Vuosselista Konttaiselle

Jään kyydistä Vuosselin tien varteen ja vähän matkaa hiihtolatua kuljettuani käännyn kovaksi tallatulle lumikenkäuralle. Jos Valtavaaran lumikenkäurista voi päätellä, niin lumikenkäily on kovasti lisääntynyt verrattuna aikaisempiin vuosiin. Nyt Saaruasta ja Vuosselista pääsee useitakin eri reittejä Valtavaaralle.

Päivä on pilvinen niin kuin se tänä talvena useimmiten on ollut. Pakkasta on pari astetta, mutta kaakon suunnalta puhalteleva viima saa ilman tuntumaan kylmemmältä. Kuljen hiljalleen ylös rinnettä pysähdellen vähän väliä tutkimaan oksien muotoja, huurrekoristeltuja naavapuita ja jääkiteitä puiden oksilla.

Lumisten puiden keskellä vallitsee luonnonrauha ja hiljaisuus. Ero Valtavaaran tykkymetsän rauhan ja parin kilometrin päässä olevan Rukan hiihtokeskushulinan välillä on iso. Kuusamo tarjoaa monipuolisia aktiviteetteja itse kunkin mieltymyksen mukaan. Minun paikkani on täällä tykkykuusten keskellä.

Ylempänä rinteessä on vastassa pelkkää valkoista. Silmä ei enää erota tykkyjen välissä kiemurtavaa lumikenkäuraa, sen vain tuntee jalan alla.

Kodan piipusta nousee savu. Pihalla on pystyssä suksia ja lumikenkiä. Poikkean hetkeksi tulille makkaranpaistajien seuraan ja hörppään mukillisen teetä.

Kodalta otan suunnan kohti pohjoista ja Suolampea. Samaan suuntaan näyttää menevän kertaalleen kuljettu latu, jonka suksenleveys on sama kuin omani. Joku toinenkin on siis kulkenut täällä liukulumikengillä. Jäljet helpottavakin huomattavasti tiheässä maastossa kulkemista. Matalat puut ovat paikoin painuneet niin lähekkäin toisiaan, että niiden välistä ei pääse, vaan on kierrettävä.

Jyrkkä kalliorinne muistuttaa parin vuoden takaisesta retkestä. Silloin hanki oli niin kovaa, että en uskaltanut laskea kalliolta, vaan piti ottaa liukulumikengät jaloista ja tulla pyllymäkeä alas. Nyt kierrän koko nyppylän idän suunnalta.

Jäljet johdattavat loivaan myötäleeseen, jota pitkin liu'uttelen alaspäin kapeaan kuruun. Kurun pohjaa pääsee suorinta reittiä Suolammelle. Toinen vaihtoehto olisi ollut kulkea Valtavaaran harjanteita. Koska harmaa päivä ei paljon näköaloja tarjoa, niin on parempi pysyä tuulensuojassa.

Suolampi on vaaran rinteellä tykkypuiden ympäröimänä. Tummat pilvet pohjoisen taivaalla näyttävät uhkaavalta valkoista metsää vasten.

Suolampi talviasussaan on hyvin samanlainen kuin Valtavaaranlampi, jossa kävin pari viikkoa sitten.

Edellinen kävijä on tehnyt laavun penkille valmiita nuotiopuita. Saatuani tulen syttymään käyn hakemssa lisää puuta vähän matkan päässä olevasta vajasta. Puu on kuivaa, mutta pölkyt ovat sylinvahvuisia, joten ihan kevyesti ne eivät pilkkoudu.

Tervastuli tuoksuu ja laavu suojaa lammelta päin puhaltavalta viimalta.

Halkovajan suunnasta katsottuna laavu piiloutuu melkein kokonaan hankeen.

Vielä on jäljellä matka alas Konttaisen parkkipaikalle. Matkalla poikkean Valtavaaran pohjoisimmalle näköalakukkulalle. Konttainen näyttää olevan ihan lähellä, mutta välissä on Konttaisennoro, jota pitkin Virkkulan maantie kulkee Valtavaaran ja Konttaisen välistä.