Keskiyön aurinko

Juhannusvierailla täydennetty joukkueemme käveli iltakymmenen jälkeen Vuosselista kohti Valtavaaran lakea. Tavoitteenamme oli nähdä keskiyön aurinko. Auringon näkeminen ei kuitenkaan ollut ihan varmaa. Tummia pilviä liikkui lännen-pohjoisen suunnalla. Kodalla muut jäivät virittelemään makkaranpaistotulia ja minä lähdin ylös laelle katselemaan miltä pohjoinen taivaanranta näyttää.  Ja hyvältähän se näytti; maisemapilviä joiden raosta auringon säteet valaisivat vaaran lakea.

Kun makkarat oli paistettu ja syöty nousimme koko joukkueella laelle. Sillä välin kun olimme alhaalla kodalla oli pilvikerros levittäytynyt peittämään lähes koko taivaan. Onneksi pohjoisella taivaalla oli pienen pieni aukko ja sieltä se keskiyön aurinko paistoi. Tämä keskiviikon-torstain välinen yö ei kuitenkaan ollut vuoden lyhin, vaan toiseksi lyhin. Näin jälkikäteen ajatellen oli kuitenkin hyvä että olimme juuri silloin liikkeellä, koska seuraavana yönä taivas oli täysin pilvessä ja keskiyön aurinko olisi  jäänyt näkemättä.

Matkalla alas joukkueemme nuorin, viisivuotias Pinja, huomasi aivan polun varrella puun alla oksien suojassa piilottelevan jäniksenpoikasen. Se istui siinä ihan hiljaa ja liikkumatta. Oksien raosta kuvasin sen ja jatkoimme matkaa sitä enenpää häiritsemättä.