Latokartanon koski ja Ruissalon kukat

Matkalla Mustiosta kohti Naantalia oli yhtenä pysähdyskohteenamme Ruissalo, jossa erityisesti halusin nähdä kasvitieteellisen puutarhan kevätkukkia. Kun matkaan oli aikaa käytettävissä kokonainen päivä, niin aikatauluun sopi toinenkin retkikohde. Ilman Retkipaikan artikkelia ja mainiota mobiilisovellusta, joka näyttää retkipaikat kartalla, olisi Latokartanon koski Perniössä jäänyt löytämättä.

Latokartanon koskella on entisajan ruukkitunnelmaa. Rakenteista on jäljellä vuonna 1805 valmistuneen myllyn rauniot. Nyt kevättulvan aikaan koskessa virtaa runsaasti vettä.

Koskelle ei ole opasteita päätieltä. Vasta Hästön tien varrella on vaatimaton, vähän haalistunut viitta, joka ohjaa koskelle. Auton voi jättää parinsadan metrin päähän sivutien levikkeelle.

Alavirrasta katsoen, kosken oikeaa rantaa vie polku yläjuoksulle, josta pääsee kävelysiltaa joen toiselle rannalle. Kosken vasemmalle rannalle oli valmistumassa portaat.

Varjossa oleva koski keskipäivän kirkkaassa valossa oli hankala kuvattava.

Kosken läheltä rantametsiköstä löysin muutamia punaisia sinivuokkoja. Ihan ensimmäiset näkemäni punaiset sinivuokot.

Matka jatkui aurinkoiseen Ruissaloon. Edellisyönä yli 20 metrin voimalla puhaltanut tuuli oli jo laantunut, tosin lännen puoleisella rannalla ei kovin pitkään viitsinyt kulkea, sen verrran kylmästi puhalsi edelleen.

Ruissalon metsissä kukkivat valkovuokot, sinivuokot ja pystykiurunkannukset.

Kasvitieteellisen puutarhan ulkoalueilla oli runsaasti kevään kukkijoita. Jouluruusu jo lopetteli kukintaa.

Kylmänkukkaryhmien ympärillä vietin pitkän aikaa. Olimme matkalla käyneet katsomassa Salpausselän kangasvuokkopaikkaa, mutta siellä vuokot olivat vasta nupulla. Onneksi nämä tarhakukat olivat jo auenneet.

Imikkää löytyi varjoisalta paikalta puun juurelta.

Keltavuokko loisti kilpaa auringon kanssa....

...samoin kuin käenrieska ja....

...onnenpensas.