Pääsiäishiihtelyä

Kiirastorstaina ja pitkäperjantaina oli vielä muutama pakkasaste ja mainiot hiihtokelit. Miten käynee jatkossa, kun pääsiäislauantaina lämpeni eikä öisinkään ole enää ollut pakkasta.

Kävin pääsiäisviikolla leikkauttamassa tukkaa Käylän kylän kampaamossa. Käytän kylien palveluja aina kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Käylän kylä onkin poikkeuksellinen palvelujen suhteen. Kylässä on pankki, koulu, kauppa, kirkko, seuratalo ja vielä kampaamokin. Kampaajalta sain vinkin yksityisen ylläpitämästä ladusta Kitkajoen tuntumassa. Sitä lähdin testaamaan eräänä iltapäivänä.

Lähden ladulle hautausmaan parkkipaikalta (hautausmaa unohtui palvelujen luettelosta).  Latu kulkee vähän matkaa metsätietä ja pienen lammen yli, jonka jälkeen tullaan Kitkajokivarteen. On mukava hiihdellä tavallista perinteistä latua. Tulee ihan lapsuuden koulumatkat mieleen.

Kitkajoessa virtaa runsaasti vettä talvellakin ja virtapaikkoja on useita.

Tämä ei ole niin vaarallista miltä näyttää. Jokiveden pinta on ollut paljon korkeammalla jäätymisen aikaan. Rannan jäät ovat vielä tiukasti rantapenkassa kiinni. Toki myöhemmin keväällä on syytä varovaisuuteen rannan lähellä kulkiessa.

Vähä-Käylänkosken niskalla oleva laavu on tuttu kesän retkiltä. Tästä voisi jatkaa latua metsätaipaleille ja suomaisemiin, mutta olen havainnut kosken rannalla koskikaroja ja palaan takaisin samaa reittiä kuvatakseni niitä matkan varrella.

Pitkäperjantain aamuna Kiveskosken rantojen puiden oksilla on hentoa kuuraa. Muutaman asteen pakkanen on riittänyt koristelemaan varvut ja oksat.

 Aurinko yrittää tulla esille harmaan pilvikerroksen läpi.

Koskikarojen ja joutsenten lisäksi Kiveskoskella saattaa tavata oranssipukuisia kahlaajia.

Joutsenpari on kaukana alavirran puolella.

Joutsenten ruokailuhetkeä ei näytä häiritsevän virralta kuuluvat koskikellujien äänet.

Taivaalta tiputtelee hiljalleen lunta. On mukava istua laavulla teetä hörppäillen.

Koskikaroilla alkaa pian muuttomatka pesimäseuduille pohjoiseen. Kohta koskella kuuluu telkkien siivenvihellykset ja ääntelyt.

Koiramainen juttu

Kuusamolainen koiravaljakko- ja ohjelmapalveluyritys Erä-Susi järjesti pääsiäislauantaina avoimien ovien päivän. Paikalle olikin tullut paljon yleisöä, erityisesti lapsiperheitä. Koirien lisäksi pihapiirissä on nähtävänä poroja, lampaita, kanoja, hevonen ja laamakin.

Ensimmäisenä pihapiiriin tullessa vie huomion Tyyne-koiran kaksi pentua. Tyyne ei oikein näyttänyt tietävän pitäisikö sen olla hyvillään vai peloissaan pienten pentujen ympärillä parveilevista ihailijoista.

Porotarhan poroista lähes valkoinen poro kiinnitti eniten huomiota.

Tässä tutustutaan turistin kenkiin.

Pientä sarvien kalistelua pienillä sarvilla.

Tämä pentu oli päässyt häkin ulkopuolelle hoitajan kanssa. Se ehti varmaan olla paljon kuvattavana päivän aikaan.

Toisessa häkissä otettiin rauhallisesti yleisöstä välittämättä.

Täällä emon vieressä on turvallista.

Alueella on kaikkiaan noin 200 koiraa.

Vähän kauempaa alkoi kuulua kiivasta haukuntaa. Koiravaljakot lähtivät sieltä kierrokselle pellon ympäri. Koirat olivat muuten yllättävän hiljaisia. Vasta huomattuaan lähtövalmistelut ne alkoivat haukkua.

Istuessani nokipannukahvilla kodassa kypsyi ajatus: Nyt jos koskaan on hyvä tilaisuus kokeilla kauan haaveilemaani koiravaljakkoajoa.

Tässä opetellaan ohjaamista ja jarruttamista.

Startti. Viime hetkellä ennen lähtöä sain rekeen kyydittävänkin.

Ja sitten mentiin pitkin peltoa. Vauhti oli ihan sopivaa, ei tarvinnut jarrutella. Koirat ehtivät välillä vilkuilemaan taaksepäinkin, ja haukkaamaan lunta juostessaan.

Pyrähdys pellon ympäri oli noin parin kilometrin mittainen. Tuon kokemuksen perusteella voisin lähteä vähän pitemmällekin retkelle. Ehkä ensi talvena.

Pihalla oli myös poroajelua. Äskeisen koiravaljakkoajon jälkeen porokyyti näytti paljon rauhallisemmalta.

Kevättalven päivä Jyrävällä

Pääsiäisviikon aurinkoisena päivänä kävelimme Jyrävälle. Yöpakkanen oli jäädyttänyt tallatun polun tasaiseksi ja helppokulkuiseksi. Vain laskeutuminen Jyrävän putouksen alle Siilastuvalle oli hankala.

Aallokkokosken ääni kuuluu kauas. Kitkajoen vesi ryöppyää Aallokkokoskessa jäiden reunustamana.

Poikkeamme polulta Jyrävän putouksen yläpuolelle. Jääkansi peittää putouksen, mutta on kiehtovaa katsella kun vesi syöksyy jääpuikkojen ympäröimään kuiluun. Jyrävän jäät kertovat Kitkajoen veden kirkkaudesta. Jää on sinisävyistä tai valkoista.

Siilastupa putouksen alapuolisen suvannon takarannalla odottelee kulkijoita. Edessä on laskeutuminen notkoon. Portaiden päällä on lunta ja jäätä. Kaiteesta kiinni pitäen laskeutuminen onnistuu, mutta olisi ollut helpompaa käyttää viereen tallattuja lumikenkäpolkuja. Ainakin nyt, kun ilma on pakkasen puolella, nuo polut kannattavat jalankulkijaakin.

Auringon valo käy jokiuomaan vain aamupäivällä muutaman tunnin ajan. Puolenpäivän aikaan putous on jo varjossa.

Tarvitaan paljon valoa ja lämpöä ennenkuin Jyrävän jääkansi avautuu.

Kitkajoen vedenpinta on laskenut paljon talven aikana. Rantojen jääreunukset ovat noin puoli metriä vedenpintaa korkeammalla.

Huomio kiinnittyy joen takarannalla olevaan korkeaan kivipatsaaseen. Lumen ympäröimänä se erottuu hyvin ympäristöstään. Kitkajoen rannalla on paljon samanlaisia kivimuodostelmia.

Kitkajoen kirkasta ja kuohuvaa vettä.

Siilastupa on lämmin edellisen yön yöpyjien jäljiltä.

Näkymä tuvan pöydän äärestä Jyrävälle.

Siilastuvan suvannosta lähtee noin kolmikilometrinen koskiosuus. Kosken niskan vastarannalla on melko tuore kalliomurtuma. Muistan, kun kallion murtumisesta kerrottiin lehdissä, mutta en muista oliko se 80- vai 90-luvulla.

Tästä voisi jatkaa Pientä Karhunkierrosta tai isoakin, mutta me palaamme samaa reittiä takaisin.