Auton mittari näyttää kahdeksaatoista pakkasastetta kun nostan lumikenkäsukset ja repun Riekamontien varteen. Vaatetus on naparetkimäinen, kerroksia on puettu päälle monta. Pujottelen lumisten puiden keskellä loivaa rinnettä alas. Reitti on tuttu, tosin eksymisen vaaraa ei olisi muutenkaan, sillä kosken kohina kuuluu kauas. Lunta on parikymmentä senttiä, alla kovaksi jäänynyttä ja päällä muutama sentti pehmeää vastasatanutta. Paras mahdollinen keli lumikenkäsuksille.
Alhaalla jokivarressa ilma tuntuu vielä kylmemmältä. Taitaa olla alkutalven pakkasennätys. Kuu on aika korkealla taivaalla vielä aamuyhdeksän aikaan.
|
kuun heijastus |
Jokivarren lumet ovat huvenneet paikoin kokonaan, joten rantapolulla ei lumikenkiä tarvita. Saarikosken nuotiopaikka on pienessä saaressa. Sinne johtava reitti ei ole oikein turvallinen. Silta on painunut ja laudat lahonneet, mutta vielä se kantaa kulkijan.
|
huurreveistos jäällä |
Kosken kohinan yli kuuluu outoa kitisevää ääntä. Vilkuilen ympärilleni ja huomaan yläpuolellani männynoksilla pieniä, vaaleita pitkäpyrstöjä. Pyrstötiaiset vilistävät vauhdikkaasti oksilla. Miten kauniita nappisilmäisiä palleroita! Ne pörräävät siinä hetken ja häipyvät. Sen jälkeen en niitä enää nähnyt.
|
pyrstötiainen |
Aurinko on noussut jo ajat sitten, mutta sitä ei jokiuomassa oikein huomaa. Metsän takaa hyvin matalalta vilahtelee vähän valoa.
Auringon olemassaolon huomaa punertaviksi värjäytyneistä pilvistä jotka heijastelevat punertavaa valoa myös joelle.
Virtaava vesi pyrkii ohuen jääkerroksen läpi. Näyttää kuin jään pinta kiehuisi kun vesi pulppuaa pienistä reijistä.
Aurinko ei vain jaksa nousta valaisemaan jokiuomaa. Vähän ennen puolta päivää lähden nousemaan rinnettä tien varteen. Saarikoski jää odottamaan lisää lunta ja jäätä.