keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Paluu huurrerannalle

Kahden ja puolen viikon aikana Kuusamossa näin neljänä päivänä aurinkoa. Vain yksi päivä oli täysin aurikoinen, muina päivinä aurinko tuli hetkeksi näkyviin. Merkittävä ero edellistalviin verrattuna on, että yleensä sydäntalven selkeinä päivinä on kova pakkanen. Nyt pakkasta oli vain muutamia asteita, alimmillaan -17 astetta.

Monena talvena olen tähän aikaan kuvannut pakkasusvan verhoilemaa jokimaisemaa. Usva alkaa muodostua sulan veden ylle vasta kun pakkasta reilusti on yli 20 astetta ja on täysin tyyntä. Lauhassa säässä ei siis usvia ollut, mutta rannnan puihin ja pensaisiin oli huurre jäätynyt paksuksi kerrokseksi.




















Muisto syksystä. Muutama keltainen lehti oli jäänyt kiinni pieneen pensaaseen.



Kävelyn jälkeen istuimme tulille jokirannan kodalle.






Koskikarat eivät ole ainoita uimareita koskessa. Koskikellujat nauttivat menosta virran vietävinä.


Kota maastoutuu hyvin lumiseen maisemaan.



Tammikuisia auringonlaskuja koskella vuosina 2016 ja 2017:




32 kommenttia:

  1. Haha, en ole koskaan ennen kuullut koskikellunnasta. :D
    Tosi kaunis paikka ja hienot kuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskikellunta näyttää olevan suosiossa. Molemmilla kerroilla kun kävin koskella siellä kelluteltiin.

      Poista
  2. Upeat huurrekuvat!
    Tuon kellunnan jättäisin kyllä väliin =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut hyvät olosuhteet kellujille. Pari talvea sitten kelluivat yli kahdenkymmenen asteen pakkasessa.

      Poista
  3. Huurre on loistava taiteilija myös.
    Totean vain, etteivät talvet ole toistensa kopioita, niin erilaisia. Jyrkempiä säätilaeroja itse toivoin ja kait toivon vieläkin, sillä talvi ei ole puolessakaan.
    Aurinkoa on näkynyt täälläkin kovin niukalta, yötaivas myös usein pilvinen, mutta kun on selkeää, niin herkultahan se tuntuu ja näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtii vielä tapahtua kaikenlaisia muutoksia ennen kevättä. Talven selkä taittui vasta.

      Poista
  4. Wow, wonderful winter scenes !

    VastaaPoista
  5. Hiljennyin ihmettelemään näitä upeita kuviasi ja sitä, kuinka kauniissa maailmassa me saammekaan elää. Pohjoisen Suomen talvet ja värit ovat uskomattoman kauniita. Tarvitaan myös taitavia ihmisiä niitä kuvaamaan. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku, pohjoisen talvi on kaunis ja parhaimmillaan värikäs.

      Poista
  6. Kyllä on taas niin kaunista että sielu ja mieli lepää kuin näitä kuvia ja tunnelmia katselee. Melkein käy kipeää niin kauniisti olet kuvannut 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että näiden kuvien kautta välittyisi se rauha ja hiljaisuus, jonka kokee tuolla liikkuessa ja tulilla istuessa.

      Poista
  7. Kaunista! Hauskan näköistä kun koskikellujat lipuvat ohitse;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelin sen hetken kun kellujia oli kaksi. Yksittäinen kelluja olisi saattanut luoda mielikuvan, että joku on vahingossa joutunut virtaan.

      Poista
  8. Kaunista, niin kaunista jälleen täällä!
    Aurinko piilottelee tänä talvena, eilen tosin täällä vähän aika suvaitsi näkyä!

    VastaaPoista
  9. oih, upeita kuvia <3 Mukavaa loppuviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kyllä luonto on kaunis, oli aurinko missä vaan.

    Koskikellunta, jes, tahtoo kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jututin noita kellujia, olivat noin 40-60 ikäisiä naisia. Hauskaa oli ollut, eikä yhtään kylmää.

      Poista
  11. kaunista! Koskikellunta kuulostaa ja näyttää hurjalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo koski kuljettaa kellujat verkkaisesti. Kovemmalla virtauksella saattaisi olla hurjempaa.

      Poista
  12. Koskikellujat näyttivät hupaisilta :-)

    Maisemat näyttävät aika upeilta juuri nyt. Pitäisi itsekin lähteä kameran kanssa liikenteeseen... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjois-Suomessa tuo puiden kuura ja lumipeite on pitkäikäisempää. Vaikka talvi on ollut lauha, on pakkasta kuitenkin ollut sen verran, että kuura on pysynyt puissa.

      Poista
  13. Ihania, puhtaan kauniita maisemia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo koski ympäristöineen on yksi suosikkipaikkojani talvella.

      Poista
  14. Maaginen rauha näissä kuvissasi, oih! Niin kaunista ja levollista.

    Oletko kokeillut tuota koskikelluntaa? Varmasti elämys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kellunut, mieli tekisi mutta pitäisi saada kerättyä joukkue.

      Poista