torstai 23. maaliskuuta 2017

Hiljaisuusko ylellisyyttä?

Luin äskettäin Kaarina Davisin Toisennäkijän päiväkirjan. Siinä sanottiin, että maailmassa ei ole enää paljon paikkoja, jossa olisi hiljaista. Sellaista hiljaisuutta, että ei kuulu yhtään ihmisen aiheuttamaa ääntä viiteentoista minuuttiin. Jäin miettimään onko tosiaan niin. Kuljen lähes päivittäin paikoissa, joissa on hiljaista, pitempäänkin kuin tuo mainittu 15 minuuttia. Mutta kun lähemmin ajattelee, niin kaupungeissa asuville ihmisen aiheuttamat äänet ovat hyvinkin todellisuutta.

Toistaiseksi hiljaisuuden paikkoja on kaupunkien lähelläkin, vaikkapa kotikaupunkini Kuopion Neulaniemi. Kun lähtee polulle moottoritien tuntumasta, korvissa surisee liikenteen pauhu. Muutaman sadan metrin jälkeen sankka kuusikko sulkee äänet ja vastassa on metsän hiljaisuus. Tämä toteutuu erityisesti aikaisin aamulla. Saattaa olla viime hetket nauttia Neulanimen hiljaisuudesta, kun sinne rakennetaan asuntoalue lähivuosina.

Kauempana kaupungeista löytää varmemmin hiljaisuuden paikkoja. Pari päivää sitten istuin aamuhetkeä tulilla Sorsaveden Laajalahden laavulla. Hiljaisuudessa saattoi kuulla järven takaa teerien pulputuksen. Kohta lähimetsästä alkoi kuulua palokärjen rummutus, johon vastakkaisella suunnalla ollut palokärki vastasi. Siinä ne täristelivät vuorotellen. Nuotion jo hiipuessa kuulin siiveniskujen äänen. Vilkuilin taivaalle, mutta mitään ei näkynyt. Kohta puunlatvojen yläpuolelta lensi korppi. Korpin siiveniskut kuuluivat parinsadan metrin päästä kun muuten oli hiljaista.




Tulistelun jälkeen kävelin lumikengillä metsässä. Muitakin kulkijoita oli ollut. Vaikeakulkuinen, kivikkoinen tiheikkö oli ollut hirvien ruokailu- ja oleskelupaikka. Löysin metsän kätköistä suuren siirtolohkareen, jonka vierellä oli pieni, tasakattoinen lippaluola.










Viime yönä Savon taivaalla näkyi hento revontulivyö. Ehkä revontuliakin suurempi elämys tällä kertaa oli kuunnella joutsenten laulua yön pimeydessä. Vaikka joutsenia ei näkynyt, äänestä saattoi kuulla, että ne lensivät, koska lentoääni on erilainen. Maahan laskeuduttaan alkoi kuulua toisenlaiset, kaakattavat äänet.






Vielä yksi hiljaisuuden paikka. Vaikka ollaan ihan kaupungin liepeillä, aamuisin rannoilla on rauhallista. Tänä aamuna jäällä ei ollut muita. Seurasin auringonnousua täydellisessä hiljaisuudessa.









Luonnonsuojeluliiton ex-puheenjohtaja Risto Sulkava kirjoittaa Suomen Luonto-lehdessä näin:

Suomen syrjäseudut alkavat olla maailman viimeisiä hiljaisuuden keitaita. Säännöllisesti niille myös halutaan jotakin pörisevää ja möykkäävää toimintaa. Toistaiseksi ei näy juurikaan merkkejä hiljaisuuden arvon ymmärtämisestä. Voisiko hiljaisuuden tuotteistaa hiljaiseen toimintaan? Siis markkinavaltiksi, jossa hiljaisuus säilyisi matkailijavirrasta ja heidän tekemisistään huolimatta? Ainakaan se ei onnistu, jos emme itse opi arvostamaan hiljaisuutta?

17 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljaisuutta on meillä täällä luonnonhelmassa. Kaupungeissa ei varmasti. Itse asuin Hollannissa, ruuhkaisessa pienessä maassa, viisi kuukautta. Minulle "maalaiselle" se oli mielenkiintoista, mutta pidemmän päälle ahdistavaa. Ymmärrän hyvin miksi hollantilainen puolisoni tykkää Suomesta ja siitä hiljaisuudesta, jota voimme täällä löytää.

      Tuli tökeröjä kirjoitusvirheitä, siksi poistin ekan kommentin :D

      Poista
    2. Onhan siinä eroa, jonka varmaan huomaa. Suomessa väestöntiheys on alle 20 ihmistä neliökilometrillä, Keski-Euroopassa se on useita satoja. Täytyy sen jossain näkyä ja tuntua.

      Poista
  2. Täälläkin on tosi hiljaista aika ajoin. Ei kuulu mitään ihan keskustan tuntumassa maan. Silti olen kokenut vieläkin hiljaisempaa mm. Islannissa ja Tunisian aavikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on vielä hiljaisia paikkoja, muuallakin kuin Suomessa.

      Poista
  3. Upeat kuvat!
    Hiljaisuutta ja luonnon ääniä, ihan parasta!

    VastaaPoista
  4. Hieno kirjoitus;-) Onneksi on olemassa ihan lähelläkin hiljaisia paikkoja, joissa ei kuulu kuin tuulen suhina ja omat sydämen sykkeen äänet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä niin. Kaikilla ei ole lähellä hiljaisuutta.

      Poista
  5. Onneksi täältäkin löytyy vielä hiljaisuutta. Pihalla ollessa kuuluu vielä hiljainen humina ruuhka-aikana läheiseltä 9-tieltä, mutta kun puihin tulee lehdet, se vaimenee. Kävely metsään/rannalle ja löytyy hiljaista. Kesällä käyn aamuisin uimassa/vesijuoksemassa ja ainoat äänet järvellä ovat luonnon aikaansaamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä tilanne silloin kun voi kuulla luonnon äänet.

      Poista
  6. Hiljaisuutta kyllä löytää luonnossa, kun vain etsii. Minä löydän vallan helposti semmoisia paikkoja, miissä hiljaisuuden kokee täydellisenä. Jopa omassa pihassanikin.
    Hieno postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin, että mitä pohjoisempana asuu, sitä varmemmin löytää hiljaisuuspaikkoja.

      Poista
  7. Upeat kuvat!

    Täällä Espoossa hiljaisuus on ylellisyyttä, jota ei juuri ole. Nuuksiossakin kuulee vähintään ylimenvät lentokoneet tai muiden ihmisten ääniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan jossain tutkittu, löytyykö Salpausselän eteläpuolelta hiljaisuuden paikkoja. Vähän samaan tapaan kuin valosaastetta. Siitä löytyy kartta.

      Poista
  8. Hyvä aihe!
    Meillä mökillä on johonkin tiettyyn vuorokaudenaikan hiljaista, kun liikenne muutaman sadanmetrin päässä olevalla sillalla hiljenee.
    Mieheni, joka tykkää kovasti musiikista, nostaa radion aina terassin kaiteelle, heti sen jälkeen kun kauppakassit ovat tyhjennetty jääkaappiin.
    Ja tämä toinen osapuoli haluaisi nauttia pelkästään luonnon äänistä :)
    Nuo yötaivaan kuvat ovat todella kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo musiikkikuuntelu on ratkaistu kuulokkeilla.

      Poista