Loppunäytös

On pääsiäislauantain ilta. Seuraan revontuliennusteita ja kurkin ikkunasta pilvitilannetta. Jaksaisiko vielä kerran käydä revontulia jahtaamassa.  Kesäaikaan siirtyminen ja päivän piteneminen on jatkanut illan valoisaa aikaa. Kohta on niin valoisaa koko yön, että revontulet eivät näy. Kausi loppuu.

Yhdentoista aikaan fb:n Revontulikyttääjien sivulla on viestejä revontulikaarien näkymisestä ja tuikkeista eteläistä Suomea myöten. Pakkaan kiireesti kameran reppuun ja lähden ajamaan katuvalojen ulottumattomiin.  Jätän auton tienvarteen ja kuljen otsalampun valossa rantaan. Idän taivaalla erottuu jo vihreää loimotusta. Taivaanrannalla on vielä iltataivaan kajoakin, vaikka kello on jo 23:30. Kuu ei vielä valaise, koska nyt sen nousuaika on vasta puolenyön jälkeen.

Kuin tilauksesta, heti kun olen saanut kameran viriteltyä, alkaa revontulikaari elää ja kirkastua.

Kaari hajaantuu useammiksi mutkitteleviksi nauhoiksi, joiden alareunassa on punaista joka erottuu ihan paljaalla silmälläkin.

Säädän valotusaikaa mahdollisimman lyhyeksi, että nopeasti liikkuvien loimujen muodot erottuisivat kuvassa. Jos nopeaa liikettä kuvaa liian pitkällä valotusajalla, revontulet näkyvät kuvassa vain ylivalottuneena läikkänä taivaalla.

Luoteen suunnalta nousevan kaaren keskellä vilkkuu Venus-planeetta.

Kaarista kohoaa pilareita ja tuikkeita kohti taivaankantta.

Vihreän loimotuksen yläpuolella näkyy silmin vaaleampia tuikkeita. Vasta kameran optiikka paljastaa niiden violetin värin.

Puolen yön aikaan revontulien valo himmenee ja haalistuu. Taivaalle jää vihreää ja violettia harsoa, mutta minä pakkaan kameran reppuun ja lähden autolle. Pääsiäisyön paras näytös on ohi ja luulenpa, että tässä oli koko tämän talven revontulikauden lopetus.