Lähden matkaan Pyhäjoen sillalta, viitostien varrelta. Ensimmäiset sadat metrit on mentävä varoen pohjakiviä. Tosin, kirkkaassa vedessä syvemmälläkin olevat kivet näyttävät vaarallisilta. Huomaan, että olen unohtanut peräsimen kiinnityksen kuljetusasentoon ja etsin paikkaa jossa rantautua irrottamaan se. Lainaan hetkeksi erästä venetalasta siksi aikaa että saan peräsimen toimimaan. Västäräkki tulee melkein viereen ihmettelemään tekemisiäni.
Pyhäjärvellä on monenlaista rantaa ja veden syvyys vaihtelee muutamasta sentistä liki neljäänkymmeneen metriin. Tässä matala lahti ja hiekkapoukama.
Pyhäjärvellä on pituutta reilu neljä kilometriä. Kun kierrän järven rantoja myötäillen, tulee melontamatkaa noin yksitoista kilometriä. Aikaa menee monta tuntia, koska vähän väliä pysähtelen kuvaamaan maisemia ja nauttimaan auringosta ja lämpimästä tuulenhenkäyksestä.
Pyhävaara hallitsee järvimaisemaa. Se näkyy melkein joka paikkaan järvellä. Kun useimmin olen katsellut järvimaisemaa ylhäältä vaaralta, niin nyt katselukulma on toinen.
Etelärannalla on kauniita kynttiläkuusikoita. Jossain kohti kuuset kasvavat ihan rantaviivassa, niin että alimmat oksat ovat veden pinnan tasolla.
Erään mökin pihassa keltainen kukkamatto paistaa kauas järvelle. Melon lähelle ja yritän kuvata sitä kajakista käsin tunnistusta varten. Tulee mieleen sellainen kasvi kuin kevätlinnunsilmä. Lieneekö oikea määritys.
Pyhäjärven pohjoiseen pistävä lahti on nimeltään Vaaralahti. Varmaan siksi että se on ihan vaaran juurella, mutta vaaralliselta näyttävät myös jyrkästi putoavat rannat. Karttaa katsoen Pyhävaaran huippu on tässä kohti ihan lähellä, mutta todellisuudessa kaukana, koska korkeuseroa veden pinnan ja huipun välillä on sataseitsemänkymmentäneljä metriä.