Kevättä Kiutakönkäällä

Olen onnistunut välttelemään flunssaa monta vuotta, mutta nyt se minut tavoitti. Vaikka kuumejakso ei ollut pitkä, niin se riitti viemään kunnon pohjalukemiin. Kun sain viikonlopuksi retkiseuraaa, oli hyvä tilaisuus lähteä porukalla Kiutakönkään kevättä katsomaan. Kolmen kilometrin rauhallinen kävely oli sopiva aloittaa liikunta ja ulkoilu parin viikon pakollisen pysähtymisen ja sisälläolon jälkeen.

Matka Kiutakönkäälle oli mielenkiintoinen. Viimeinen soratieosuus Käylästä Kiutakönkäälle oli kuin perunapellossa olisi ajanut. Huhtikuun aikana lumikerros on alentunut toistakymmentä senttiä. Vesi on irrallaan ja jäät tukkivat tierumpuja. Kelirikkokausi on alkanut.

Kiutakönkäällä kevät on edennyt myös. Ylintä köngästä peittänyt jääkansi on poissa ja vesi virtailee vapaana uomassa.

Muistelen viime kevään tulvahuippua, kun vesi vyöryi kalliolla olevien mäntyjen juurella. Vielä menee muutama viikko, ennen kuin vesi nousee taas samoihin lukemiin.

Lumen pinta jyrkänteen juurella paljastaa, miten kallio rapautuu koko ajan. Lumikerroksen päällä on punaista kivimursketta. Ei ihme, että kallion rosot näyttävät vastamurtuneilta.

Retkireppuun on pakattu makkaraa ja lettutaikinapullo. Nyt istutaan tulilla kiireettä ja nauttien.

Tulikatoksen tukipylvään kuviot ovat luonnonmuovaamia.

Letut on melkein syöty ja viimeisiä paistetaan, kun lähioksalla lehahtaa ja kuukkelit saapuvat osille. Letunpalaset häviävät nopeasti kun kaksi kuukkelia käy vuoroin hakemassa saaliin parempaan säilöön.

Paluumatkalla aurinko valaisee jokilaakson hetkeksi. Jostain läheltä kuuluu joutsenten laulu. Koillismaan kevät on alkanut.