Tsahkaljärven maisemareitti

Retkemme Tsahkaljärvelle alkaa tällä kertaa rannalta. Kilpisjärven aamu on pilvetön ja tyyni. Jäät ovat lähteneet viikkoa aikaisemmin Kilpisjärvestä ja nyt järven pinta peilaa Ruotsin ja Norjan lumisia tuntureita.

Saanakin kurkottelee peilikuvaansa Kilpisjärven kirkkaaseen veteen.

Olisipa kajakki täällä, huokailen.

Luontokeskukselta lähtee sorapintainen kävelytie nousemaan kohti Tsahkaljärveä. Ei tarvitse nousta kovin pitkälle, kun Kilpisjärvi alkaa näkyä tunturikoivikon takaa.

Alkukesästä polun varrella on sulamisvesilammikoita.

Noin kilometrin kävelyn ja 70 metrin nousun jälkeen olemme Tsahkaljärvellä.

Saana näyttää olevan ihan lähellä, mutta tosiasiassa matkaa Saanan juurelle on yli kaksi kilometriä.

Vastavalmistunut kota on Kilpisjärven matkailuyrittäjien tapahtumakäyttöön tarkoitettu. (lisäys 21.9.2019, kota, varastorakennus ja wc-rakennus ovat palaneet 19-20.9. välisenä yönä)

Jokitörmän laavulta avautuu panoraamanäkymä Kilpisjärvelle, Tsahkaljoelle, Saanalle ja Tsahkaljärvelle. Laavua saavat myös retkeilijät käyttää ja niinpä virittelimme tulet makkaranpaistoa varten.

Talvi-ihmisenä kuvittelen itseni istumaan tähän tulenloimussa talviyönä revontulia katselemaan.

Näkymä Tsahkaljoen rantakalliolta Kilpisjärvelle.

Tsahkaljokea ylävirran suuntaan sillalta kuvattuna

Nyt on Tsahkalputouksessa vettä ja kuohua. Joki putoaa monena haarana kalliota alas.

Maisemareitti  päättyy Kilpisjärven kaupan lähelle. Siitä Luontokeskukselle on noin 600 metriä, eli kaikkiaan Tsahkaljärven reitin pituus on noin kolme kilometriä. Suosittelen kaikkia Kilpisjärven kävijöitä kävelemään vähintään tämän reitin. Pienellä matkalla voi nähdä Kilpisjärven, Tsahkaljärven, Tsahkalputouksen ja Saanan.

Polun varren kosteikosta löytyi lettopajua, jossa juuri nyt oli punaiset norkot.

Vielä Saanalle

Herään neljän aikaan aamuyöstä. On yhtä valoisaa kuin päivällä. Hetken harkitsen jaksanko lähteä vielä toisen kerran parin vuorokauden sisällä kiipeämään Saanalle. Päätän lähteä, koska tänne asti on tultu ja mielessä on löytää kukkiva jääleinikki, joka saamani vihjeen mukaan pitäisi löytyä Saanan länsirinteeltä. Puoli viiden aikaan olen jo Saanan polulla nousemassa rinnettä tunturikoivujen keskellä. Muitakin aamun kulkijoita on liikkeellä, poro rymistelee polun lähellä.

Yhtään pilveä ei näy lännen ja etelän suunnalla, Pikku-Malla kylpee auringon valossa.

Kaukana Norjan suurtuntureiden yllä on ohut usvakerros.

Outo ilmestys polun varrella. Erään lähteen mukaan joku kuvausryhmä on tuonut trampoliinin tunturiin. Hyviä kuvia siitä varmaan saakin kun rajaa trampoliinin pois kuvasta ja kuvaan jää vain hyppääjä ja maisema.

Saanan uusien kiviportaiden rakennustyöt ovat alkamassa. Kivipalkkeja ja kivituhkasäkkejä on rivissä tulevien portaiden kohdalla. Portaat tulevat olemaan vähän idempänä kuin entiset puuportaat.

Näkymä trampoliinin luota Kilpisjärvelle ja Pikku-Mallalle.

Kuljen polkua vähän korkeammalle kuin edellisellä käynnilläni. Yht'äkkiä huomaan jyrkällä rinteellä ison lapinalppiruusuryhmän. Kun alarinteen lapinalppiruusut kasvoivat yksittäin tai kahden, kolmen kukan ryhmissä, on tässä pienellä alalla useita kukkaryppäitä. Kasvusto näyttää hyvinvoivalta, lehdet ovat vihreitä ja kukat isoja.

Ei pidä unohtaa katsella maisemaa. Minulla on onnea kun saan nähdä ympäröivän maiseman selkeässä säässä. Hyvin usein pilvet ovat näköalojen esteenä Saanan kulkijoille.

Tätä karua kivikkoista maastoa katsellessa tuntuu ihmeeltä, että siinä kasvaa mitään elollista, mutta niin vain kivien koloista ja kalliopinnoilta löytyy sielikköä, varpioita, rikkoja, leinikkejä ja nuo lapinalppiruusut.

Uuvanalaikkuja kuin istutettuna.

Sielikköä varjossa....

....ja auringossa

Upea kielonkukkaa muistuttava liekovarpio viihtyy Suomessa vain Käsivarren tuntureilla.

