Kuutamolla Kuusamossa

Koko talvi on mennyt niin, että täydenkuun aikaan on aina ollut pilvistä. Kunnes maaliskuu pelasti. Kuluvalla viikolla on ollut monta kaunista kevättalven päivää ja pilvetöntä yötä. Kevätpäiväntasauksen aikoihin on usein ollut myös revontulia. Toissaillan ennusteet näyttivätkin lukuja, joiden perusteella olisi voinut olla komeita revontulia. Mutta revontulet ovat arvaamattomia. Alkuillasta, kun vielä oli valoisaa, taivaalla tanssi värikäs revontuliloimu. Ja vähän myöhemmin pientä koronaakin yritti muodostua taivaanlaelle. Mutta pian ne hiipuivat olemattomaksi vihreäksi mössöksi koillisen taivaalle. Vain matala kaari silloin tällöin näyttäytyi. Mutta kuutamo oli komea.
Kuvat ovat kahdelta illalta. Ensin revontulijahdista päätyen kuutamoa kuvaamaan. Toisen illan kuutamohiihto vei vaaralle ihailemaan iltataivaan kajoa ja lähes kokonaista kuuta.

Vielä valoisalla iltataivaalla kohoaa revontulinauha ylös taivaanlaelle.

Odottelen revontulia virran rannalla kuunnellen kun virtaava vesi kilisyttää rantajäitä.

Matala revontulikaari näyttäytyy pari kertaa myöhemmin illalla.

Kuu valaisee peltomaisemaa ohuen pilvikerroksen läpi. Ladon seinää on valaistu vilauttamalla taskulampun valoa hetken aikaa.

Vähän myöhemmin kuun ympärille muodostuu haloilmiö.

Seuraavana iltana pakkaan reppuun kuvausvälineet ja täyteen ladatun risukeittimen. Hiihtelen hämärtyvässä illassa kohti vaaran lakea. Auringonlaskun jälkeen lännen taivaalla on väriä.

Kuu on lähes täysikokoinen. Hämärän laskeutuessa se on jo korkealla itäisellä taivaalla.

Kuu Valtavaaran yläpuolella.

Hakkuuaukiolla on muutamia komeita kelokäkkyröitä.

Vaarojen tykyt ovat muisto vain. Pari viikkoa sitten ollut lauha sääjakso pudotti tykyt alas.

Valaistu Rukan rinne näkyy kauas.

Auringonlaskusta on jo tunti, mutta vielä on taivaanrannalla valonkajoa.

Vaaran laen pienelle kukkulalle jään katselemaan ja kuvaamaan kun hämärä vaihtuu kuutamoon. Tunnelma tiivistyy, kun jostain läheltä alkaa kuulua pöllön huhuilu. Hu-huu-ääni kuuluu jatkuvana noin puolen tunnin ajan.

Kukkulan laidalla on vanha mänty, jonka latva on kelottunut mutta alaoksat elossa. Olen kuvannut tuota mäntyä usein käydessäni vaaralla. Viritän tulen risukeittimeen. Pieni tuli keittimessä valaisee sopivasti männyn runkoa pitkällä valotusajalla kuvatessa.

Risukeitintuli on sammunut ja nyt ympäristön puut ovat pelkästään kuun valaisemia. Tähtiä on paljon, mutta kirkkaassa kuunvalossa ne eivät oikein erotu.

Lähden hiljalleen hiihtelemään alas vaaralta. Otsalamppua ei tarvita, kuun valo riittää valaisemaan metsässäkin.