Lumiotus ja auringonlaskun värit

Lumituisku on jatkunut jo kolme päivää, eikä vieläkään näy loppua. Lunta ei sentään koko ajan tule taivaalta, mutta tuuli pyörittää irtolunta ja tukkii pihan hetkessä. On mukavaa, kun ei ole pakko lähteä ulos. Jääkaapissa ja pakastimessa on ruokaa, voin siis keskittyä tammikuun kuvien arkistointiin ja muokkaukseen. Kuvamateraalista löytyi mm. lumikenkäretken kuvat tammikuun 20. päivältä.

Lumiotus 

Käyn taas kerran tapaamassa Juhannuskallion lumiotusta. Lumettomaan aikaan kallion laen karahkaa ei paljon huomaa, mutta talvella, jäätyvän lumen kertyessä puunrungon ympärille, lumiolion muodot alkavat tulla esiin. Näen pään ja jalat, vai onko se kuitenkin yksikätinen, monijalkainen kummajainen.

Näkymä Pyhävaaralle etelän suuntaan.

Pohjoisessa Valtavaaran tykkypuinen metsä ja vaaran laella kököttävä maja.

Auringonlaskun värit

Päivä on aurinkoinen, mutta tuulinen. Pohjoisesta puhaltaa sen verran kovaa, että tykkypuutkaan eivät anna suojaa ja tuuli tavoittaa joka puolelta. Siirryn sata metriä alaspäin, rinteen suojaiselle reunalle. Kinosten muodostamaan kuoppaan ei tuule, ja sieltä on hyvä näköala laskevan auringon suuntaan. Taivaalla seilaavista pilvistä voi päätellä, että auringonlasku tulee olemaan värikäs.

Vuosselin puoli on jäänyt jo varjoon ja valo viistää Valtavaaran kylkeä.

Lumi on pakkautunut tiiviiksi, joten lumikenkäsuksea ei paljon upota.

Suojaisesta lumipesästä on upea näkymä Rukajärven suuntaan.

Ennen auringon painumista lopullisesti alas, punertavan valon aikaan, tulee kiire. Pitäisi ehtiä kuvaamaan värikkäät tykyt, valon korostamat yksityiskohdat ja vielä poimia telellä kaukaisen taivaanrannan värikirjo.

Auringonlaskun jälkeen pohjoisella taivaalla viipyy vielä sinipunaväritys.

Kiutalaisen maalla ja Rytisuon talvireitillä

Etsin Rytisuon lumikenkäreitin aloituspaikkaa Liikasenvaaran tien varrella Oulangan tutkimusaseman kohdalla. Aamuhämärässä ei polkumerkintöjä osu silmään, joten lähden seuraamaan varastorakennuksen nurkalta lähtevää kelkkauraa. Muutaman sadan metrin jälkeen kelkkaura kaartaa Kourulammen jäälle, kohti vastarannalla pilkottavaa tulipaikkaa. Mutta siinä välissä, keskellä lampea, näkyy muovinauhoin rajattu alue. Arvelen, että on viisainta pysyä rannalla, varsinkin kun lammen rannan tuntumassa on lumessa syviä kuoppia, joissa näkyy vettä. Olen tänä talvena kertaalleen kastellut karvapohjasuksieni pohjat, enkä halua toistaa samaa virhettä.

Hiljaisuuden keskeltä kuuluu äkkiä kummallista ääntä. Toisaalta kuuluu samanlainen ääni. En osaa tunnistaa äänen alkuperää, mutta kohta ihan lähellä kahahtaa, lumi tippuu puun latvasta ja suuri tumma lintu vilahtaa puiden välissä. En ehdi tunnistaa lentäjää.

.

Kiutavaaran pitäisi näkyä Kourulammen takaa, mutta nyt pilvi peittää sen laen.

Enpä ole ennen nähnyt tällaista rakennusta. Oviaukon yläpuolen katos on kuin linnun nokka ja reunuskoristeet muistuttavat hampaita. Paluumatkalla selvisi tämän ja muiden lammen rannan rakennusten tarkoitus. Olen kiutalaisten maalla. Kilometrin mittainen Kourulammen ympärillä kiertävä polku on lasten luontopolku, nimeltään Kiutalaisen polku.

Tämän rakennuksen tarkoitus on varmaan airojen ja muiden venetarvikkeiden säilyttäminen. Se on veneen ja laiturin lähellä. Oviaukkokin on airon lavan muotoinen.