Saanalla risteilee paljon polkuja, joten minulla oli epäilys, että tällä kertaa en ehkä tule löytämään kukkivaa jääleinikkiä. Varmimmin jääleinikin löytää myöhemmin kesällä kun itä- ja pohjoisrinteiden lumet alkavat sulaa. Länsipuolen valoisalla rinteellä jääleinikkiä ei juuri esiinny. Olen jo käynyt kääntymässä lähellä mastoa ja palaamassa polkua takaisin, kun äkkiä jalkojeni juuressa on nuo kauniit jääleinikit. Eikä vain yksittäin, vaan useammassa kohti.

Jääleinikki on avautuessaan ja kukinnan alkuvaiheessa valkoinen, mutta muuttuu kukinnan edetessä ensin vaaleanpunaiseksi ja tummenee vielä siitäkin ennen kuihtumistaan.

Kalliolla, soraikossa se kasvaa ja kukoistaa. Uskomatonta!

Auringon suunta on kääntynyt ja nyt tulomatkalla löytämäni lapinalppiruusuryhmäkin paistattelee valossa.

Saana tarjoaa vielä yhden ihmeen. En ole koskaan nähnyt enkä kuullutkaan, että sielikköä on myös valkokukkaisena.

Väsyneenä, mutta onnellisena laskeudun Saanalta. Retkellä on mennyt aikaa yli työpäivän verran, eli iltapäivä on pitkällä kun olen takaisin kylällä.

Katso myös edellinen Saanan retki: Alppiruusuja Kilpisjärvellä

Alppiruusuja Kilpisjärvellä

Olen käynyt kuvaamassa puistoalppiruusuja monessakin paikassa, mutta en koskaan ole nähnyt luonnonvaraisena kasvavaa, Käsivarren tuntureiden lapinalppiruusua. Suomessa on kaksi rhododendronsukuun kuuluvaa alppiruusua ja toinen niistä on hyvinkin yleinen suopursu. Lapinalppiruusu taas on erittäin harvinainen. Nyt oli tilaisuus samalla matkalla nähdä Kilpisjärven alkukesää ja toisena tavoitteena löytää Saanan rinteeltä tuo pikkuinen alppiruusu.

Meillä on ollut matkoillamme aina hyvä tuuri Kilpisjärven säiden suhteen ja niin oli nytkin. Lämpötila oli lähellä kahtakymmentä, tunturikoivuissa vielä kaunis kevään vihreys ja Kilpisjärvestäkin oli jäät lähteneet edellisviikolla. Ja mikä parasta, hyttyset eivät vielä olleet ehtineet kuoriutua. Pakkasin repun ja lähdin illansuussa nousemaan Saanalle. Tosin, nyt ei ole väliä onko ilta, päivä, yö tai aamu. Yhtä valoisaa on vuorokauden ympäri.

Pysähtelen sekä maiseman, että hengähdystauon vuoksi vähän väliä. Alkukesän ilta on uskomattoman kaunis. Kilpisjärvi hohtelee sinisenä, alapuolella tunturikoivikko ja järven takaa näkyvät lumihuippuiset tunturit.

Ensimmäinen kalliohylly näyttää olevan korkealla, tosiasiassa se on vain noin 700 mpy ja nousua tuosta Saanan korkeimmalle kohti on vielä 300 nousumetriä. Mutta tänä yönä en ole menossa Saanan laelle, vaan etsimään Saanan kukkia.

Kyselin keväällä facebookin kautta eräältä Kilpisjärven vapaa-ajan asukkaalta lapinalppiruusun kukinta-ajankohtaa. Sain häneltä viikko sitten viestin, että nyt ne kukkivat. Odotukset olivat korkealla ja innolla tutkin rinteen kasvillisuutta, Löysin kurjenkanervaa ja tunturikohokkia, mutta alppiruusuja en nähnyt. Sitten tapahtui jotain ihmeellistä. Alhaalta päin tuli sauvakävelijä reppua kantaen ja kysyi: etsitkö jotain erityistä kasvia. Siinä selvisikin pian, että kyseessä oli sama henkilö, jolta olin kysellyt lapinalppiruususta. Minut opastettiin pienelle kalliohyllylle, jossa pienet vaaleanpunaiset alppiruusut kukkivat. Siinä hetkessä olin rähmälläni maassa noiden pienien kukkakaunottarien edessä.

Välillä sentään nostin katseen maanpinnasta ja keskityin ympäröivään maisemaan kesäyön valossa.

Sitten olivat vuorossa muut Saanan kasvit. Uuvana kukki runsaana rinteillä.

Sielikköryppäitä löytyi samoilta kasvupaikoilta uuvanoiden kanssa.

Lumileinikki lämpimässä valossa

Sinirikko kukkii hyvin aikaisin lumien sulamispurojen reunoilla. Auringon puolen rinteen sinirikot olivat jo suurimmaksi osaksi kukkineet, mutta pari kukkaa löytyi vielä kuivuneesta purouomasta. Myös tämän kukan sijainnin minulle näytti äsken tapaamani "kasviystävä". Sain myös vinkin kukkivasta jääleinikkiesiintymästä, mutta sen etsintä jäi tuleville päiville.

Kilpisjärven kesäyö kello 1:14 lähellä puurajaa kuvattuna, näkymä pohjoiseen. Olimme takaisin kylällä kahden aikaan aamuyöstä.