Huurreaamu Pyhävaaralla

Aamun väri on harmaa, mutta ei ikävänharmaa, vaan pakkasen huurruttama hopeanhohtoinen. Huurrekiteet puiden oksilla ja polun varren mustikkavarvukossa kimaltavat kuin timantit. Olen lähtenyt liikkeelle aamuhämärän aikaan, joten otsalamppukin on tarpeen tiheässä kuusikossa polun alkupäässä, mutta noustessani ylemmäs Pyhävaaran rinnettä, alkaa nousevan päivän kajo heijastua puiden latvoihin. On ollut tämän syystalven kylmin yö, vielä aamulla pakkasta on kymmenen astetta.

Nyt on hyvä kulkea maastossa, lunta on maassa vain ohut harso ja pakkanen on kovettanut maanpinnan.

Vähenevä kuu pilkistää kelopuun haarasta. Tällä hetkellä kuu näkyy taivaalla pitkälle iltapäivään.

Ensimmäinen näköalapaikka on vaaran itärinteellä, josta on vielä nousua vaaran laelle. Mutta tässä on hyvä pysähtyä tasaamaan hengitystä ja katsella Pyhäjärvelle ja Rukajärvelle päin avautuvaa maisemaa. Pyhäjärven eteläpää näyttää olevan jäässä, mutta keskiosa on vielä sula.

Rukajärvi siintelee vähän kauempana, tältä etäisyydeltä ei voi arvioida onko se sula vai onko se ohuen jääkerroksen peittämä.

Tämän puuvanhuksen luona pysähdyn aina. Puun runko ja oksat erottuvat nyt hyvin kuuralatvusten alta.

Toinen puu, jota käyn aina tervehtimässä on tämä vanha koivu, joka kasvaa rotkossa jyrkänteen reunalla. Se on kaunis huurreoksaisena, mutta myös kevällä hiirenkorva-aikaan tai syysväreissä.

Ylempänä avaralla laella tunnen olevani todellisessa satumaailmassa. Lännen taivaalla on voimakkaan punainen vastarusko, idän ja etelän taivas on oranssinpunainen ja vaaran laella joka paikkaa peittää paksu huurrekerros.

Auringon noususuunta on nyt kaakossa, Pyhäjärven takaa.

Vaikka maisema oli satumainen jo ennen auringonnousua, niin nyt se sitä vielä enemmän kun aurinko värjää puut, pensaat ja maanpinnan varvukon vaaleanpunaiseksi.

Aurinkoinen ja selkeä pakkassää loka-marraskuun vaihteessa on parasta mitä alkava talvi voi tarjota. Yleisempi sää tähän aikaan on pilviä ja lumi-räntäsadetta. (sitä saatiin jo pari päivää myöhemmin) Monesti lumi peittää heti sammalet ja varvut, jolloin tämän aamun kaltainen huurremaisema jää näkemättä.

Vielä viimeinen vilkaisu puiden latvojen yli järvelle ja sitten lähden laskeutumaan alas vaaralta.

Matkalla kuvaan polun varren naavapuita kohdevalossa.

Seuraava lumisade peittelee mustikanvarvut talviunille.

Valmiina lähtöön

On taas se aika vuodesta kun joutsenet ovat kokoontuneet Kuusamon järville valmiustautumaan muuttomatkalle. Joka syksy joutsenet kerääntyvät matalien järvien lahdukoihin tankkaamaan evästä, että jaksavat sitten jatkaa matkaa kohti etelää. Joutsenet viipyvät yllättävän pitkään näinkin pohjoisessa. Nyt osa rannoista on jo jäässä, mutta siitä huolimatta ne eivät kiirehdi lähtemään.

Syy viivyttelyyn on ehkä siinä, että joutsenten poikaset ehtisivät kasvaa ja voimistua jaksakseen pitkän muuttomatkan. Jotkut poikaset kyllä näyttävät olevan isompia kuin vanhempansa.

Yksittäiset perheet erottuvat hyvin satojen joutsenten joukossa. Poikaset pysyttelevät vanhempiensa lähellä ruokaillessaankin.

Ruokailun jälkeen seuraa puhdistautuminen. Pitkästä kaulasta on hyötyä puhdistusoperaatiossa. 

