torstai 22. kesäkuuta 2017

Tikankontteja juhannuksen aikaan

Kuopion tikankontit ehtivät kukkaan juhannukseksi. Pohjoisesta palattua menin heti katsomaan tikankonttien tilannetta. Kukat olivat juuri avautumassa ja pari kukkaa oli jo aukikin. Juuri nyt kukinta on parhaimmillaan. Viileä alkukesä on myöhästyttänyt kukintaa, mutta ei paljon. Myös vuonna 2015 Kuopion tikankontit kukkivat kesäkuun puolivälissä ja Kuusamossa kesäkuun lopussa. Viime keväänä ne olivat poikkeuksellisen aikaisia. Kuusamossa ensimmäiset avonaiset kukat löytyivät jo 3.6. ja Kuopiossakin ne kukkivat samaan aikaan.

Tikankonttien myötä toivotan Hyvää Juhannusta.

























maanantai 19. kesäkuuta 2017

"Valvo yö ulkona"

Nuku yö ulkona – Luonnonpäivän kunniaksi. Suomen Latu haastoi Luonnonpäivänä, lauantaina 17. kesäkuuta 2017 kaikki nukkumaan yönsä ulkona. Osallistuin haasteeseen soveltaen sitä omalla tavallani, eli valvoin yön ulkona ja ajankohta oli perjantain ja lauantain välinen yö, seuraavaksi yöksi kun Kuusamoon oli luvattu sadetta.

Mutta ensin, alkuillasta, oli tapaaminen neidonkenkien kanssa.






Lähden nousemaan Valtavaaralle Vuosselin parkkipaikalta kello 23. Suunnitelmana on kulkea latupohjaa kodalle Valtavaaran itäpuolta, mutta Ahmakallion luona päätänkin nousta Ahmakallion vastapuolen kukkulalle Karhunkierroksen polulle. Taivaalle on kertynyt pilviä ja näyttää siltä, että en ehdi Valtavaaran laelle ennen kuin pilvet peittävät pohjoisen taivaan. Ehdin kukkulalle näkemään kun aurinko juuri piiloutumassa pilveen.




Puolentoista kilometrin nousun jälkeen, puolenyön aikaan tulen Valtavaaran laelle. Ja ihan kuin tervehdyksenä ja silmäniskuna aurinko vilahtaa taas hetkeksi pilven raosta.






Kaukana lännen suunnalla välkkyy Kitkajärvi. Sen jäät lopulta lähtivät 16.6. eli ennätyksellisen myöhään.


Iso Pihlajalampi Valtavaaran juurella.


Kuljen ympäri vaaran lakea ja välillä pötkötän maassa kuvaten Valtavaaran pieniä, mutta niin kauniita kukkia. Riekonmarja avaa ensin kukat ruskeiden, viimevuotisten lehtien keskelle ja alkaa vasta sitten kasvattaa uusia lehtiä.




Sielikkö on juuri avannut ensimmäiset kukkansa. Vasta-avautunut kukka on punaisempi, myöhemmin kukinto muuttuu vaaleanpunaiseksi.




Valtavaaran koivujen lehdetkin ovat vasta avautuneet ja rinnettä pilkuttaa hento vihreys. Vähän yli kahden aurinko alkaa taas näkyä pilvien välistä.








Kolmen jälkeen lähden laskeutumaan laelta Valtavaaran lammelle päin. Pikkulintujen konsertti on kuultavana koko ajan. Yritän tunnistaa niiden ääniä, mutta en osaa. Mutta monta eriäänistä laulajaa on polun varrella.


Lammen laavulla savuaa nuotio, mutta ketään ei näy. Vähän matkan päässä metsässä on teltta. Ilmeisesti siellä nukutaan, joten virittelen hiljaa tulet uudelleen ja kaivan repusta loput eväät esiin.

Valtavaaranlampi aamuyön hetkinä.


On aika harvinaista istua pohjoisen kesäyössä niin, että itikat ei häiritse. Itikka-aika ei ole vielä kunnolla alkanut, mutta ei huolta, kyllä se vielä tulee.



