Kuutamokeikka

Kuun valoa lähdettiin etsimään. Edellisiltojen kokemuksen perusteella oletin kuun nousevan idän suunnalta iltayhdeksän jälkeen. Ajatus oli kuvata koskea kuun valossa. Läntisellä taivaanrannalla oli vielä aavistus iltaruskoa kun lähdimme ajamaan pohjoista kohti. Kuuta vaan ei näkynyt. Sen sijaan taivaalla näkyi liikkuvia vihreitä pilviä, siis revontulia.

revontulijuova vastaantulevan auton valoissa

iltaruskon aavistus ja taivaan tulet

kohtisuoraan ylös

Katuvaloista ja kalanviljelylaitoksen valoista huolimatta revontuletkin erottuivat taivaalta Käylänkosken yllä.

kalanviljelylaitoksen valot kilpailevat revontulien kanssa

Käylänkosken suvanto

Jatkettiin matkaa Liikasenvaarantietä Kiutakönkään suuntaan. Kallunkijärven yllä revontulet paloivat vihreän, violetin ja punaisen sävyissä. Pari tähdenlentoakin taisi tulla kuviin mukaan.

Kallunkijärven rannalla

viiva taivaalla, tähdenlentoko?

Entä se kuu? Ei näkynyt koko iltayön aikaan. Oliko idän puoleisella taivaanrannalla pilveä, vai eikö se vielä ollut ehtinyt noustakaan? Aina ei saa mitä tilaa, mutta en ollut pahoillani kun kuutamokuvien sijaan tulikin revontulikuvia.

Täydellinen maaliskuun ilta... ja päiväkin

Maaliskuun täysikuuta saatiin ihailla selkeältä taivaalta. Tosin, oli se vielä himpun vaille täydestä, mutta riitti valaisemaan lumisen maiseman. Illalla pakkastakaan ei ollut kuin vähän päälle kymmenen astetta. Aamu olikin huomattavasti kylmempi, peräti kaksikymmentäyksi astetta. Kylmää on maaliskuun sää, mutta onneksi aurinko paistaa korkealta ja antaa lämpöä päivisin.

Pyhäjoki kuutamolla

aamu joella

Käytettiin kaunis aurinkopäivä retkellä Korouoman talvea katsomaan. Hieman myöhästyimme ajoituksessa kun aurinko oli jo ehtinyt kääntyä siten että ei valaissut uomaa kuin vähän sivusta. Ruskeavirralla oli kiipeilijä aloittelemassa nousua jääseinämää ylös. Sijoittamalla hänet kuvaan sain mittakaavaa maisemaan.

Ruskeavirta

jääseinämä

Kanjonin laavulla laitettiin tulet ja otettiin eväät esiin. Kohta alkoi kuulua kahahtelua ja vihellystä kuusen oksilla. Kuukkelit siellä kurkistelivat onko kulkijoilla tarjota murua rinnan alle. Laitoin lumikasan päälle syvennykseen leivänmuruja. Vähään aikaan ei tapahtunut mitään, sitten tiedustelija tuli läheisen puun oksalle, hyppäsi taas vähän lähemmäs ja lopulta lumikasan päälle noutamaan murut.  Kävin lisäämässä muruja ja pian toinenkin kuukkeli kävi hakemassa osuutensa. Sitten ne katosivat metsään eivätkä enää näyttäytyneet.

tarkkailija

neuvottelu

missä ne leivänmurut on?

löytyi

ja pois...

ps. osallistun tällä Kirjaimet tiistaisin-blogin EI-kirjainhaasteeseen

Riisin latu

Nyt se on taas nähty että sananparsi vuodet eivät ole veljeksiä, on totta. Pari viikkoa sitten luulin nähneeni talven viimeiset tykyt, mutta niin vain hiihtoretkellä Riisitunturissa vielä tavoitimme tykkypuita. Maaliskuu on ollut kylmä, joten kevät ei ole edistynyt ja talvea taitaa riittää pitkälle huhtikuulle. Tunturin auringonpuoleisilla rinteillä suurimmat lumikuormat olivat kuitenkin tulleet alas, mutta varjoisilla paikoilla ja tunturin laella oli vielä runsaasti lumen kuorruttamia puita.

Riisitunturin latu on perinteinen, yksisuuntainen. Ei tunturikulkija tuon leveämpää kaipaakaan. Latu kulkee suojassa tuulilta, painanteissa ja puiden välissä pujotellen aina majalle asti. Siitä ylöspäin onkin sitten suurempi mahdollisuus joutua tuleen ja tuiskuun.

Kokeilin ensimmäistä kertaa järjestelmäkameran videokuvausominaisuutta. Tässä pieni pätkä latua:

Porokilpailussa

Satutettiin kauppareissu siten että käytiin samalla katsomassa Kuusamon porokilpailuja
Torankijärven jäällä. Olipa siinä etelän ihmiselle ihmettelemistä. On vaikea käsittää miten porojen ohjastajat onnistuvat pysymään pystyssä kovassa vauhdissa porojen vetämänä. Vain muutaman kerran poro karkasi omille teilleen. Nopein ohjastaja selvitti kilometrin mittaisen radan minuutissa ja viidessätoista sekunnissa. Aikamoista kyytiä, lähes 50 km/h. Näihin kuviin ja tunnelmiin:

varikolla on rauhallista

lähtöpaikalle

menoksi

maalisuoralla