Pieni Karhunkierros ruska-aikaan

Ruskan hehkuessa parhaimmillaan houkuttelee Pieni Karhunkierros näkemään ja kokemaan jylhiä jokimaisemia keltaisessa väriloistossaan. Tämä retki räätälöitiin 7-vuotiaan jaksamisen mukaan, joten lähdettiin matkaan Myllykosken parkkipaikalta. Reitin pituudeksi tulee silloin noin yhdeksän kilometriä. Koska meitä oli liikkellä kolme aamuvirkkua, olimme jo kahdeksan jälkeen lähdössä polulle. Saimmekin kävellä ensimmäiset kilometrit näkemättä muita kulkijoita tällä suositulla reitillä.

Ensimmäinen pysähdys oli heti alkuun Myllykoskella

Myllykosken mylly toimii autiotupana. Hieman erilainen nukkumapaikka ei varmaan sovi herkkäunisille kun kosken kohina kuuluu korvan juuressa.

Pienen Karhunkierroksen kulkijan on päätettävä Myllykoskella mihin suuntaan lähtee reittiä kiertämään. Me ylitimme riippusillan ja suuntasimme kohti Kallioporttia, eli myötäpäivään mentiin.

Putaanojan ylityksen ja lyhyen metsätaipaleen jälkeen ollaankin jo Pyöreälammilla.

Nuori retkeläinen tekee merkintöjä matkapäiväkirjaansa.

Nimettömän pienen lammen rannalle Pyöreälammen alapuolelle on rakennettu penkki.

Kallioportin luona on reittiä muutettu vähän kauemmas jyrkänteen reunalta ja tehty silta rotkon yli.

Uutta on myös hulppea näköalatasanne. Se on tarpeen, koska maasto oli kovin kulunutta Kallioportin näköalapaikalla.

Tässä on Kallioportin uudet portaat. Entisiä portaita oli 252, mutta en huomannut laskea onko portaiden lukumäärä muuttunut. Saattaa olla, sillä portaiden alaosa on korvattu maapenkereillä ja köysikaiteella.

Näkymä 65 metriä ylöspäin Kallioportin näköalatasanteelle.

Harrisuvannon laavulla virittelimme hiipuneen nuotion ja paistoimme makkarat. Nyt alkoi muitakin kulkijoita olla polulla ja tulillakin. Harrisuvannon riippusillalle ei kuitenkaan tarvinnut jonottaa.

Harrisuvannosta noustaan taas uudelleen ylöspäin. Reitti kulkee metsässä niin, että jokea ei näy, mutta kohina kuuluu. Kun joenmutka alkaa taas näkyä on levähdys- ja maisemienkatselutauko paikallaan.

Vattumutkan kohdalla on vastarannalla komea kalliojyrkänne.

Kalliosaari kuvattuna reitin varren näköalataulun luota.

Kalliosaarta voi kuvata myös ylävirran puolelta. Silloin on poikettava polulta noin viisikymmentä metriä jokikanjonin reunalle.

Kalliosaari ja Kitkajoen kanjoni

Jyrävällä on taas evästauon paikka. Siilasmajalta noin 150 metriä alavirran suuntaan on valmistumassa uusi taukokatos, samanlainen kuin Kiutakönkäällä on.

Aika vaatimaton on Jyrävä nyt kevään kuohuihin verrattuna.

Koivu, haapa ja pihlaja Jyrävän takarannalla harmaa kallioseinämä taustanaan.

Kitkajoen räiskyviä värejä Jyrävän ja Aallokkokosken välissä.

Vielä vilkaisu Aallokkokosken kuohuihin ja sitten edessä on viimeiset sadat metrit parkkipaikalle.

Kymmenen vuotta, 1040 julkaisua

On kulunut kymmenen vuotta ensimmäisen blogipäivitykseni julkaisemisesta. Alkujaan ajatuksenani oli koota kuvapäiväkirjaa omaan käyttöön luontoretkilläni näkemistäni ja kuvaamistani kohteista. Määrittelin blogin julkiseksi ajatellen, että eihän sitä kukaan huomaa koska en hakenut blogilleni lukijoita enkä mainostanut sitä missään. Jossain vaiheessa huomasin tilastoista, että blogia on käyty katsomassa ja pian tuli muutama kommenttikin. Vähän kerrassaan lukijakunta on kasvanut. Toki julkaisujakin tulee nyt enemmän, kun viisi vuotta sitten jäin pois työelämästä ja siirryin kokoaikaiseksi retkeilyn harrastajaksi.

