Tykkykansaa tapaamassa

Aamupäivän pilvisyys vaihtui puolenpäivän aikaan häikäisevään helmikuun auringonpaisteeseen. Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen on tarvetta aurinkolaseille. Saan kyydin Rukajärvelle, jossa sivutien varrella sujautan Wapit jalkaan, eväsrepun selkään ja lähden hiihtelemään kohti Isoa Pyhävaaraa. On kulunut muutama viikko siitä kun olen viimeksi kulkenut tätä reittiä. Etukäteen jännitin, onko vastassa umpihanki, mutta kovaksi tallattu ura löytyy tienpenkan takaa. Polulla on muutama sentti edellisyönä satanutta lunta, eli täydellinen keli karvapohjasukselle. 

Katselen niska kenossa polun varren kynttiläkuusia. Ei ole kiire minnekään. Nyt on olosuhteet kohdallaan. On tuuletonta, pakkasta noin kahdeksan astetta ja aurinko paistaa. Kyllä kelpaa hiihdellä.  

Mitä ylemmäs nousen, sitä enemmän  on lunta puiden oksilla. 

Tien varresta luonnonsuojelualueen rajalle nousu on loivaa, mutta ylempänä on jyrkempää. Polku-uralla on kuitenkin helppo edetä. Sitten on jo edessä itärinteen kallion näköalapaikka. Vielä on vähän matkaa laelle, mutta tässä on hyvä hengähtää ja katsella maisemia. 

Paksu tykkykerros puissa muuttaa maisemaa paikoin lähes tunnistamattomaksi. Pujottelen kumartelevien tykkypuiden välistä ylös rinnettä. 

Uskomatonta miten paljon jäätä ja lunta puun latva kestää katkeamatta. 

Isolla Pyhävaaralla on paljon vähemmän kulkijoita kuin viereisellä Pikku Pyhävaaralla. Pyhän jyssäyksen talvireitti kääntyy Pikku Pyhävaaran kodalta takaisin, joten harvempi reitin kulkija jatkaa matkaa vaarojen välissä olevan kurun kautta Isolle Pyhävaaralle.  Siksi täällä ei näy jälkiä lumessa.

Tuuli on muovannut irtolumesta korkeita ja teräväharjaisia lumilaineita. 

Jyrkänteen tykkypuut, alarinteen metsä ja Pyhäjärven rannan talot. Tämä on mielimaisemani Pyhävaaralla. 

Aurinko alkaa painua lähemmäs horisonttia, tykkykansan väri vaihtuu valkoisesta keltaiseen. 

Nyt kannattaa siirtyä pohjoisrinteen puolelle. Laskevan auringon säteet valaisevat vinosti Pikku Pyhävaaraa. Kaukana erottuu Valtavaaran laki. 

Kohdevalo viistää myös Rukan rinnettä. 

Metsän keskellä erottuu mustia ja punaisia pisteitä (klikkaa kuva isommaksi). Pikku Pyhävaaran näköalapaikalla on auringonlaskun ihailijoita. 

Minäkin siirryn vaaran etelälaidalle nähdäkseni auringonlaskun. 

Sitten käännän sukset alarinteeseen ja lähden liukumaan lumisten puiden labyrintissä takaisin tielle. 

ps. tämän retken tein 14.2. Pari päivää sen jälkeen tuisku ja lauhtunut sää pudotti tykyt niin, että vain vaarojen lakialueille ja tuulelta suojaisiin paikkoihin jäi tykkyä. Varsinainen tykkytalvi alkaa siis olla ohi. Aurinko lämmittää jo, eli kevättä kohti mennään. 

Koskirantoja auringon noustessa ja laskiessa

Päivän pidentyessä auringon noususuunta on kääntynyt niin, että se alkaa valaista Käylänkoskea ja sen alapuolen suvantoa heti kun se on päässyt puunlatvojen yläpuolelle.  Alkaa parin kuukauden pituinen jakso, kun auringonnousu näkyy kosken rantojen molemmin puolin tai kosken suuntaisena. Kun pakkanenkin on kirinyt yön aikaan lähelle kahtakymmentä astetta, on hyvä tilaisuus lähteä katsomaan jokirannan huurteisia puita aamuauringon valossa. Taivaalla seilaa pieniä pilvilauttoja, jotka saavat värinsä vielä piilossa olevasta auringosta. 

