Karhujen ja kotkien mailla

Autoa kuljettava oppaani Pekka sulkee puomin ja jatkamme matkaa rajavyöhykkeellä kohti Venäjän rajaa. Hetkeä aiemmin Pekka on ilmoittanut rajavartiostoon aikomuksemme mennä vyöhykkeelle. Minulle on muutama päivä aiemmin haettu vyöhykelupa. Ilman sitä ei rajavyöhykkeelle ei saa mennä. Vaikka ollaan Suomen puolella, niin on vähän sellainen tunne kuin olisi ulkomailla. 

Noin kolmesataa metriä pitkä ja kolmisenkymmentä metriä leveä lampi on kokonaan rajavyöhykealueella. Lammen rannalla on hirsirakenteisia kuvauskojuja. Pekka käy veneellä viemässä toiselle rannalle lohen fileoinnista jääneitä päitä ja ruotoja sekä koiranruokanappuloita. Sitten asetumme kojuun ja odotamme. 

Ensin tulevat lokit. Vajaan kilometrin päässä lammelta on Venäjän puolella suuri Tavajärvi. Lokille eikä muillekaan linnuille ja eläimille ole raja esteenä. Sitten metsän reunasta lähestyy pieni ruskea karhu. Se kulkee määrätietoisesti kohti lammen rantaa. 

 

Äkkiä lokit alkavat liikehtiä levottomasti. Varjo häivähtää kojun yläpuolella ja kohta merikotka laskeutuu kuusenkäkkyrään. Pian se saa seurakseen toisen merikotkan ja välillä niitä on paikalla useampikin. 

 

Kotkien lisäksi toiset suuret linnut, kurjet ovat näyttäytyneet lammella. Nytkin kuuluu kurkien huutoja, mutta niitä ei näy. 

Karhu käy hakemassa lohen ruotoja ja palaa niiden kanssa kauemmas metsään. Sieltä se sitten säännöllisin väliajoin piipahtaa hakemassa lisää ruokaa. 

Koska harvemmin pääsen kuvaamaan lintuja ja eläimiä, on oma optiikkani kojukuvaukseen liian lyhyt. Sain lainaksi Sony RX10:n, jossa on huomattavasti pitempi zoomausalue. Se osoittautui tarpeelliseksi illan aikana. 

En oikein tiedä mitä tässä tapahtuu. Näyttää kuin karhu raapisi korvallistaan. Tai sitten se miettii, voi ei, taas sieltä kuvataan. 

Varikset yrittävät viedä kotkan saaliin. 

Koko illan toivoin, että nalle tulisi ihan rantaviivalle, että saisin peilikuvan. No, tulihan se lopulta. 

Karhu on paikalla noin kaksi tuntia. Sitten se poistuu metsän suojaan. 

Kojukuvaus jakaa mielipiteitä. Väitetään, että karhut kesyyntyvät, tulevat lähelle asutusta ja tappavat poroja. Toisaalta kojuyrittäjien mielestä kojuruokinta vähentää petovahinkoja, koska ruokaa on helposti saatavissa kojuilta. Itse ajattelen, että kojukuvaus on ok silloin kun katselupaikka on kaukana asutuksesta eikä karhuja ruokita liikaa, esimerkkinä vaikka tämä Satolammen koju, jossa todella ollaan kotkien ja karhujen mailla. 

 

Ilta Riisitunturilla

Pitkän hellejakson jälkeen on saderintama toisensa jälkeen kulkenut Suomen yli. Hyvä niin, sadetta tarvittiinkin jo. Sunnuntai-iltana näytti siltä, että pilvien lomassa olisi sopiva ajankohta käydä Riisitunturilla. Viime hetkellä, sillä Riisitunturin parkkipaikalle menevä tie oli menossa remonttiin seuraavalla viikolla, eli tuo kolmen kilometrin pisto Tolvantieltä tulisi olemaan suljettuna viikon verran. 

Pilviä ajelehti taivaalla, mutta lännessä, auringon puolella oli selkeää. Valo tuli matalalta ja väritti tunturin rinteitä. Riisitunturin kasvillisuus on heinä- ja sammalvoittoista, ruskaväriä on vain pieninä laikkuina siellä missä on mustikanvarpuja. 

Sateiden ansiosta tunturin pienet lammikot ovat täyttyneet vedellä. 

Ikkunalampi on mielenkiintoinen paikka. Lampi on notkossa ja siitä lähtee laskeutumaan suojuotit toisaalle kohti Kitkajärveä ja toiseen suuntaan kohti Riisisuota. Se on siis vedenjakajalla. Lammen rannalla olevalta penkiltä näkee Kitkajärvelle saakka. 

