Kallaveden sumuaamu

Lehdessä sanottiin, että lokakuu on ollut poikkeuksellisen aurinkoinen ja kuiva. Piti ihan miettiä, oliko näin. Koko ajan lyhenevät päivät jotenkin muokkaavat ajatusta ja tuntuu, että aina on pimeää. Mutta kun katselin lokakuussa ottamiani kuvia, niin on se myönnettävä, on ollut aurinkoa, pakkasaamuja ja mikä hienointa, kuutamon lisäksi on nähty revontulia Etelä-Suomea myöten.

Lokakuun toiseksi viimeinen aamu on sekin kaunis ja aurinkoinen. Yöllä on ollut muutama pakkasaste ja aamulla joka paikka on kuurassa. Koska järviveden lämpötila on vielä kahdeksan astetta, aiheuttaa suuri lämpöero ilman ja veden välillä sumuja suurellekin järvelle. Mutta sumua ei kuitenkaan ole joka paikassa. Aamulla sumu on asettunut järven länsirannalle ja itäpuoli on selkeä. Auringon noustua tilanne muuttuu, kun sumu lähtee liikkeelle. Tätä sumun ja auringon vuoropuhelua seurasimme aitiopaikalta Pirttiniemen kärjestä.

Auringon noustua ylemmäs haihtuivat sumut suurelta järvenselältä, mutta jäivät pitkäksi aikaa lahdenpohjukoihin. Kallaveden lahden, Koiraveden, sumut haihtuivat vasta puoliltapäivin.

Syyspäivä mökkimaisemissa

Lahdella puhaltaa voimakas pohjoistuuli. Harvoin tähän, yli kolme kilometriä pitkän kapean lahden pohjukkaan pääsee tuulemaan niin kovasti, että valkopäitä laineita vilkkuu rannan ja vastapäisen saaren välisessä salmessa. Olen käymässä mökkimaisemissa ehkä viimeistä kertaa ennen talven tuloa, mökkitietä kun ei aurata talvella. Tosin, joskus on käynyt niin, että lumet on tulleet vasta tammikuussa ja olen päässyt käymään mökillä joulunpyhinä.

Laiturilla, suojassa pohjoistuulelta voi hetken kuvitella olevansa kesässä kun aurinko jaksaa hieman lämmittää. Sitten muistan tehtävälistani;  on haravoitava enimmät lehdet kulkuväyliltä ja kerättävä mukaaan vähän katajanoksia.

Paluumatkalle on suunniteltuna on kaksi käyntikohdetta. Laajalahden laavu on vain parin kilometrin päässä mökiltä, siksi siellä tulee harvemmin käytyä. Nyt virittelen tulet laavun edustan nuotiopohjalle. Kun kesällä kävin laavulla, puuvaja oli tyhjä ja laavun roska-astia pursui. En ymmärrä miksi roska-astia yleensäkään pitää olla täällä syrjäisellä laavulla. Luulisi laavun käyttäjien osaavan kuljettaa roskansa pois. Kun laavulla on roskis käy niin, että sen täyttyessä roskat heitetään roska-astian viereen ja pian koko ympäristö on siivoton. Nyt vajaan on tuotu pilkottua (!) polttopuuta ja roska-astiakin on tyhjennetty.

Laajalahdella on pitkä laguunimainen hiekkaranta. Rantaveden hiekka on kuvioitunut laineiksi. Sorsaveden vesi on  kirkasta ja puhdasta, juomavedeksi kelpaavaa.

Kotimatkani toinen käyntikohde on Kuivataipaleen museokanava. On kulunut monta vuotta kun viimeksi olen täällä käynyt. Viime käynnin jälkeen on vanhan kanavanvartijan tuvan kivijalalle tehty grillikatos ja rakennettu viereen polttopuuvaja. Tukeva ja paloturvallinen perusta on tulipaikalla.

Kuivataipaleen kanava on uudelleen kunnostettu vuosina 1994-96. Muistan vielä, kun joskus 80-luvun loppupuolella etsimme merkkejä umpeenkasvaneesta kanavasta keskeltä metsää. Löytyi vain lahonnutta puuta ja joitain kuoppia. Alunalkaen vesiyhteys Paasveden ja Kuvansin välille on kaivettu jo 1860-luvulla.  On hyvä että kanava on nyt veneilijöiden käytössä. Vielä kun saisi kevyemmällä vesikulkuneuvolla kulkijalle laiturin. Nykyisin kanootille ja kajakille sopiva laituri on vain Kuvansin puolella, mutta kanavassa ja Paasveden puolella ei ole kajakille rantautumispaikkaa.

Vieressä on pieni punainen tupa. Kesäaikaan se lienee auki.

Kuivataipaleen kanavan sulkuportit avataan käsivoimin. Vuosia sitten olin sulutuksessa kun Suomi Meloo-viesti kulki kanavasta Kuvansijärveltä Paasvedelle, eli Vuoksen vesistöstä Kymijoen vesistöön. Sittemmin meloin yksin Kuvansilta Paasvedelle, mutta silloin kannoin kajakin sulun ohi.

Kanava-alueen reunalla on myös vanhaa puurakennetta, eli riukuaita.

Seuraavana aamuna oli vielä selkeää. Täydenkuun luoma kuunsilta valaisi lahdella.

Ehti olla yksi huurreaamu ennen kuin sää taas lämpeni ja muuttui sateiseksi.

Levin sumut

Korkea Levitunturi pysäyttää ympäröiviltä soilta nousevat sumut ja paksu pilvi asettuu tunturin rinteelle ja juurelle pitkäksi aikaa. Sumuseinämää lähestyessä on vastassa valopyörteitä kun auringonsäteet yrittävät puskea oksien ja sumun läpi.

Jätän auton Utsuvaaran parkkipaikalle ja jalkaudun retkeilypolulle. Korkealla sumupilven yläpuolella on huikaiseva auringonpaiste. Ilmakin tuntuu paljon lämpöisemmältä kuin tunturin juurella sumupilven alla.

Alhaalla levittäytyy valkoinen sumumeri.

Poikkean polulta metsään, mutta huomaan pian, että maasto ei ole niitä parhaimpia kävelyyn. Kiviä riittää ja niiden päällä oleva sammalkerros tekee ne liukkaiksi. Katson parhaaksi palata polulle.

Viereisen Taalovaaran laki on kuin saari meressä.

Alempana rinteessä joudun sumun keskelle ja ihan tunturin juurella näkyvyyttä ei ole enää kuin muutama kymmenen metriä. Ilma on kosteaa ja kylmää. Palaan autolle ja jatkan matkaa Levin laelle.

Levin ylin parkkipaikka on täynnä autoja ja rinteillä paljon kulkijoita. Sumunäkymät auringonpaisteiselta laelta kiinnostavat.

Pohjoisen suunnalla sumupilvi rakoilee sen verran, että syntyy kurkistusaukkoja maisemaan.

Mutta mikä on tuo outo möykky sumupilven päällä?

Paluumatkalla pysähdyn Immeljärven rannalle ihmettelemään pilveen käärittyä Kätkätunturia.