Konttainen yllättää

Vähän ennen puoltapäivää Ruka ympäristöineen on matalalla roikkuvien pilvien alla. Tähän aikaan talvesta ei voi tietää johtuuko pilvisyys vallitsevasta säätilasta vai Rukan lumitykkien aikaansaamasta lumetuspilvestä. 

Matkalla viitostietä pohjoisen suuntaan on parin kilometrin päässä paikka, josta selkeällä säällä erottuu Riisitunturi. Nyt ei näy Riisitunturille. Virkkulantielle kääntyessä Konttaisen korkea kumpu on näkyvissä, nyt pilvet ovat hävittäneet sen. Konttaista lähestyttäessä vilahtaa rinteessä hento valonkajo. Jospa pilvikerros sittenkin on vain matalalle asettunutta alapilveä. Konttaisen parkkipaikalla aurinko yrittää jo puskea valoaan Valtavaaran vierellä olevan suon yllä.

Ei tarvitse edetä kuin muutama sata metriä Konttaisen polulla kun auringon valo alkaa hipoa lumisia puunrunkoja ja puiden latvojen yläpuolella vilahtaa  sininen taivas. Vielä muutama sata metriä ja pääsen kurkistamaan puiden välistä Valtavaaran suuntaan. Olen tullut pilvien yläpuolelle. 

Marraskuu mielletään synkäksi ja harmaaksi. Koillismaan marraskuu on parhaimmillaan yhtä valon juhlaa. Totuuden nimessä on myönnettävä, että pilviset päivät ovat yleisempiä, mutta silloin kun aurinko paistaa, niin valo on upea. 

Valtavaaran pohjoisrinne 

Puiden välistä Rukan suuntaan kurkkiessa olen jo nähnyt halovalon Rukan rinnettä vasten. Kun ehdin avonaiselle paikalle, josta on näkymä lännen suuntaan, erottuu pilveä vasten sivuaurinko kirkkaana sateenkaaren väreissä. 

Haloilmiöitä onkin kaksi, lähempänä aurinkoa oleva on vähän himmeämpi. 

Jo näkymä Konttaiselta Konttaisjärven suuntaan lumisten puiden kehystämänä on mahtava, nyt maiseman vaikuttavuutta lisäävät lännen taivaan pilvet ja sivuaurinko. 

Pieni kidepilari erottuu Valtavaaran rinnettä vasten. 

Konttaisen pohjoisrinteen puut jäävät varjoon, mutta kehystävät kauniisti valaistua lumista metsää alapuolellani. 

Kumpuvaara saa myös kohdevaloa 

Konttaisen jyrkän rinteen varjo piirtyy terävärajaisena.  

Aurinko alkaa lopetella lyhyttä kiertoaan. 

Matkalla alas pysähtelen vähän väliä niska kenossa katselemaan polun varren upeita kynttiläkuusia. 

Aukkoja pilvirintamassa

Forecan viikkoennuste Rukan seudulle oli yksitoikkonen; joka päivälle harmaita pilviä. Saman suuntaista lupasivat muutkin sääennustajat. Suurimmaksi osaksi ennusteet osuivat oikeaan, mutta onneksi muutamana päivänä pilvirintama repeili hetkellisesti; yhtenä päivänä vain kymmeneksi minuutiksi, toisena vähän pitemmäksi aikaa. On oltava valppaana, että osuisi paikalle juuri silloin kun valo hetkellisesti pääsee valaisemaan lumisia rinteitä. Vähän tuuriakin tarvitaan.

Matkalla Pyhäjoelle aurinko näyttäytyy, sitten pilvistyy täysin. Mutta polku joelle on lumoava. Lumiset puut kaareutuvat polun molemmin puolin. Kuin kävelisi tunnelissa. 

Jokirannassa auringon valo heijastuu yllä oleviin pilviin, jotka taas heijastuivat veden pinnalle. Vaaleanpunaiset ja vaaleansiniset pastellivärit vuorottelevat. 

Vähän ennen auringonlaskua pilvissä on hento punertava kajo. Se kielii siitä, että pilvikerros on ohut. On lähdettävä katsomaan onko ylempänä tunturin laella aukkoja pilvien lomassa. 

Maston rinteeltä Juhannuskalliolle on matkaa vain kolmesataa metriä, mutta välissä on notko, ensin polkua alas ja sitten ylös. 

Vielä on noustavaa ja vielä ylhäällä punertaa, ehdinkö ajoissa. 

Juuri kun olen päässyt Juhannuskalliolle alkaa tumma pilvikerros hiipiä auringon eteen. 

Pilvien myötä alkaa pimentyä, mutta vielä on ihan vähän punerrusta taivaalla. 

Laskeudun alas Juhannuskalliolta jyrkkää etelärinnettä. Kallion laelta hiihtoladun pohjalle, noin kolmensadan metrin matkalla, on korkeuseroa 80 metriä.