Puoli viiden aikaan olen alhaalla parkkipaikalla, jossa liikkellä on muitakin, Kuusamon lintumaratoniin osallistujia varmaan.





lauantai 17. kesäkuuta 2017

Suomi Meloo reitillä Kuusamo-Ii

Osallistuin pitkästä aikaa Suomi Meloo-tapahtumaan, koska tänä vuonna viesti alkoi Kuusamosta. Lopetin aikoinaan 20. osallistumiskerran jälkeen, koska alkukevään kukkarunsaus houkutteli kesäkuun alkupäiviksi Kuusamoon ja melontatapahtuma oli aina juuri samaan aikaan jossain muualla Suomessa. Muistona kahdestakymmenestä viestiin osallistumisesta melontalippiksessäni komeilee Suomi Meloo-klubilaisen norppatunnus.

Suomi Meloo-viesti etenee vuorokauden ympäri lähtöpaikasta lopetuspaikkaan kuuden päivän ajan. Vain viikon puolivälissä viesti pysähtyy 12 tunnin ajaksi. Silloin vietetään melajuhlaa.
Kuusamo oli nyt ensimmäistä kertaa Suomi Meloo-viestin paikkakuntana. Loppujen lopuksi Kuusamonkin osalta viesti sujui hyvin, vaikka muutoksia aikatauluun ja ohjelmaan tuli sääolosuhteiden vuoksi. Syy muutoksiin oli yksinkertainen, joskin yllättävä, kun sentään eletään kesäkuun puoliväliä: Kitkajärvi, jossa melojien olisi alkuperäisen aikataulun mukaan pitänyt meloa pari vuorokautta, oli vielä jäässä viestin alkaessa. Kitkajärven osuudet korvasi melonta Oulankajoella ja patikointi Pienellä Karhunkierroksella, molemmat hyviä korvaajia. Varmaan moni meloja osallistui kumpaankin osuuteen ensimmäistä kertaa.

Vaan ei Kuusamo ihan helpolla melojia päästänyt. Lämmin kesäinen sää muuttui juuri viestin alkaessa. Lämmintä oli vain viisi astetta ja tuuli kylmä kun melojat lähtivät urheilukentän rannasta Kuusamojärvelle kohti Ollilan lomamajoja. Ensimmäinen osuus myöhästyikin aikataulusta reilusti.


Ensimmäisen melontaosuuteni piti alkaa Ollilan lomamajojen rannasta puolenyön aikaan. Alkuosuuksien myöhästymisen johdosta matkaan päästiin lähtemään vasta seuraavan vuorokauden puolella, eli 00:30. Odotellessa kuvasin rannalta kauniita yötaivaan pilviä ja meloin lämpimikseni kierroksia järvellä.




Muojärvellä oli ensin vastassa sumu ja parin kilometrin melonnan jälkeen tavoitimme jään reunan, eli eteminen loppui siihen. Suunniteltu 30 kilometrin yösafari järvellä kutistui 18 kilometriin. Mutta tulipa taas uutta kerrottavaa Suomi Meloo-muisteloihin. Koskaan aikaisemmin ei jäät ole keskeyttäneet Suomi Meloo-viestin kulkua.










Yön musiikkina oli jäähileiden kahina ja kilinä. Ei ollut niitä lämpimimpiä melontaosuuksia. Onneksi olin varautunut kevytuntuvatakilla ja neopreenihansikkailla. Kevytuntuvatakki sai tauon jälkeen jäädä lämmittäväksi kerrokseksi melonta-anorakin alle ja neopreenihanskat piti kädet lämpiminä.


Seuraavan päivän Oulankajokimelonnalle osallistui ennätysmäärä melojia. Jos en väärin kuullut, niin liikkeellä oli 45 kajakkiyksikköä, 38 kajakkikaksikkoa ja neljä kanoottia. Olisiko joella koskaan ennen ollut yhtäaikaa niin monta melojaa. Sää oli hieman lämmennyt eilisestä, mutta mikä parasta, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta.




Olen yleensä melonut Oulankajoen rauhalliseen tahtiin, pysähdellen vähän väliä kuvaamaan ja usein olen ollut yötäkin jokivarren leiripaikoilla. Nyt tuli henkilökohtainen ennätys matkanopeudessa. Suomi Meloo-viesti käytti 24 kilometrin matkaan vain vähän päälle neljä tuntia ja siihen sisältyi noin kymmenen minuutin kelluntatauko ja puolen tunnin maatauko.  Kuvaaminen jäi siis aika vähiin. Toivon, että ensikertalaiset, jotka näkivät Oulankajoen maisemat ikäänkuin pikakelauksena, tulisivat uudelleen ajan kanssa Oulangalle melomaan.