Kourulammen tulipaikka on lammen luoteisrannalla, lähellä Kiutakönkään leirintäaluetta. En ala viritellä tulia, vaikka makkaraakin on repussa. Tutkimusaseman tuhdista aamupalasta on vielä energiaa jäljellä. Jatkan siis matkaa, mutta tänne on palattava viimeistään silloin kun kevätaurinko valaisee rantaa.

Lumi on koristellut rannan kelon kauniiksi.

Leirintäalueen aita on myös lumen kaunistama.

Tikapuutaidetta Kiutakönkään leirintäalueelta.

Leirintäalueen pihassa yhytän Rytisuon lumikenkäreitin merkinnät.  Viimeisimmän lumisateen jälkeen polulla on kulkeneet vain jänikset, porot ja hirvet.

Rytisuon lumikenkäreitti kulkee Liikasenvaarantieltä Runsuniitylle saakka Karhunkierroksen polkua noin parin kilometrin matkan.

Joku on asetellut kannon rakoon hirven (?) sääriluun.

Kiertelen hetken Talvilammen rantoja. Sää on seljennyt sen verran, että Kiutavaara erottuu nyt lammen takaa.

Paluumatkalla selviää miksi en löytänyt aloituspaikkaa Liikasenvaaran tien varrelta. Polkumerkinnät kyllä alkavat ihan tien varresta, mutta alun sataviisikymmentä metriä on pohjustamatonta, siis umpihankea. Reitille kannattaa siis lähteä tienvarren varastorakennuksen takaa ja noin sadan metrin jälkeen siirtyä merkitylle lumikenkäuralle.

Pakkassäässä Kiutakönkäällä

Olin viime viikonloppuna mukana kuusamolaisen Kaamoskameran järjestämässä pohjoisen luonnonvalokuvauksen vuotuisessa tapahtumassa, Oulanka Symposiumissa, Oulangan tutkimusasemalla.
Lauantaina päiväohjelmaan kuului tietenkin kuvausta Koillismaan talvessa. Talvisen luonnon puitteet olivat kohdallaan; maisemaa verhoili paksu lumi ja kuura. Aamulla tutkimusaseman pakkasmittari näytti -27 astetta, eikä se siitä tainnut päivän mittaan paljon muuttua.

Lähden hiihtelemään liukulumikengilläni kohti Kiutakönkään takarantaa. Vuosi sitten olin samassa tilaisuudessa ja silloin myös kävin kuvaamassa Kiutakönkäällä. Silloin sää oli pilvinen, mutta nyt on selkeämpää, tosin aurinko ei vielä tähän aikaan vuodesta ylety kurkistamaan jokiuomaan. Taivaan sävyt kuitenkin heijastelevat hangelle ja luovat varjoja, ja hieman väriäkin, lumiseen maisemaan.

Pakkanen on jäädyttänyt könkään kuohut ja Oulankajoki virtailee rauhallisena kapeana nauhana.

Vastarannallakin viritellään kuvauskalustoa.

Auringonnousun aikaan leviää kaakon suunalle hieman vaaleanoranssia valoa.

Joen mutkan takana kohoavaan Ampumavaaran rinteeseen aurinko paistaa.

Lumi ja huurre verhoavat Kiutakönkään punaista kallioseinää.

Luminen vaaran rinne näyttää kaukaa katsoen nukkamatolta.

Löydän rinteeltä tutkimusaseman suunnasta tulevan lumikenkäuran ja lähden seuraamaan sitä jokivartta ylöspäin.

Pikku-Köngäskin on pikkuisen auki. Takarannan rinteen päällä kulkee varsinainen Kiutakönkäälle menevä polku. Jatkan matkaa kohti tutkimusasemaa, mutta kohta lumikenkäpolkuni kääntyy jäälle. Kammoan kulkemista jäällä virtaavan veden lähellä, joten pysyttelen rantapenkalla. Lopulta ranta jyrkkenee niin paljon, että minunkin on uskaltauduttava jäälle. Vaihtoehtona on kiipeäminen jyrkkää rinnettä ylös. Kuljen jäällä vain sen matkaa, että pääsen ohittamaan rannan jyrkimmän kohdan ja palaan heti tilaisuuden tullen takaisin rannalle.

Lisäys 30.01. Kommenttikentässä on onnitteluja ja on kyselty onnittelujen aihetta. Laitan tähän selitystä. Alla leike Koillissanomien sivulta, julkaisupäivä 27.1.