Harmaita päiviä

Viime viikon parin aurinkopäivän jälkeen palattiin taas tänä talvena niin tutuksi tulleeseen harmaaseen säätilaan. Pilvet ovat juuttuneet paikalleen ja lämpötila on ollut monta päivää plussan puolella. Yöllä on kuitenkin ollut sen verran pakkasasteita että maassa oleva vähäinen lumikerros on pysynyt.

Eväsretki nuotiotulille piristää harmaata päivää. Normaalitalvena saunamökkini uinuu talviunta hankien keskellä auraamattoman tien päässä. Yleensä sinne pääsee vasta pääsiäisen aikaan. Tänä talvena tie aukesi vähällä vaivalla. Sinnepä siis eväiden kanssa tulia virittelemään.

Jos aurinko vielä joskus ilmestyisi, ei mene kauan kun kaikki lumet ovat poissa. Kauan ei mene jäiden lähdössäkään; rannalta haljenneesta jäästä voi todeta jään paksuudeksi parikymmentä senttiä.

tästä saisi koivikkotapetin 

Jatkoin lähialueretkeilyä Kuopiossa käymällä tutustumassa Haminavuoren luonnonsuojelualueeseen. Vaikka alue on Pohjois-Kallaveteen pistävän niemen kärjessä, saattaa jo ilmakuvakarttaa katsoessa todeta että näköaloja ei paljon ole luvassa. Toisin oli vuonna 1853 kun Ferdinand von Wright maalasi näkymän Haminavuorelta Haminalahdelle.

Kaiken varalta otin lumikengät mukaan. Ajattelin että ylhäällä pohjoisella rinteellä olisi paksummin lunta. Ei ollut; koko matkan kannoin lumikenkiä reppuun kiinnitettynä. Lumikenkäsauvat sen sijaan olivat hyödyksi jyrkässä rinteessä.

Luonnonsuojelualueen opastaulussa sanotaan että alueella on paikoin erämainen leima. Erämaatunnelmaa en aistinut missään vaiheessa, olisiko johtunut siitäkin että liikenteen melu kuului läheiseltä viitostieltä ja Karttulan tieltä. Korkeuseroista huolimatta maasto on suhteellisen helppokulkuista ja eksymisen vaaraa ei ole, joten ei haittaa vaikka merkittyjä polkuja ei ole.

Ja tämä on nykypäivän maisema Kallavedelle Haminavuorelta. Kyllä Ferdinandilla on aikanaan ollut komeammat näkymät. Jyrkänteen alapuolella olevista puunlatvoista voi päätelllä että korkealla ollaan. Vuoren korkein kohta on noin kahdeksankymmentä metriä Kallaveden pinnasta.