En osallistunut Pienen Karhunkierroksen kävelyyn vaan nukuin. Edellisenä vuorokautena olin kahdeksantoista tunnin aikana melonut 44 kilometriä ja nukkunut kaksi tuntia. Tarvitsin unitasausta. Iltalenkki Soiviojärvellä (8 km) palautti taas takaisin melontarytmiin.


Iltayö Soiviojärvellä oli kaunis. Aurinko pilkisteli matalalta puiden yläpuolelta koko melonnan ajan.




Torstaiaamuna viesti lähti jatkamaan Jokijärveltä Saijan lomakartanon rannasta kohti Taivalkosken kirkonkylää. Oman melontajoukkueeni leiri löytyi helposti lipun alta. Tämän päivän meloisin joukkueen kajakkikaksikon etumelojana kun tähän saakka olin tehnyt matkaa yksiköllä.


Saijan lomakartano on ihan Kalle Päätalon kotimuseon naapurina. Harmaat ravintola- ja majoitusrakennukset sointuvat hyvin ympäristöönsä. Edellisillan melajuhlasta huolimatta kello 8 aikaan oli matkaan lähdössä reippaita melojia lähes joka joukkueesta.


Vesikoira Milli olisi myös halunnut mukaan melomaan.


Noin neljän kilometrin järviosuuden jälkeen alkaa jokiosuus, jossa kahdenkymmenen kilometrin matkalla on kaksikymmentä koskea. Minun aiemmasta koskessa melomisesta on kulunut aikaa toistakymmentä vuotta, joten oli hyvä, että kajakin taka-aukkoon istui kokenut koskimeloja Sirpa. Kuvassa johtokanootti lähdössä kohti Jokijärven pohjapatoa, josta koskireitti alkaa.




Koskeen mennään yksi kanootti kerrallaan jättäen väliä, että takana tuleva pystyy väistämään jos edessä oleva kajakki juuttuu kiville tai menee poikittain. Kuvia ei tietenkään koskia meloessa oteta, joten kaikki jokiosuuden kuvat ovat tauoilta tai kosken suvannossa kuvattuja. Muutamilla melojilla oli kypärässään GoPro-kamera, joten videomateriaalia varmaan on myöhemmin nähtävillä.

Iijoen kosket Jokijärven ja Taivalkosken välillä ovat helppoja, luokitukseltaan I -II. Alun pienen jännityksen jälkeen huomasin, että jotain vanhoista taidoista oli vielä jäljellä. Reagointi nopeasti vaihtuviin tilanteisiin tuli selkärangasta. Tosin, en tiedä kuinka paljon takameloja joutui paikkaamaan melanvetojeni jälkiä. Mutta olimme yhtä mieltä, että koskeen on mentävä reippaasti meloen, että kajakki säilyttää ohjattavuutensa. Mottona oli, että jos menee kiville, niin mennään komeasti.


Melontamatkan puolivälissä rantauduimme tauolle Juurikkalammen rannalle.


Jokirannasta löytyi vielä luntakin. Kevään vihreys koivuissa ja lumikinos, onhan se erikoista. Melontakypäräni on tuunattu huovutetulla hiippalakilla.


Iijoen rannat Jokijärven ja Taivalkosken välillä ovat hyvin erämaiset. Vain muutamia mökkejä on matkan varrella. Jokimaisema on kaunis; kynttiläkuusia, koivuja ja rantapenkoilla kukkivat rentukat.




Tässä olemme juuri päässeet onnekkaasti irti matalikolta. Loppuosuudella joki levenee paikoin useaan haaraan. Kaikki uomat näyttivät olevan hyvin matalia. Juutuimme särkkään, josta ei päässyt irti kuin nousemalla kajakista, seuraava juuttuminen hoidettiin nostamalla kajakkia ylöspäin käsillä sorapohjasta tukien ja kolmas juuttuminen vältettiin kovalla vauhdilla meloen.


Jokiosuus päättyi Taivalkosken keskustaan, jossa vaihdossa oli voimalaitoksen ohitus. Voimalaitoksen padon alapuolella on Taivalkosken melontakeskus. Saimme seurata melontaesitystä koskimelontaradalla. Tässä taitojaan esittelee Petri Voutilainen, Taivalkosken liikunnanohjaaja, jolla on monia Suomen mestaruuksia koskipujottelussa.

Taivalkoskelta eteenpäin melontaviesti jatkui pitkin Iijokea Iihin asti. Oma osallistumiseni viestiin päättyi Taivalkoskelle.

Suomi Meloo-kanoottiviesti on yksi Suomi 100-juhlavuoden ohjelmista.