torstai 29. huhtikuuta 2021

Sauvakävellen Ristikalliolle

Vapun, kevään juhlan, lähestyessä on tämän talvikauden viimeisen retkikertomuksen aika. Ristikallio Oulangan kansallispuistossa, Karhunkierroksen eteläisemmän lähtöpisteen ensimmäinen etappi, oli hieno lopetus talven retkille ja tällä kertaa hyvässä seurassa tyttäreni kanssa. Alkuperäinen suunnitelmamme oli hiihtää Ristikalliolle karvapohjasuksilla, mutta heti alkuun huomattiin toisen suksiparin siderikko. Toinen hiihteli ja toinen käveli ensimmäiset pari kilometriä aina Aventojoen kanjonille saakka, mutta pian todettiin sukset tarpeettomiksi koska polku oli hyvin tallattu ja pakkasyön jälkeen kova. Sukset piilotettiin polun varrelle kuusen juureen. Vähän arvelutti mikä olisi polun kantavuuden laita palatessa. Huhtikuun 19. oli vielä niitä päiviä, kun lämpötila Koillismaallakin kohosi kymmeneen plusasteeseen. 

Tässä vaiheessa oli vielä pätkäsukset alla. Hanki kantoi hyvin suolla. 



Seurasimme tallattua uraa niin tiiviisti, että emme huomanneet Ristikallion näköalapaikalle kääntyviä jälkiä. Koska olimme jo melkein autiotuvan pihassa, päätettiinkin ensin tehdä tulet ja syödä eväät rannan laavulla ja kulkea paluumatkalla kalliojyrkänteen reunaa näköalapaikalle. Vaikka on ne näköalat upeat myös tulipaikalta katsottuna. 






Joutsenpari teki pari kierrosta jokiuoman yllä. Tuli vähän kiire ottaa kamera esiin ja sen huomaa. 


Ristikallion autiotupa


Tällä kertaa nuorempi sukupolvi hoiteli puuhommat ja tulien sytyttämisen.








Auringon lämmittäessä tulilla istuen olisi voinut olla pitempäänkin, mutta polunpohjan pehmenemisen pelossa oli parasta jatkaa matkaa. Kalliojyrkänteen eteläreunalta oli lumet jo sulaneet. Ja ensimmäistä kertaa tänä keväänä saattoi tuntea männynneulasten tuoksun, sen joka syntyy kun aurinko lämmittää maassa olevia neulasia. 









Aukko, jota on ihmeteltävä joka kerta ohi kulkiessa




Toiveeni on kuultu, tai joku muukin on huomannut puutteen viitoituksessa. Nyt on pystytetty viitta ohjaamaan Ristikallion varsinaiselle näköalapaikalle. 


Olen ennenkin yrittänyt saada jyrkänteen kelopuun ja vastarannan kallion samaan kuvaan, nyt keksin ottaa kaksi pystykuvaa, jotka yhdistin kuvankäsittelyohjelmassa. 








Kynttiläkuuset reunustavat Aventojoen takarantaa. Aurinko lämmitti jokilaaksoa mutta puiden varjossa kulkeva polku ei vielä upottanut. 


Tässä kaivetaan odottamaan jätettyjä karvapohjasuksia piilosta kuusen alta. 


Talvella on ajettu kestävöityssoraa Ristikallion polun ensimmäiselle kilometrille, eli parkkipaikalta kansallispuiston rajalle saakka. Tällä viimeisellä kilometrillä polku alkoi pettää jalan alla. Muutaman kerran jalka upposi sorakerroksen läpi syvälle hankeen. 


Reitti: Sallantie, Karhunkierroksen Ristikallion lähtöpaikka. Kävelymatka Ristikalliolle ja takaisin n. 10 kilometriä. 

