä!

    VastaaPoista
  6. Hei seita! Kylläpäs tuo Auttikönkään uittoränni on rapistunut viimenäkemältä. Luulisi että sen kohtuullinen kunnossapito olisi jo historiankin takia suositeltavaa.
    t.Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ränni on hajoamassa ihan kokonaan. Harmi, koska juuri se muistuttaa vanhoista uittoperinteistä.

      Poista
  7. Hieno paikka ja reitti pohhjoiseen on tämäkin, kuten monet muut tässä maassa.
    Kaunista olet kuviksi napsinut. Etenkin yöaurinko ihastuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöauringon näkeminen oli onnekas sattuma. Tällä kertaa en nukkunut onneni ohi:)

      Poista
  8. Un reportaje espectacular, me han gustado mucho todas las fotos. Enhorabuena por tu trabajo, saludos desde el norte de España.
    http://faunacompacta.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. Hienoja käyntikohteita matkan varrella! Laitoin muistiin, niin seuraavaksi tuolla ajellessa tiedän, missä kannattaa pysähtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohtui mainita jutussa, että Auttikönkään ympäristössä on myös 3,6 kilometrin mittainen luontopolku, jossa kävellään ensin Auttijoen rantaa, noustaan näköalapaikalle ja kuljetaan vanhan metsän läpi. Eli Auttikönkäälle kannattaa varata aikaa.

      Poista