Hiihtoretki Sorsavedelle

Tuli viestiä Sorsaveden suunnalta; jäälatu on auki ja Kuvajanlahden jääputoukset komeita. Sinnepä siis retkipäivää viettämään. Lähdin ajamaan Leppävirralle aamuhämärässä. Oli luvattu aurinkoinen päivä, mutta heti aamusta oli selvää, että auringon näkymistä on turha odottaa. Pakkasta oli reilusti, noin neljätoista astetta. Vähän jännitti ajella kapeita, mutkaisia ja mäkisiä kyläteitä, mutta pääsin ongelmitta noin neljänsadan metrin päähän ladun lähtöpaikasta. Sen lähemmäksi en uskaltanut ajaa, koska aurattu tie kapeni ja näytti laskeutuvan jyrkästi lahdenpohjukkaan. Olisi siellä ladun alkamispaikan lähellä ollut kääntöpaikka ja levike jos sinne saakka olisin rohjennut ajaa.

Laskeudun Vehkalahden päästä jääladulle. Tämä talvi on ollut suotuisa jäällä liikkujille. Pakkasta on ollut sen verran, että lämpiminä jaksoina jäälle noussut vesi on jäätynyt kovaksi. Ennen viimeisiä lumisateita jäällä pääsi liikkumaan lähes missä vaan. Nyt kun on satanut uutta lunta, on mukavampi hiidellä kunnostettuja latuja pitkin.

Järven luoteiskulmalla on Sorsaveden komeimmat vuorimaat. Mustalahden ylitettyäni latu johdattaa kapeaan ja jyrkkärantaiseen lahdukkaan, josta kuljetaan Kohokannaksen yli Koholahden puolelle.

Koholahden pohjoiseen viettävällä rannalla on pieniä jäämuodostelmia, mutta on muutakin ihmeteltävää, kuten tämä kukkakimppua muistuttava värikäs rahkasammalmätäs kanervareunuksella.

Pakkassäässä rantojen lehtipuut ovat saaneet hopeanhohtoisen huurrekerroksen.

Koholahdella latu haarautuu toisaalta Laitilanniemen suuntaan ja oikealle Kuvajanlahdelle päin, jonne lähden hiihtämään.

Kuvajanlahden pohjoisrannan kalliolla virtaa vesi läpi vuoden. Kesällä kalliohyllyjen tihkupinnoilla on nähtävillä värikkäitä rahkasammalmattoja, talvella jääpuikkoseinämät peittävät kalliopintoja. Paikoin vuoren uumenista tihkuva vesi on humuspitoista, joten jääpuikot ovat värittyneet ruskeiksi.

Vierellä on matalampi jääputous. Se on joka vuosi lähes samannäköinen.

Koska lunta on maassa vähän, näkyy kallioseinämillä paikoin värikkäitä sammallaikkuja.

Puna-kelta-vihreät sammalet hehkuvat värikkäinä sulan maan aikaan, mutta jään ja lumen kehystäminä ne ovat vielä näyttävämpiä kun niiden värit korostuvat muuten valko-harmaassa maisemassa.

Kallion varjoisimmissa syvennyksissä loistaa keltaisena varjorikkijäkälä.

Lähden hiihtämään takaisin Koholahdelle päin. Pienen saaren rannassa väripilkkuna erottuvat huurteen koristamat vaiverot.

Tämä on tyypillistä Sorsavettä. Metsäisiä, kalliorantaisia saaria ja pieniä luotoja, joissa pienimmilläkin kasvaa vähintään yksi puu.

Kotalahden kyläyhdistys on parina viime vuonna urakoinut Koholahdelle rantautumispaikan. Tulistelukota, rannan nuotiopaikka, laituri, puuvaja ja puucee ovat valmistuneet Ely-keskuksen avustamana ja kyläläisten talkootyönä.

Kodan portaissa huomio kiinnittyy luonnonkiviaskelmaan.

Hyvän erätavan mukaan kodassa on valmiita pilkkeitä, mutta jätän ne enemmän tarvitsevalle ja käyn pilkkomassa tulipuut. Mikäpä pilkkoessa, kirves on teräväksi hiottu ja hakkuupölkky tukeva. Kohta tulisijassa loimuaa lämmittävät lieskat.

Kodan vieraskirjan etusivulta löydän runon, joka kiteyttää varmasti monen Sorsaveden kävijän tuntemukset. Vaikka runossa mainittuja tuntureita täällä Savon sydänmailla ei ole, niin Sorsaveden karun kauniissa kalliomaisemissa on paljon samaa kuin Lapin erämaajärvillä.