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Hiihto- ja revontulikauden lopetus Kuusamossa

Olipa täydellinen lopetus talvelle 14.-23.4. Huhtikuun sää ei olisi voinut olla parempi. Öisin oli  muutama aste pakkasta ja se tiesi lentokeliä hiihtoladulle aamuisin. Ja nimenomaan aamuisin, koska lämpötila meni auringon noustua nopeasti plusasteiden puolelle ja ladut alkoivat pehmentyä. Minulla oli pitkästä aikaa harvinainen tilaisuus hiihdellä samoilla laduilla tyttäreni kanssa. Tosin, siinä missä minä hiihdin 10 kilometriä, hän hiihti 20. 

Puolenpäivän maissa oli vuorossa leppoisaa hiihtelyä karvapohjasuksilla. Hanki kantoi vielä, vaikka sen pinta olikin jo märkää ja pehmeää. Ehdimme käydä Riisitunturilla ennen tien kelirikkosulkua ja seuraavana päivänä nousimme Valtavaaran pohjoisrinnettä Suolammen laavulle tulistelemaan ja nauttimaan auringosta. 


Riisitunturin rinteellä auringossa ja kymmenen asteen lämmössä. Yöpakkasessa jäätynyt hanki kiiltelee vielä auringon valossa. 







Varhain aamulla ensimmäisinä hiihtäjinä Valtavaaran ladulla.


Puolenpäivän aikaan karvapohjilla Valtavaaran pohjoisrinteellä


Nuotiomakkaraa ja auringonpalvontaa Valtavaaran Suolammen laavulla






Yöpakkasen jälkeen ei välttämättä tarvinnut mennä latuja pitkin, vaan hanki kantoi hiihtäjää kunhan vain jaksoi lähteä liikkeelle riittävän aikaisin.  






Veskanjoen joutsenet ovat varmaan tottuneet ohi pyrähteviin hiihtäjiin.






Viimeiset hiihtelyt suolla 23.4. Sukset joutavat varastoon ja sitten vain odottelemaan vesien vapautumista, että pääsee melomaan. 




Hiihtokauden lopetuksen ohella sattui samaan aikaan revontulikauden lopetus. Lieneekö alitajunta herättänyt vähän ennen puolta yötä. Ikkunasta näkyi vahva revontulikaari. Sen loistoa ei edes Rukan katuvalot jaksaneet häivyttää. Sain nopeasti vaatteet päälle ja kiirehdin pihalle kameran kanssa. 






Takapihan lumikasan päällä seisten kuvasin revontulikoronaa, joka oli ehkä hienoin talven aikana näkemäni. 






Revontuliaktiivisuus jatkui seuraavankin yönä. Nyt ajoimme kauemmas katuvaloista jokirantaan. Puolenyön maissa rävähti taivaalle värikäs revontulinäytelmä. Se oli kuin loppunäytös koko revontulikaudelle, koska nyt yöt ovat jo niin valoisia, että mahdollisuus revontulien näkemiseen on tunnista kahteen kello yhden molemmin puolin. Ja tämä aika lyhenee joka päivä noin kahdeksalla minuutilla. 













keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Pirttiniemen poluilta

Kuopiossa on lähimetsä lähes kaikissa kaupunginosissa. Suurimmat ja tunnetuimmat metsäalueet ovat Puijo ja Neulamäki, mutta eteläkuopiolaisilla, etenkin Pirtin kaupunginosan asukkailla on oma metsäaarteensa, Pirttiniemen metsä. Noin kuudenkymmenen hehtaarin alueella on synkkää kuusikkoa, pienimuotoisia lehtolaikkuja ja alueen korkeimmilla kukkuloilla valoisia männiköitä. Pirttiniemi on Kallaveden pitkän ja kapean lahden, Koiraveden ympäröimä. Siinä on kaksi eri niemeä, toisessa on uusi asuinalue ja toinen on tämä lähes luonnontilainen metsäalue. 

