maanantai 15. toukokuuta 2017

Korkeakoski äitienpäivän aikaan

Tasan kolme viikkoa on kulut siitä kun edellisen kerran kävimme Korkeakoskella kevään edistymistä tarkkailemassa. On sanottu, että äitienpäivän aikaan Korkeakosken kuohut ovat komeimmillaan. Lähdettiin siis katsomaan mitä on tapahtunut kolmen viikon aikana. Joko koskella kuohuu?

Lumi oli sentään sulanut parkkipaikalta sitten viime käynnin. Parkkipaikka olikin melkoisen täysi. Monet muutkit olivat tulleet Korkeakosken kevättä katsomaan.

Kosken rannoilla ja koskeen kaatuneiden puiden veteen kaartuvilla oksilla oli paksuja jääpuikkoja. Ei ihme, koska viime viikon jokaisena yönä on lämpötila mennyt pakkasen puolelle. Vesi kuitenkin virtasi vapaasti kosken yläjuoksulla.

Laskeutuminen kosken alapuolelle oli ihan yhtä hankalaa kuin kolme viikkoa sitten. Jää ja lumi portaissa ei ollut sulanut yhtään. Onneksi olin muistanut ottaa piikit kenkiin ja lisätukena oli kävelysauva. Komeita jääpuikkoja oli myös kosken alaosassa. Luulenpa, että ihan joka vuosi ei toukokuussa ole näin mahtavia jäitä.




















Laajakulmainen kuva kosken alaosasta kertoo, että lunta on vielä paljon. Veden virtaama tulee vielä kasvamaan lähiviikkoina.




Näkymä ylhäältä kosken niskalta suoraan alas.


Sinitaivas heijastui kivien päällä olevasta jääpinnasta.


Jääpuikkojen runsautta virtaan kaatuneen puun oksilla.



11 kommenttia:

  1. Upean näköistä jäätaidetta nyt Korkeakoskella!

    Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa taidetta nuo oksilta riippuvat jääpuikot tekee.

    VastaaPoista
  3. Tuntuu oudolta ajatella, että siellä on vielä lunta ja jäätäkin noin paljon. (Hyvä että on jäätä, saamme nauttia hienoista kuvista). Mutta Suomi on pitkä maa. Täältäkin on sentään neljän tunnin ajomatka tuonne ja noin on erilaista.

    VastaaPoista
  4. Komea, ja samalla talvinen tunnelma!

    VastaaPoista
  5. Upeaa jäätaidetta! Tänään taitaa tulla kesä Savoonkin, kun aamusta jo aurinko lämmittää. Eilen oli vielä hyytävän kylmä päivä.

    VastaaPoista
  6. Upea kuvasarja! Jäätä ja kuohuntaa!

    VastaaPoista
  7. Toukokuun talvinen ilme osaa olla upea.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteistanne. Tulipa dokumentoitua jäisin toukokuu pitkään aikaan.

    VastaaPoista