keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Suovun jäät ja joutsenet

Pääsiäisajan teemana oli jää. Järvet peittää tähän aikaan harvinainen teräsjää. Sen minkä aurinko yrittää päivällä sulattaa, pakkasyö jäädyttää uudelleen. Jäätä oli muodostunut myös Suovunkosken rannoille. Rannan kivet ja veteen taipuneet oksat olivat saaneet kauniit jääkoristeet.

























Kosken kohinan yli kuului joutsenten laulu ja kohta puiden latvojen tasalla näkyi lentävä joutsenpari. Lähdin polkua ylävirran suuntaan ja tavoitin joutsenet jokisuun sulasta. Ne tarkkailivat hetken minua ja ääntelivät siihen malliin, että taidettiin käydä keskustelua onko turvallista jäädä.


Hiippailin kuusen juurelle latvusten suojaan. Joutsenet aloittivat aamupesun. Ensin sukeltelua kaulaa veteen kastellen, sitten ravistelua ja taas sukellus.




Pesun jälkeen ne nousivat jäälle ja aloittivat höyhenpuvun sukimisen.






Aamutoimien jälkeen ne asettuivat jäälle lepäämään.

13 kommenttia:

  1. Sinulla on taas nämä joutsenkuvat onnistuneet ihan täydellisesti! Valkoinen lumi ja valkoiset joutsenet näyttävät niin kauniilta yhdessä ja upean kontrastin tumma veden sävy tuo kuviin jossa vielä joutsenten kuvat peilaantuvat. Ehkä neljännes alimmainen kuva on mun suosikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valotusta piti kyllä vähän aikaa säädellä. Valkoinen lumi, valkoinen joutsen ja tumma vesi on aika konstikas yhdistelmä.

      Poista
  2. Nuo jäiset taideteokset ovat kauniita.
    Ja joutsenetkin sait kuvattua, oikein aamupesulla, hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina hienoa kun onnistuu kuvaamaan linnun tai eläimen jotain tekemässä. Yleensä minun lintukuvani on sellaisia pönötyskuvia.

      Poista
  3. Voi itku, miten ihanat kuvat! Täällä ei tänä vuonna saatu jäämuodostelmia;-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöpakkaset mahdollistivat jäämuodostelmien syntymisen.

      Poista
  4. Vedestä on moneen muotoon! Upeat kuvat niin jäämuodostemista kuin joutsenistakin!

    VastaaPoista
  5. Tuollaiset veteen "dippailevat" oksat on mahdottoman kauniita. Jää on upeaa!
    Joutsenten ihailuun ei varmasti koskaan kyllästy, ne ovat vaan niin kauniita ja ylväitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin olen päässyt noin läheltä seuraamaan joutsenten aamutoimia.

      Poista
  6. Jää on tosi taidokasta. Itse olen älynnyt jään ihanuuden vasta, kun nyt vanhempana aloin kuvailla.

    VastaaPoista
  7. Fantastisia jäätaiteita. Kyllä luonto osaa.

    VastaaPoista