keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Aamu Äkänpykälässä

Tällä hetkellä Kuopion talven kakkosversio näyttää hyvältä. Maassa on lunta parikymmentä senttiä. Tosin se on pehmeää höttöä, joka häviää hetkessä jos lämpötila nousee plussan puolelle. Vielä viikko sitten maa oli lumeton, mutta yksi yö toi talven takaisin. Viikokausien piilottelun jälkeen löytyi aurinkokin.

Odottelen auringonnousua Savolanniemen Äkänpykälässä.


Pirttiniemen edustalla veneväylä lainehtii vielä (28.11.)




Orava vipeltää pitkin männynrunkoa ja jää oksalle istumaan. Suojaisesta paikasta oksien keskeltä se katselee ja kuuntelee kun laulan sille pari säkeistöä Aleksis Kiven Oravan laulua.


Äkänpykälän tulipaikka on pienellä saarella Savolanniemen edustalla.


Grillikatoksesta avautuu hienot näkymät Etelä-Kallavedelle. Tulia en sattuneesta syystä tee. Tälle tulistelupaikalle on tultava kirveen kanssa. Vajassa on kyllä polttopuuta, mutta ei kirvestä niiden pilkkomiseen.


Vihdoin aurinkoa kolmen viikon tauon jälkeen.






Halavan norkot kohdevalossa.








Lunta ja valoa. Tätä on kaivattu pimeän marraskuun piristykseksi.



26 kommenttia:

  1. Kyllä on kaunista ja mikä valo! Hienot kuvat Savolanniemen maisemista.

    Kallavesikin taitaa vetäytyä jäähän. Suontee jäätyi eilen aamupäivällä.

    VastaaPoista
  2. Hämärää ja lunta !! Mutta heti huomaa, kuinka kauniilta kaikki näyttäytyy auringonvalossa, on sitä sitten kuinka vähän vaan. Kuvat 5 ja 13 sekä kurre on minun suosikit tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta aurinko on suorastaan ihme.

      Poista
  3. On kyllä hieno tuo auringon valo ja hanget, marraskuussa.

    VastaaPoista
  4. kauniita maisemia ja kuvia! Mainio kurrekuva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurre ihan jähmettyi siihen oksalle. Varmaan säikähti lauluani.

      Poista
  5. Hieman lunta ja valoa, siitä kaunis talvinen kuva syntyy!
    Kurre ja siltakuva suosikit tästä hienosta kuvasarjasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mennyt monta viikkoa, että ei ole ollut tarvetta ottaa kameraa esiin.

      Poista
  6. Orava selvästi pitää laulusta. Mahtava yleisö;-)

    VastaaPoista
  7. Hieno paikka tulentekoon!
    Tämän Äkänpykälä-nimen liittäisin näitten hauskojen paikannimien luetteloon.
    Oletpa taas kuvannut erilaisia, kauniita valoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savolaiset ovat luovia paikannimien suhteen. Siinä lähellä on saaret, joiden nimet ovat Makkara, Musti, Rakki ja Ketale.

      Poista
  8. Jos lumi tekee maisemasta taianomaisen kauniin, niin auringon pilkahtaminen saa saman aikaan.
    Olit saaressa: Jäätä pitkinkö menit?

    VastaaPoista
  9. Kyllä oli kaunis luminen luonto reissu. Kiitän!

    Mukavaa joulukuuta Sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kaunista on taas. Toissailtana oli täällä tosi komea iltarusko, koko taivas punaisena. En vain onnistunut kuvaamaan mitenkään, kuvat näytti kuin olisi tulipalo valloillaan.
    Jännä, miten on erilaista tuo lumen tulo eri puolilla Suomea. Täällä on lunta ollut jonkin verran kaiken aikaa, eilen tuli ihan nuoskalunta aika rutkasti, painavaa kuin mikä, lämpöä +4. Yöllä olikin sitten pakastanut ja aamulla oli pakkasta -11. Kun nuoskalumi oli aurattu, oli isoja kovia kokkareita joka paikassa keskellä tietäkin. Ja auto ei meinannut lähteä liikkeelle, kun ei ollut eilen muistettu kopistella paakkuuntunutta lunta pois lokasuojan ja renkaiden välistä. Haasteellista elämä Suomen talvessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuria vaihteluja on ollut lämpötiloissa, suojasää ja pakkanen vuorottelevat.

      Poista
  11. Kiitoksia upeista kuvista jälleen kerran! Tylsä tekninen kysymys: millaista kuvauskalustoa käytät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet käyttänyt Canonin keskisarjaa, eli 70D vaihtui äskettäin 80D:hen. Perusobjektiivina Tamronin 17-50, laajis on Tokinan 11-16 ja tele Canonin 70-200 jatkeena 1.4 konvertteri. Sitten on pari makro-objektiivia kukkakuvauksiin.

      Poista