perjantai 18. marraskuuta 2016

Talven ihmemaa Konttaisella

Marraskuisen auringon pehmeä valo hipoo lumisten puiden latvoja. Konttaisen rinne on kuin talvinen satumaa. Jyrkkä polku laelle on vielä suhteellisen helposti kuljettavaa. Ainoastaan pengerretyissä portaissa kulku on hankalaa, koska alastulijat ovat käyttäneet portaita liukumäkenä. Nousu pengerportaita onnistuu sauvojen auttamana, mutta tiedän, että paluumatkalla joudun etsimään portaiden viereltä jalansijaa.

Viimeisen nousun puuportaat ovat vielä helposti kuljettavissa, koska lunta on niin vähän. Sisäänkäynti talven ihmemaahan on juhlava.




Olen laella noin puoli tuntia ennen kuin aurinko laskee. Lumen peittämille oksille siroava valo on kaunista vaaleaa roosaa.  Alhaalla Purnujärvi ja Konttaisjärvi ovat jo jääneet varjoon.






Koillismaan marraskuinen päivä ei ole pitkä. Kello 14:37 aurinko alkaa painua Valtavaaran ja Rukan rinteiden juurelle.








Valo viivähtää hetken koivunoksilla. Kuljen ympäri vaaran lakea kuvaten lyhyitä tuokioita kun oksat ja puunrungot paistattelevat vuorollaan kohdevalossa.








Aurinko laskee Salmivaaran ja Valkeaisenvaaran taakse.






Konttaiselle pääsee kulkemaan jalan lähes koko vuoden, tosin lumisateiden jälkeen pitkävartinen saapas on tarpeen. Virkkulantien parkkipaikalta matkaa ylös on noin 600 metriä, mutta nousu on jyrkkä. Lumikengillä tai suksilla Konttaiselle kannattaa nousta loivempaa reittiä vaaran itäpuolelta.

17 kommenttia:

  1. Upea sää, upea maisema ja upeat kuvat! Tuolla on hyvä ihmisen olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattui täydellinen sää Konttaisen koluajalle.

      Poista
  2. Mikä valo! Mahtavat maisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konttaiselta on komeat näkymät joka ilmansuuntaan.

      Poista
  3. Siellä on aina kaunista. Muutan kohta sinne. Taitavasti osaat kuvata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä pilvisiä ja sateisia päiviä täälläkin, juuri nyt sataa räntää :)

      Poista
  4. Sininen taivas ja lumiset puut!!
    Upeat kuvat!

    VastaaPoista
  5. Todella kaunista! Kun katselee näitä ihania kuvia, ja sitten vilkaisee ulos, harmittaa kovasti. Vesisateet on vieneet lumet melkein kokonaan pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan Kuusamoon saakka vesisade ei ainakaan toistaiseksi ole yltänyt, mutta kovasti on märkää täälläkin.

      Poista
  6. Se oli syyskuuta kun näin Konttaisen ensimmäistä kertaa, olisi mukava nähdä talvenvaloillakin!
    Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisema on aina erilainen vuodenajasta tai vuorokaudenajasta riippuen.

      Poista
  7. Mitenkähän paljon sinne lunta oikein tuleekaan, kun talvi on vasta aluillaan ja nyt jo näyttää siltä, että on valtavasti lunta. Ei taida Lapissa olla nyt vesisateitakaan poistamassa entisiä niin kuin täällä.
    Ihan tuli itsellekin mieleen, kuten joku tuossa mainitsikin, että tuonne se on muutettava ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta näyttää vaan olevan paljon kun se on jäänyt puiden oksille. Tosiasiassa sitä on vain muutama sentti.

      Poista
  8. Siellä on todella paljon lunta - ja ah niin kaunista. Tuonne tämä lumimäärä sopiikin, ei ole autoja, teitä eikä juuri ihmisiäkään sotkemassa luonnon kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka Konttaisen-Valtavaaran seuduilla liikutaan paljon, niin harvoin siellä tapaa muita. Alue on sen verran suuri, että ruuhkaa ei synny.

      Poista
  9. Juhlavaa on talvi tuolla. Tykkään niin.Myös nämä syystalven vahvat taivaanvärit ovat upeita, ei ole silloin lähenevä kaamos pimeyden juhlaa.
    Hieman toisin on hetkellisesti nyt, kun harmaus on valttia ja lämpöasteet. Ootellaan, kyllä tää tästä taas talveksi muuttuu.

    VastaaPoista