Olen varmaan urautunut, kun blogin ulkoasu on pysytellyt lähes samanlaisena koko ajan. Alkuaikoina käytin värikkäämpää taustaa, mutta siirryin pian vaaleaan taustaan, joka mielestäni antaa kuville paremmin näkyvyyttä. Yläbannerin kuvan vaihdan muutaman kerran vuodessa ajankohdan mukaiseksi.

Blogin aihealueet ovat pysytelleet suurimmaksi osaksi päiväretkeilyssä. Talvella kuljen liukulumikengillä, suksilla, luistimilla tai potkukelkalla. Kesällä kajakilla, jalan ja harvemmin soutuveneellä. Yritän välittää kuvin ja muutamin lausein sitä tunnelmaa jonka retkilläni koen.

Retkilläni ei vauhti huimaa vaan katselen ja kuuntelen ympäristöäni ja pysähdyn evästauolle tai tulille.

Minulla on ollut onni saada viettää paljon aikaa Kuusamossa. Jo Rantasalmella asuessani kuvasin kasveja ja Kuusamosta löysin lisää uusia kasvituttavuuksia. Sieltä löysin myös revontulet vuonna 2010 ja niiden jahtaamisesta on tullut yksi syy lisää lähteä retkelle.

Vuodenaikojen ja vuorokaudenaikojen vaihdellessa maisema muuttuu koko ajan. Vaikka kuljen paljon samoilla paikoilla, niin aina löytyy uutta ja erilaista. Valolla on suuri merkitys siihen miltä maisema näyttää, samoin valon määrän ja värin vaihteluilla.

Blogin luetuin julkaisu on vuoden 2014 retkeltä Särkitunturiin, toiseksi eniten on luettu toukokuussa 2016 julkaistua "Sauvakävellen Joulutarinan mökille". Kolmantena on juttu nykyisen kotikaupunkini Kuopion alppiruusupuistosta ja Valkeisenlammesta. Yllättävää, koska suurin osa julkaisuistani on Kuusamosta.

Kymmenen vuotta ihmisen elämässä on pitkä aika ja sitä se on myös täällä blogimaailmassa. Ei voi tietää mitä jatkossa tapahtuu. Riittääkö terveys kulkea luonnossa, salliiko Google blogger-alustan käytön pitemmän päälle ja säilyvätkö kuvat albumiarkistossa. Siitä olen varma, että teen tätä vain niin kauan kun se tuntuu mielekkäältä ja on hauskaa. 

Tämän jutun kuvat ovat Sallan Naruskajoelta ja joen rannalta.

Blogin kymmenvuotisen taipaleen johdosta arvon kommenttien jättäneiden kesken viisi kappaletta silmälasipyyhkeitä (15 x 18 cm), joissa on tämä alla oleva kuva. Arvonta 8.10.

Arvonta suoritettiin tänään 8.10. ja postitan silmälasipyyhkeet ilmoittamaanne osoitteeseen (sähköpostiosoitteeni blogin etusivulla)

Sude
Sussi
Eko
Cara
aimarii

Suoltioiva

Naruskantietä Tuntsan suuntaan ajessa näkyy vasemmalla pyöreälakinen tunturi, Suoltioiva. Naruskan erämökillä majaillessa olen usein katsellut Suoltioivaa miettien miltähän maisema näyttäisi tuolta tunturin laelta katsellen. Vaikka Suoltioiva näyttää olevan ihan lähellä, on matka sinne kuitenkin mutkikas. Sijainti Naruskajoen, jängän ja rakkakivikon takana asettaa haastetta tällaiselle tavalliselle merkittyjen retkipolkujen tallaajalle. Nyt sain oppaaksi Naruskan ja Tuntsan kairoja paljon kulkeneen metsästäjäpoikani ja hänen pikinokka pystykorvansa Rommin.

Aamu Naruskalla on kylmä. Yöllä on ollut pakkasta yli neljä astetta, ja vielä aamulla jokirannan juolukoiden lehdet ovat huurteessa.

Pihan vesipaljun pinnalla on jääkerros.

Nouseva aurinko kultaa Suoltioivan lakea. Retkisää ei voisi olla parempi, joten eväät reppuun ja menoksi.

Matka Suoltioivalle alkaa veneellä Naruskajokea pitkin.

Vene jää pakkasusvaiseen jokirantaan ja lähdemme kävelemään metsän läpi kohti Suoltioivaa.

Suorin reitti tunturin juurelle kulkee kostean jängän poikki. Viime aikojen sateiden jälkeen suo on hyvin märkää. Vanhat maastokenkäni ei ole ihan vedenpitävät, joten on yritettävä etsiä kuivia paikkoja mättäältä toiselle harppoen.

