Lunta ja hiljaisuutta Valtavaaralla

Pilvisen ja tuulisen päivän retkellä kuljin liukulumikengillä metsän läpi omia reittejä Valtavaaranlammen kautta Valtavaaran laelle. Retken lähtö- ja paluupisteenä oli Vuosselintie Itä-Rukalla.

Alarinteen kynttiläkuusikko on puistomaista, kuin suunnitelman mukaan sopivin välein istutettua.

Viime päivien lumituisku on pyörittänyt lunta joka paikkaan. Taitavasti muotoiltu yksityiskohta kuusen juurella.

Pieni suo korkealla Valtavaaran rinteellä.

Onnistun nousemaan kohti Valtavaaranlampea rinteen loivimmista paikoista. Alkumatkan seuraan purouoman reunaa, hiihtoladun ylityksen jälkeen kuljen hieman vinottain jyrkimmässä rinteessä. Retkikarttaohjelma, joka näyttää sijainnin kartalla, toimii kun on yhteys verkkoon.

Valtavaaranlampi on kuin hiljaisuuden temppeli. Tykkypuut reunustavat lampea joka puolelta. Vastarannalla oleva laavu on piiloutunut lumen keskelle näkymättömiin.

Lammen pohjoisrannalla, puiden takaa näkyy Valtavaaran laki. Korkeuserolla mitattuna Valtavaaran lampi on matkan puolivälissä. Nousua Vuosselista lammelle on n. 75 metriä ja lammelta laelle vajaa 80 metriä.

Hieman ennen laavua löydän Ahmakallion suunnalta tulevan lumikenkäpolun. Sieltä pääsee suorempaa, mutta jyrkempää reittiä lammelle.

Hetken aikaa pilvikerros ohenee hieman ja värittää harmaan maiseman hennon sinertäväksi. Talvisista tulistelupaikoista, joissa olen käynyt on, Valtavaaranlammen laavu mielestäni kauneimmalla paikalla.

Maassa on metrin kerros lunta, mutta on sitä reilusti halkovajan katollakin.

Tervalta tuoksuvat puut syttyvät helposti ja tuulisuojakin on riittävä.

Nuotiomakkaran ja teemukillisen jälkeen jatkan matkaa kohti Valtavaaran lakea. Alkumatkalla seuraan vanhaa lumikenkäuraa, mutta pian se peittyy tuiskun muovaamiin jyrkkäreunaisiin lumiaaltoihin. Paikoin lumiharjanteet ovat noin metrin korkuisia. Kun kaikki ympärillä on valkoista, silmä ei erota hangen muotoja. Kaadun pari kertaa kun suksi haukkaa syvään kuoppaan.

Kaksi vierekkäin kasvanutta kuusta on joutunut taipumaan lumen ja tuulen voimasta.

Ylhäällä laella hangen pinta on kovaa ja tasaista, eikä lumikenkäsuksi uppoa yhtään lumeen.
Lumi, tuuli ja pakkanen ovat rakentaneet Valtavaaran tuvan edustalle toteemipaaluja.

Harmaassa säässä ei yksityiskohtia maisemassa paljon erotu. Valtavaaranlampi näkyy pienenä läikkänä Rukan rinteen alapuolella.

Joku on ahkeroinut ja kaivanut tuvan ikkunat esiin lumella kuorrutetusta seinästä. Tuulisella laella ei tee mieli viipyä pitkään. Jatkan matkaa kodalle, joka on vähän matkan päässä alarinteessä.

Kota maastoutuu hyvin lumen ja puiden keskelle. Valtavaaran hiihtolatu kulkee kodan vierestä, joten kävijoitä on talvellakin. Nytkin kodan tulisijassa on pienet tulet, vaikka ketään ei näykään.

Viivähdän hetken kodassa, pujahdan sitten halkovajan viertä metsään ja jatkan alas rinnettä kohti Vuosselia. Meno ei ole kovin vauhdikasta umpihangessa, vaikka rinne onkin jyrkkä.  

Loppumatkalla ilahduttaa näköhavainto auringosta, ensimmäistä kertaa koko retken aikana.