Lopuksi reippaat tuuletukset.

Tämä nuori joutsen oli joutunut erilleen vanhemmistaan, se pyrki aikuisten joutsenien seuraan, mutta ne ajoivat sen pois.

Kun järvellä on satoja joutsenia, niitä on mahdotonta saada sopimaan kovin paljon yhteen kuvaan. Eräs lintuharrastaja oli laskenut yli 700 joutsenta tällä lahdella.

Tässä lähes kaikki kuusilapsisen joutsenperheen jäsenet. Yksi viipotti vähän kauempana eikä mahtunut kuvaan.

Syksystä talveksi

Kolmen päivän aikana seurasin Naruskalla kun syksy muuttui talveksi.

Ajoitus on täydellinen. Juuri kun pääsen perille Naruskajokivarteen, pohjoistuuli puhaltelee viimeisiä pilviä pois ja kohta taivas on täysin selkeä.

Aurinko lämmittää ja on tyyntä. Tuntuu paljon lämpimämmältä kuin mittarin näyttämä viisi plusastetta. Lähden kävelemään jokivartta alavirran suuntaan.

Tämä on minusta kauneinta maisemaa Naruskajoella; kynttiläkuuset ja niitty reunustavat koskena kohisevaa jokea. Niityn taipunutta kuloheinikkoa katsellessa muistelen, miten kesällä tässä kukkivat kaarlenvaltikat ja kellosinilatvat.

Kosken ja lähdepuron välissä, tasaisella hiekkakentällä on leiripaikka. Joku on nähnyt vaivaa ja tuonut penkin. Matkaa on kuitenkin yli puoli kilometriä lähimmältä tieltä.

Kolme koppeloa pyrähtää lentoon jängän laidalta, kuukkelit käyvät tervehtimässä ja lapintiainen hyppii puunrungolla. Todistusaineistoa en saa, kamerassa on kiinni lyhytpolttovälinen objektiivi.

Illalla sytyttelen kynttilät ja lyhdyt. Taivaskin sytyttelee tähtiä ja idän suunnalla pilviharson takaa loistaa lähes täysi kuu.

Kuu valaisee jokirantaa ja hento revontulivyö erottuu puiden latvojen takaa Otavan alapuolella.

Seuraava päivä on pilvinen, lämpötila on yön aikana pudonnut pakkaselle ja sataa ohutta lumikidettä. Jatkan lähimaastohin tutustumista. Naruskantieltä lähtee merkitty viiden kilometrin mittainen polku Kenttälammelle. Ilmeisesti ei kovin paljon kuljettu, koska polku-ura häviää monin paikoin. Rovakaltiolammen harjujen kohdalla polku erottuu hyvin maastossa.

Puron reunalta löytyy jo jääkuorrutteisia varpuja.

Neulamaisia lumikiteitä pohjankorvajäkälällä.

Lampia ja lammikoita peittää ohut jääkerros. On niin kylmää, että satanut lumi jää maahan.

Jokimaisema on yhdessä yössä muuttunut ruskeasävyisestä hopeanharmaaksi.

Seuraava yö on edellistä kylmempi, aamulla on seitsemän pakkasastetta.

Päivän valjetessa paljastuu huurteen kuorruttama talvimaisema. Suoltioivan laelle kohdistuu valoa kuin vinkiksi, että aurinkokin saattaa pian näyttäytyä.

Ajan muutaman kilometrin päähän lammen rannalle odottamaan auringonnousua. Ilmassa on sumua ja taivaanrannalla pilveä, on vain odotettava jaksaako aurinko tulla esiin.

 Lampi on lähes kokonaan jään peitossa. Vain takarannalla on kapea sula vyöhyke.

Kannatti odottaa, sieltä se nousee pumpulipilvien keskeltä.

Sillä aikaa kun olin lammella, on aurinko löytänyt jokirantaankin.

Vietän koko päivän ulkona kuivassa pakkassäässä. Ruuankin kokkailen nuotiolla. On viimeiset hetket kävellä metsässä ilman suksia tai lumikenkiä. Seuraava lumisade peittää huurteisen maan.