lauantai 18. maaliskuuta 2017

Karvapohjilla Tuomivaaraan x 3

Aurinko paistaa ja hanki kimmeltää. Olemme lähteneet nousemaan Kittilä-Raattama-tien varrelta kohti Tuomivaaraa. Tuomivaara on sopiva lähiretkikohde karvapohjasuksilla etenevälle kolmen sukupolven joukkueellemme. Alhaalla koivikossa noin 80-senttinen hanki upotti parikymmentä senttiä suksen alla, ylempänä hanki on hieman tiiviimpää ja kantaa paremmin.



Tuomivaaran korkein kohta nousee noin 90 metriä ympäristöstään. Itärinteeltä näkyy Ounasjoki ja Raattaman tie. Suuret suot, lappilaisittain jängät ja vuomat, ympäröivät vaaraa joka puolelta.


Kun on nuori ja notkea, voi heittäytyä hankeen ihan vaan huvikseen. Kuvaa katsellessa tekisi mieli kääntää kuva pystyasentoon.


Ilman suksia upottavassa lumessa ei pääsisi kovin pitkälle. Näillä korkeuksilla ei vielä ole ollut suojasäitä, jotka olisivat tiivistäneet lumikerrosta.


Vaaran etelä- ja länsirinteille paistaa lämpimästi. Näköaloja riittää laajalle, alkaen Kumputunturista päättyen Pallaksen tunturijonoon.


Noin kahdenkymmenen kilometrin päässä, vuomien takana, on Levitunturi.


Suoraan lännessä kohoavat Keimiö- Sammal- ja Lommoltunturi.




Seurueemme hyväkuntoisin laskee mäkeä useita kertoja. Minä ja joukkueemme nuorimmainen tyydymme skinnailemaan ylärinteessä.


Kaatuneen puun rungolla on hyvä istua, nauttia auringon lämmöstä ja eväistä.






Vanha mänty vaaran alarinteellä on säilyttänyt paksun lumikerroksen vahvojen oksiensa päällä.

Ja lopuksi on edessä pitkä, ei kovinkaan vauhdikas lasku, takaisin tien varteen.



18 kommenttia:

  1. Melkein häikäisi kirkas hanki jo kuvissakin, kaunista on ja lunta paljon.

    VastaaPoista
  2. Meillä lumi alkaa olla muisto vain. Sain hankittua tänä talvena hiihtopuvun, monot ja sauvat! Jos ensi talvena pääsisi jo hiihtämään! Näemmä pitempi projekti! Kuvasi kyllä innostavat touhuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt olet jo valmistautunut. Ei tarvitse kuin lähteä ;)

      Poista
  3. Ihanan näköistä! Noin pehmeässä lumessa on kiva levätä;-)

    VastaaPoista
  4. Miten mukavaa kun kolmaskin sukupolvi on innostunut hiihtämisestä! Teillä on olut kaunis päivä.
    Tosiaankin tuon yhden kuvan luulin vinksahtaneen nurinpäin, mutta hauska kuva noin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä houkuttelua ennen kuin nuorison saa pois tietokonepelien maailmasta, mutta sitten kun ollaan maastossa, niin ei ongelmia.

      Poista
  5. On totta että neloskuva tekisi mieli kääntää "oikeinpäin". Katsoin ensin kuvaa että on väärinpäin. Kaunis sää on ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi aurinkokin muistaa näyttäytyä silloin tällöin.

      Poista
  6. Tuosta pehmeästä lumesta ei meikäläinen pääsis ilman apuvoimia ylös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pääsisi minäkään. On vähän isompi operaatio jos kaadun.

      Poista
  7. Komeat maisemat! Kuvista välittyy auringon voima!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo kevätaurinko jo lämmittääkin mukavasti.

      Poista
  8. Huippuhieno retkipäivä ja huippuhienoa seuraa.
    kyllä Lapissa tuntureita piisaa. Ja upeita maisemia.

    VastaaPoista