Talven mittaan kosken rannan puissa ja pensaissa on ollut paksumpikin huurrekerros, mutta tuiskutuulet ja lauha sääjakso ovat ravistelleet kertaalleen huurteet alas. 

Koskikarat sukeltelevat kosken suvannossa, mutta maisemaobjektiivillani en onnistu kuvaamaan niitä.  

Sitten valo tavoittaa jo joen ylle kurottavat oksat

Pian kultainen valo täyttää jokiuoman. Hivuttaudun ihan rantaviivalle. On kuitenkin varottava ettei astu liian pitkälle. Jään päälle ei kannata mennä. Virtaava vesi syövyttää jäätä alhaalta, joten lumen peittämä jää saattaa olla hyvin ohut. 

Nopeasti auringon valo käy liian voimakkaaksi. Kontrasti valon ja varjon välillä on suuri. Piilottelen rantapuiden varjossa ja testailen erilaisia valotuksia. HDR-kuvaustakin kokeilen, mutta en saa sillä mieleistäni kuvaa aikaan.

kameran HRD-kuvaus

yksi valotus, varjoja avattu kuvankäsittelyohjelmassa

Kun valo käy liian voimakkaaksi, on paras keskittyä kuvaamaan yksityiskohtia.

Iltapäivällä suuntana on Kiveskoski, joka on ollut koko sydäntalven ajan koskiretkieni kohteena. Koski on melkein etelä-pohjoissuuntainen, joten siellä voi joulu-tammikuussa seurata koko lyhyen auringonkierron. Nyt laskeva aurinko häviää metsän taakse. On siis oltava paikalla juuri silloin kun aurinko on piiloutumassa.

Kuljen polkua ylävirran suuntaan kun huomaan puiden läpi siroavan valon. Olen jalan liikkeellä ja paras kuvauspaikka olisi ihan jokirannassa. Kahlaan syvässä lumessa kohti rantaa. Pyllähdän välillä hankeen kun jalka uppoaa syvälle, mutta onnistun pääsemään kuvaushollille ennen kuin valo katoaa.  

Viime hetket ovat myös ylempänä kosken niskalla. Laskeva aurinko paistaa takarannan huurteisten koivunoksien läpi.  

Tällä kertaa oli onnea, että ehdin kultaisen valon hetkeen.  Taivaanrannalla oli pilvikerros, joka alkoi nopeasti himmentää valoa. Parhaimpien valojen hetki kesti vain noin kymmenen minuuttia. 

Vielä viimeinen vilkutus jostain pilvien raosta.

Auringonlaskun jälkeen taivaalle jäi vielä iltaruskon punerrus. 

Umpihankihiihtäjän ihmemaa

Aamutaivaan kajo värittää jo rinteen tykkymetsää. Suksen alla on tuiskun ja tuulen kovettama hanki, joka kantaa hyvin hiihtäjän. 

Kylläpä päivä on pidentynyt nopeasti. Kuukausi sitten päivän pituus oli noin neljä ja puoli tuntia, nyt jo yli kahdeksan tuntia.  Olen vielä alarinteessä kun aurinko jo vilahtaa taivaanrannalla.

On taas niitä aamuja kun taivas tarjoilee väriloistoa joka puolella. Tämä näkymä koillisen suuntaan.

Valtavaara suoraan pohjoisessa erottuu valkeana nyppylänä. Tykkyraja on noin 400 metrin korkeudessa. 

Tuulet puhaltavat nopeasti ylärinteen ladut ja polut umpeen. Olen aamun ensimmäinen kulkija tällä suositulla maisemapaikalla. 

Etelärinteen puolella auringon valo on jo tavoittanut jyrkänteen reunan tykkypuut.  

Valon pesä puiden juurella

Pilvirintama alkaa hiljalleen hiipiä etelän suunnalta. Matalapaine pilvineen ja sateineen on tulossa, mutta vielä hetken saa nauttia taivaan ja lumen lämpimistä väreistä. 

Auringon molemmin puolin on aavistuksen verran sivuaurinkoja. 

Nämä leveät ja lyhyet OAC-Wapit kuljettavat kulkijaa talven ihmemaassa. 

On kiehtovaa seurata aitopaikalta pilvirintaman lähestymistä. 

Helmikuun puolenvälin jälkeen aurinko nousee jo korkealle taivaalla. Siksi värikkään matalan valon aika on lyhyt. On kulunut tunti auringon noususta, ja valo on muuttunut kirkkaaksi ja vaaleaksi.