Hiihtäen Kuontivaaralle

Pari pakkasastetta, pilvistä (tietenkin) ja hienoista lumisadetta, eli kohtuullinen hiihtokeli pitopohjasukselle. Edellisyönä on tullut taas viitisen senttiä lisää lunta. Lähden liikkeelle heti aamusta toiveena päästä vasta-ajetulle ladulle. Noin puolen kilometrin hiihdon jälkeen latukone tuleekin vastaan.

Tähän aikaan ladulla on vielä hiljaista. Vasta viiden kilometrin kohdalla tulee ensimmäiset hiihtäjät vastaan.

Puut ovat taas saaneet lumipeitteen oksilleen.

Noin parinkymmenen kilometrin pituinen Kuontivaaran latu kuljettaa hiihtäjän kumpuilevassa metsämaastossa. Väliin mahtuu pieniä soita ja peltomaisemaakin.

Männikön kuivat alaoksat näyttävät koristeellisilta paksun lumen peittäminä.

Lumi on kääriytynyt hauskasti venevajan katon ympärille Kuontijärven Pohjaslahden rannalla.

Luminen kynttiläkuusikko innostaa päällekkäisvalotuskokeiluihin.

Kuontivaaran latukahvila on sopivasti reitin puolivälissä. Kuuma mehu ja vastaleivottu mustikkapiirakka maistuvat.

Puolenpäivän aikaan ladulla alkaa olla vilkasta ja niin on latukahvilassakin.

Kahvilan pihapiirissä on poroaitaus. Ruokailevat ajoporot kiinnostavat paikalle tulleita, ranskaa puhuvia kelkkailijoita. Pihapiirissä lentelevää kuukkelia ei kukaan näytä huomaavan. Eivät ole lintuihmisiä.

Hiihtoretki jatkuu loivaa vaaran rinnettä kohti Rukaa. Ladulle on satanut sen verran uutta lunta, että pitopohjan luisto ei ole kovin hyvä. Onneksi lumi ei tartu suksen pohjaan.

Veskanjoki on pysynyt sulana vaikka virtausta ei juuri näytä olevan. Koskikarakin on kaukana joen mutkassa, mutta lyhyellä optiikalla en saa sitä kuvaan.

Käkkyrän latva suolla.