Elämää koronan aikaan

Koronan vuoksi elämä on muuttunut, mutta toisaalta taas ei ole muuttunut. Eläkkeellä ollessa sitä on jo aiemminkin asunut lähes karanteeninoloisissa olosuhteissa. Useimmiten tapaamani ulkopuolinen on kaupan kassa eikä välttämättä hänkään jos asioi itsepalvelukassalla. Lapset ja lastenlapset asuvat sen verran kaukana, että heitäkin tapaan normaalisti muutaman kerran vuodessa. Satunnaisia tapaamisia on kampaaja ja apteekin henkilökunta, joskus harvoin käyn kameraseuran kokoontumisissa, siinä ne kontaktit.

Se mitä tällä hetkellä kovasti kaipaan on kirjasto. Kirjastossa käynti on kuulunut viikkorutiineihini jo vuosikymmeniä. Viime vuosina, kun molemmille asuinpaikkakunnilleni on tullut omatoimikirjasto, on ollut mukavaa piipahtaa kirjastossa useammankin kerran viikossa etsimässä luettavaa mukaan tai lukemassa lehtiä.  E-kirjasto auttaa tuskaan, mutta valikoima on kovin suppea ja kiinnostavimmat kirjat alkaa olla luetut. Toisen asuinpaikkakuntani kirjasto tarjoaa myös aikakauslehtien lukumahdollisuuden ja sen lisäksi valtakunnan päälehden lukuoikeudet (sanomalehdet poikkeuksellisesti nyt korona-aikaan). Noita oikeuksia on rajoitetusti, joten aamuvirkkuna luen Hesarin jo viiden aikaan aamulla.

Toinen asia jota kaipaan on lounasravintolat. On mukavaa kerran, pari viikossa käydä syömässä muiden laittamaa ruokaa. Niin, onhan monessa paikassa take-awaypalvelu, mutta minua ahdistaa valtava pakkausmateriaalin määrä mikä yhdenkin annoksen toimittamiseen tarvitaan. Eikä ruuan maku parane pakattuna ja kuljetettuna.

Tällä hetkellä odotan jäiden lähtöä. Seuraan päivittäin jäänreunan etenemistä ja sulan veden lisääntymistä kotilahdella. Viime keväänä jäät lähtivät lahdelta 28.4. Nyt näyttää siltä, että menee toukokuun puolelle ennen kuin pääsee vesille.  Sitä odotellessa kuljen aamuvarhaisella tai illalla auringonlaskun aikaan rannoilla. Kun pelkät auringonnousu- ja laskumaisemat alkavat kyllästyttää, kaivan repusta linssipallon ja katson ja kuvaan maisemaa lasipallon läpi.

Loppunäytös

On pääsiäislauantain ilta. Seuraan revontuliennusteita ja kurkin ikkunasta pilvitilannetta. Jaksaisiko vielä kerran käydä revontulia jahtaamassa.  Kesäaikaan siirtyminen ja päivän piteneminen on jatkanut illan valoisaa aikaa. Kohta on niin valoisaa koko yön, että revontulet eivät näy. Kausi loppuu.

Yhdentoista aikaan fb:n Revontulikyttääjien sivulla on viestejä revontulikaarien näkymisestä ja tuikkeista eteläistä Suomea myöten. Pakkaan kiireesti kameran reppuun ja lähden ajamaan katuvalojen ulottumattomiin.  Jätän auton tienvarteen ja kuljen otsalampun valossa rantaan. Idän taivaalla erottuu jo vihreää loimotusta. Taivaanrannalla on vielä iltataivaan kajoakin, vaikka kello on jo 23:30. Kuu ei vielä valaise, koska nyt sen nousuaika on vasta puolenyön jälkeen.

Kuin tilauksesta, heti kun olen saanut kameran viriteltyä, alkaa revontulikaari elää ja kirkastua.

Kaari hajaantuu useammiksi mutkitteleviksi nauhoiksi, joiden alareunassa on punaista joka erottuu ihan paljaalla silmälläkin.

Säädän valotusaikaa mahdollisimman lyhyeksi, että nopeasti liikkuvien loimujen muodot erottuisivat kuvassa. Jos nopeaa liikettä kuvaa liian pitkällä valotusajalla, revontulet näkyvät kuvassa vain ylivalottuneena läikkänä taivaalla.