Nousemme loivasti rinnettä ylös. Tässä on otettava reppu selästä ja kaivettava järjestelmäkamera esiin. Juolukkamattoa riittää silmänkantamattomiin ja koivut hehkuvat kullankeltaisina. Varjopaikoissa juolukanlehdillä on edelleen huurrekerros.

Kovin pitkälle en ehdi kulkea kun tämä luonnon muovaama taideteos taas pysähdyttää etenemisen. Jos olisin yksin liikkeellä, niin tämän puun ympärille olisin jäänyt pyörimään pitkäksi aikaa. Mutta oppaani huitelee jo kaukana ja koira vielä kauempana, joten on kiirehdittävä eteenpäin.

Kivirakan takaa löytyy poropolku ja metsäinen juotti, joka johdattaa ylös kivikkoisen Suoltioivan laelle.

Suoltioivalle nousun aikana en ota yhtään kuvaa. Minulla on täysi työ yrittää pysyä edellä loikkivan oppaani perässä. Rinteen alaosassa nousu on vielä loiva, mutta ylempänä jyrkkenee ja väliin minun on pakko pysähtyä vetämään henkeä ja tasaamaan sykettä.

Ihan ylimmälle laelle ei kannata mennä, koska parhaimmat näkymät ovat rakkakivikon yläpuolella. Laella on tunturikoivikkoa, joka estää näkyvyyden alas laakealta laelta. Etsin tasaisen kiven, johon jään istumaan ja annan katseen kiertää maisemassa.

Kun vertaa Suoltioivalta avautuvaa näkymää edellisen retkikohteeni Karhutunturin maisemaan, huomaa, että täällä parikymmentä kilometriä pohjoisempana koivut ovat paikoin jo lehdettömiä varsinkin alavilla mailla.

Mutta rakkakivikon välissä olevilla kasvillisuusvyöhykkeillä maaruska hehkuu värikkäänä.

Rinteestä löytyy pieni lippaluola. Siinä olisi hyvä sateenpitopaikka, ehkä yöpymispaikkakin.

Vanha kelopuu nojaa kasvavaan kuuseen. Yhdessä ne kestävät talven jään ja lumen painon. Taustalla erottuu Sorsatunturin terävä huippu.

Vaikka edessä on laskeutuminen alas, niin helppoa etenemistä ei ole odotettavissa. Suoltioivan rinteet ovat suurimmaksi osaksi suurikokoista rakkakiveä, mutta välisssä on kasvillisuusvyöhykkeitä, joissa kasvaa koivua, katajaa ja jossain kohti kuusta ja mäntyäkin. Lähdemme alaspäin ylittäen rakan ja etenemme puuvyöhykkeellä etsien seuraavasta rakkavyöhykkeestä sopivaa ylityspaikkaa alempaan puuvyöhykkeeseen. Helpompaa olisi ollut palata tuloreittiä, mutta silloin kauniit ruskaväriset puut olisivat jääneet näkemättä. Suoltioivan paras ruska on noilla rinteen vaikeasti saavutettavissa olevilla vyöhykkeillä.

Rommilla ei ole vaikeuksia kivikossa. Sen matkamittariin kertyy moninkertaisesti kilometrejä. Rodulleen tyypillisesti se käy aina ilmoittautumassa isännälleen.

Pihlajaa ei esiinny kovin paljon Pohjois-Sallassa. Tämä pihlaja on sinnitellyt kauan aurinkoisella kalliohyllyllä.

Punahehkuisen pihlajan takana on punaoranssilehtinen koivu.

Lopulta jalan alla on tasaista kangasmaata ja juolukkamatto.

On makkaranpaistotulien aika. Avotulen teko ja polttopuiden otto eivät ole jokamiehenoikeuksia, mutta Pohjois-Suomessa, Metsähallituksen mailla, tulenteko on sallittua jos huollettua tulentekopaikkaa ei ole tarjolla. Tulet saa tehdä oksista, risuista ja juurakoista.

Metsäkoira osaa hakeutua tulille ja lepotauolle.

Jängältä näkee hyvin tunturin rinteen kasvillisuusvyöhykkeet rakan keskellä. Tuolta tultiin.

Itä-Lapin tuntureiden nimissä on monesti oiva-pääte. Yritin etsiä sanalle merkitystä, mutta en löytänyt. Johtuisiko se saamen aivi-sanasta, joka tarkoittaa päätä.

Suoltioivan korkeus on 460 metriä meren pinnasta ja noin 200 metriä ympäröivästä maastosta.