Ikkunalampi, Kitkajärvi noin viiden kilometrin päässä ja järven takana Ruka. 

Raate on kaunis kukkiessaan, mutta ovat sen lehdetkin koristeellisia. 

Pilvi oli hiipinyt auringon eteen, mutta taivaanrannalla kuitenkin selkeää. Päätin jäädä odottamaan ja seuraamaan pilvien liikkeitä. 

No, sieltä se aurinko tuli esiin. Kontrasti tumman pilven ja oranssinkeltaisen taivaan välillä oli voimakas. Ja tuon näkymän Ikkunalampi toisti peilikuvana. 

Kymmenen minuuttia myöhemmin aukko taivaalla alkoi umpeutua. Lähdin kävelemään takaisin parkkipaikalle. Koko matkalla en nähnyt yhtään ihmistä. Oli aivan tyyntä ja lämmintäkin. Vielä kymmenen aikaan illalla parkkipaikalle tullessa auton mittari näytti 19 lämpöastetta. 

Suo on täynnä taikaa

Lainasin otsikkoon Maria Langin 70-luvulla ilmestyneen kirjan suomenkielistä nimeä. Tuo lause kuvaa hyvin tunnelmaa aamu-usvaisella suolla. Minulla ja Tahinsuolla on pitkä yhteinen historia. Pyöräilin Nikkarilan metsäteillä ja kävelin suolla ensimmäisiä kertoja noin viisikymmentä vuotta sitten. Myöhemmin asuin suon läheisyydessä kaksikymmentä vuotta. Silloin en vielä harrastanut luontokuvausta, mutta kävin usein suolla kävelemässä.  2000-luvun alussa olin jo muuttanut kauemmaksi, mutta kun innostuin luontokuvauksesta digikameroiden tulon myötä, muistin suon ja kävin siellä usein kuvaamassa ja harjoittelemassa digikameran käyttöä. 

Nyt asun vielä kauempana ja retket suolle ovat harventuneet. Vaan oli taas aika palata. Olen suon laidalla puoli viiden maissa. Oikaisen tuttua polkua Tahinlampea kiertävälle pitkospuureitille. Käyn lammen luoteisrannan niemen tulipaikalla kuvaamassa käkkyrämännyn aamutaivaan kajo taustanaan ja jatkan matkaa kohti suon pienempiä lampia. 

Sumu on aina yhtä arvoituksellista. Joskus sitä on liikaa ja nousevan auringon valo peittyy kokonaan, joskus taas liian vähän, jolloin auringonnousun myötä viriävä tuulenhenki häivyttää sen hetkessä. Nyt sumua on juuri sopivasti. Sumu on suon yläpuolella, mutta korkeammalla taivaalla on selkeää. Valo siroaa kauniisti sumun läpi. 

 

Tahinsuon polku kuuluu nykyisin osana Vedenjakajareitistöön. Se on metsäteiden ja polkujen verkosto, jossa pyörä- ja kävelyreittejä on useita kymmeniä kilometrejä Pieksämäen ympäristössä. Tahinsuon polku on kaupunkilaisille todella lähikohde. Suolta on rautatieasemalle linnuntietä matkaa reilu kilometri. Mutta sumuisena aamuna, kun teollisuuskylän piiput on peittyneet pilveen, voisi kuvitella kulkevansa erämaassa, tosin erämaatunnelmaa häivyttää autojen äänet, jotka kuuluvat muutaman sadan metrin päässä olevalta tieltä. 

Vanhassa kaupunkikartassa jokainen lampi oli nimetty, eli Ruutana, Kossu, Silmä ja Sintti, joka on ison Tahinlammen eteläpuolella, nykyisin kartoissa on nimenä vain Pienet Tahinlammet. Se on vähän harhaanjohtavaa, koska on myös Pieni Tahinlampi vähän kauempana. Kuvauskohteenani ovat tänä aamuna Ruutana, Kossu ja Silmä. Niiden välillä on matkaa alle sata metriä, joten on helppo siirtyä lammelta toiselle etsien parhaita näkymiä auringonnousun suuntaan. 

 

Sitten tulee se taianomainen hetki kun aurinko alkaa näkyä puiden ja sumupilven takaa.

Auringon noustua ylemmäs alkavat sumupilvet väistyä.

Lähden hiljalleen kävelemään takaisin tielle päin, mutta pysähtelen vähän väliä vilkuilemaan taakseni. 

Tahinlammen länsirantaa aamuauringon kohdevalossa. 

Vähän jälkeen kuuden olen takaisin autolla. Sumua leijailee vielä Tahinlammen yllä, mutta värikkäimmän valon aika on ohi.