Luoteen suunnalta nousevan kaaren keskellä vilkkuu Venus-planeetta.

Kaarista kohoaa pilareita ja tuikkeita kohti taivaankantta.

Vihreän loimotuksen yläpuolella näkyy silmin vaaleampia tuikkeita. Vasta kameran optiikka paljastaa niiden violetin värin.

Puolen yön aikaan revontulien valo himmenee ja haalistuu. Taivaalle jää vihreää ja violettia harsoa, mutta minä pakkaan kameran reppuun ja lähden autolle. Pääsiäisyön paras näytös on ohi ja luulenpa, että tässä oli koko tämän talven revontulikauden lopetus.

Täydenkuun aamu

Herään 4:50. Virkistyn hetkessä kun katson ikkunasta avautuvaa näkymää. Kuunsilta lahdella houkuttelee ulos. Edellisenä päivänä viidentoista asteen lämpöaalto on sulattanut lumen jään pinnalta ja jään päälle kertynyt vesi on jäätynyt yön pakkasessa.

On vielä puolisen tuntia auringonnousuun, mutta horisontin takaa aurinko heijastaa kullankeltaista valoaan kuuhun ja kuu taas heijastaa tuon valon jään pinnalle.

Kuljen rantoja pitkin niemenkärkeen, että näkisin paremmin auringonnousun suuntaan.  Jäälle en uskalla enää mennä.

Ihan virallinen täydenkuun hetki on juuri nyt, kello 5:35.

Aurinko on jo noussut ja pian on niin kirkasta, että kuun valo himmenee.

Tässä kuu vielä jotenkin näkyy, mutta en jäänyt odottamaan sen laskemista metsän taakse, koska tuli niin valoisaa, että kuu ei erottunut kuvassa.

Viimeisillä jäillä

En osannut odottaa, että vielä pääsisi jäälle Kuopiossa. Siksi oli iloinen yllätys kun maaliskuun viimeisellä viikolla oli ehkä talvikauden parhaat jäät. Toki kävin taas haastattelemassa kalastajia ja kurkkimassa pilkkiavantoihin varmistaakseni jään kestävyyden. Jää ei viimeisen kuukauden aikana ollut ohentunut yhtään, ehkä vähän pehmentynyt, mutta vielä täysin kantavaa, ainakin matalalla kotilahdella jossa ei ole virtauksia.

Auringon lämmittäessä, tuulensuojassa rantakivellä istuen unohtaa hetkeksi koronauhan. Täällä ei leiju tartuttajahiukkasia.

Äänistä ei voi erehtyä. Kaukaa kuuluva joutsenten kailotus kovenee ja kohta kolme joutsenta suorittaa ylilennon hienossa muodostelmassa.  

Yöpakkasten ja päivän lämpöasteiden vaikutus saa jään ulisemaan ja paukkumaan. Pienellä lahdella railot ovat vain muutaman sentin levyisiä, mutta Kallaveden suurilla selillä on useiden metrien levyisiä railoja. 

Maaliskuun loppua kohti sää kylmeni ja satanut lumi jäi maahan.

Eräänä iltayönä odottelimme revontulia. Kovin isoa loimotusta ei jaksanut syttyä, vaikuttavampaa oli kuunnella jään pauketta pimeässä yössä.

Huhtikuun ensimmäisellä viikolla yöpakkaset jatkuivat ja luntakin tuli lisää niin paljon, että potkukelkkaan piti laittaa liukujalakset. Yöllä oli ollut pakkasta lähes kymmenen astetta ja auringon noustessakin oli viitisen astetta pakkasta.

Lunta tuli vielä lisää, sen verran, että potkukelkka piti vaihtaa suksiin. Olin jättänyt hiihtovälineeni Kuusamoon kun olin varma, että niitä ei enää tarvita. Onneksi varastosta löytyi vanhat sukset. Tiistai 7.4. taisi olla minun osaltani jäillä liikkumisen lopetuspäivä. Vielä aamulla järvellä oli hieno hiihtokeli, iltapäivällä lämpeni viiteentoista asteeseen ja jään pinnalla lainehti vesi.

Täydenkuun aamu 8.4.