Pirttiniemen metsäpolut ovat luonnonmukaisesti syntyneitä. Ne ovat oikeita polkuja kivineen ja juurakoineen. Vaikka ollaan asutuksen keskellä ja vaikka moottoritien äänet kantautuvat paikoin järven yli, poluilla kulkijaa ympäröi metsän tunnelma ja tuoksut. 

Tämän postauksen kuvat ovat puolentoista viikon takaa, kun edellispäivän räntäsade oli yön pakkasen jälkeen jäätynyt puiden oksiin ja poluillekin. 


Pujahdan polulle Vaajalahden pohjukasta. Toinen polku lähtee kiemurtamaan pitkin rantoja, toinen lähtee nousemaan ylös männikköharjanteelle. Minä jatkan rantapolkua.


Joku uskalias ajelee vielä pyörällä jäällä. Minä en ole uskaltanut jäälle enää moneen päivään. Tänä keväänä ei tullut hyviä jäälläliikkumisilmoja. Viime keväänä tähän aikaan järvellä oli vielä hyvät potkukelkkakelit. 


Pirttiniemessä on talven aikana tehty pienimuotoisia hoitohakkuita. Tässä on harvennettu puustoa etelään avautuvalta ranta-alueelta. 


Polku kulkee yli kahden kilometrin matkan ihan rannan  tuntumassa.


Puun kyljessä on tiedote alueella suoritettavista metsänhoitotöistä. Siinä sanotaan mm. "tavoitteena on yhteensovittaa alueen virkistyskäyttäjien ja asukkaiden toiveet sekä liito-oravan elinympäristövaatimukset".  Minun silmiini toimenpiteet ovat olleet hienovaraisia, maisemanavaukset järvelle päin ovat onnistuneita, eikä aukkoja ole tehty. 


Aurinkoisilla paikoilla jää rannoilla alkaa sulaa. 


Varjoissa on vielä talven tuntua, polku jäinen ja luminenkin. 


Huomaan puiden välistä liikettä kapeassa salmessa, jossa on isompi sulan veden alue. Isokoskelopariskunta on ihan lähellä rantaa. Minulla on mukana Olympus-pokkari, jossa on enimmillään 300 mm zoomausalue. Hiivin varovasti puiden suojassa lähelle lintuja ja yritän kuvata niitä kuusenoksien välistä. 


Koskeloparin lisäksi sulapaikassa on telkkäpariskuntakin. Olen ihan varma, että telkät lähtevät välittömästi pakoon, mutta jostain syystä ne eivät huomaa minua. Pääsen hiippailemaan kuusen suojassa paikkaan, josta on parempi näkymä salmen sulaan. 



Aamuauringon valo heijastelee väreilevässä vedessä. Yritän olla liikkumatta paikallani ja kuvaan koko ajan. 


Vaikka äsken näytti, että telkät ja koskelot ovat ihan sopuisasti samassa pienessä sulapaikassa, niin jotain kärhämää syntyy herra Koskelon ja herra Telkän välille. Vesi roiskuu ja välillä otetaan yhteen veden allakin. Rouva Koskelo tyytyy tarkkailemaan tilannetta. 



 


Tilanne päällä, isokoskelo  näyttää rähjäävän telkkäparille.



Sitten pariskunnat taas uiskentelevat sopuisasti, kunnes....



....telkät säikähtävät polulla kulkevia koirantaluttajia ja lähtevät pakoon. 


Joutsenet ovat varmaan tottuneet paremmin kulkijoihin, mutta tällä kertaa nekään eivät jää paikalleen vaan lähtevät lentoon. 



 


Pirttiniemen kuusimetsää



Polulla on vielä paksu jääkerros. Pidän mukanani kenkiin kiinnitettäviä jääpiikkejä. Ne on helppo sujauttaa jalkaan tarpeen mukaan. 


Rantakalliolta on upeat näkymät järvelle lännen suuntaan. 


Päätän metsäpolkuretkeni näihin maisemiin, Kirveslahden rannalle. Tästä voisi vielä jatkaakin rantoja kierrellen kohti Kirveslahden uimarantaa.