torstai 13. lokakuuta 2016

Valtavaaralla harmaana päivänä

Pohjoistuuli liikuttaa sumuja Rukan ja Valtavaaran välissä. Alempana lämpötila on nollassa, mutta Vuosselin rinteen mittari näyttää kahta miinusastetta. Pujahdan polulta metsään ja lähden nousemaan ylös Valtavaaran rinnettä. Suurten puiden suojassa ei tuuli tunnu.

Oksat rasahtelevat ja nuori poro porhaltaa ohitseni. Se jää vähän matkan päähän tuijottamaan.


Vähän myöhemmin näen saman poron kuusen juurella lepäilemässä.


Valtavaaran alue on mukavaa kävelymaastoa. Monin paikoin löytyy pieniä soita, jotka nekin ovat yleensä helppoja ylittää.


Naavapartapuiden katseluun ja kuvaamiseen en kyllästy. Ja Valtavaaralla niitä riittää.




Kestävöitetty polku johtaa Valtavaaran laelle. Sinne en nyt mene, vaan jatkan omia reittejä. Tavoitteenani on löytää mahdollisimman helppo lumikenkäreitti Valtavaaran laavulle. Sulan maan aikaan on hyvä tehdä maastotutkimuksia.


Sumuisessa maisemassa on viehätyksensä.




Valtavaaran lammen yllä on myös sumua. Takarannan laavua ei näy, mutta sumun keskeltä kuuluu lasten ääniä.




Kuin metsänhaltijan olohuone, jossa on sammalmatto ja havuoksaseinät, keskellä kelopuinen taideteos.



Noin viidenkymmenen metrin päässä vilahtaa mustaa. Käännyn kiireesti tulosuuntaani kun tunnistan Valtavaaran hullun metson. Mutta metso on huomannut minut, se lentää eteeni ja hyökkää päälle samantien. En siinä osaa muuta kun kohottaa saapasta eteen. Siinä sitten kaadun, mutta onnistun ryömimään lähimpien puiden ja pensaiden taakse suojaan. Metso kulkee edestakaisin puun takana, kaula kenossa ja pyrstö pystyssä. Kun vähän rauhoitun, niin muistan taskussa olevan pokkarikameran. Puiden oksien raosta kurkottelen pokkarilla. Ensimmäiset kuvat ovat epäteräviä kun käsi tärisee.






Alan perääntyä taaksepäin. Kuljen takaperin ja siirryn puun luota toiselle koko ajan metson liikkeitä tarkkaillen. Metso ei enää seuraa. Se on varmaan tyytyväinen kun sai tunkeilijan karkoitettua. Olipa taas kokemus. Neljä vuotta sitten jouduin vastaavaan tilanteeseen samalla paikalla.


Kun olen saanut riittävästi välimatkaa, istahdan kannolle rauhoittumaan.



Poikkeuksellisen lämmin syksy on jatkanut kasvukautta Koillismaallakin. En ole ennen edes osannut etsiä suppilovahveroita enkä kanttarelleja Kuusamosta, mutta metsäkävelyillä löysin kumpaakin lajia ja vielä hyväkuntoisina.




Tämä on sitä aikaa josta sanotaan, että kesä ja talvi tappelevat. Toisaalta yön jälkeen koivunoksat ovat huurteessa, mutta toisaalta.....

... maastosta löytyy kukkiva puolukka.







Rukalla on jo aloitettu laskettelukausi. Menneen talven lunta, eli viime talven lunta säilöttynä on levitetty laskettelurinteeseen.





Pietayrtti taustanaan laskettelurinne.


Ensimmäiset laskijat pääsivät mäkeen 10.10. klo 10.


Päivitystä marraskuussa 2021: enää ei tarvitse etsiä lumikenkäpolun suuntia Valtavaaralla, koska merkittyä talvireittiä pääsee läpi talven Valtavaaranlammelle ja ylös tuvalle saakka. Enkä ole enää vuosiin nähnyt hullua metsoakaan. 

21 kommenttia:

  1. Nämä sinun kuvasi on niin satumaisen kauniita.

    VastaaPoista
  2. Satumetsä tuli minunkin mieleen, kun kuviasi katselin, upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan toistan itseäni, mutta Valtavaara on vaan niin hieno paikka.

      Poista
  3. Kiitos jälleen upeista tunnelmista ja kuvista!

    Mutta onhan pelottavia nämä häirintyneet ukkometsot, niitä on paljon. Eilen mies ajeli noilla metsäautoteille, siellä ollut yksi vihainen metsokukko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä paljon konsteja ole kun tuollainen iso lintu tulee päälle.

      Poista
  4. Todellakin, aivan kuin sadussa kulkisi. Vielä se kiukkuinen metsokin. Täällä oli muutama vuosi sitten koppelo, joka säikytteli kouluun meneviä lapsia.

    Tuntuu kyllä hassulta, että vanhoja lumia levitellään. Mutta kai se on pakko kun talvet ovat lyhentyneet ja laskettelukausi pitää saada käyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lumensäilöminen oli ihan uusi kokeilu Suomessa. Saa nähdä miten lumille käy jos tästä ei pian talvea tule.

      Poista
  5. minustakin oikea satumetsä! Sääliksi vaan käy sekä ukkometsoa että sen uhreiksi joutuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisestä kohtaamisestamme oli jo neljä vuotta, joten en osannut yhtään pitää varaani ja metso pääsi yllättämään.

      Poista
  6. Monenlaista mahtui taas retkeesi. Ja oikein metsokin. Puhdasta on ilma, kun on naavaa paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naavapuut kertovat ilmanpuhtaudesta, onneksi naavaa on paljon.

      Poista
  7. Voi että! Olipa jännä ja ihana retki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallisen kävelyn väliin tuli vähän toimintaa :)

      Poista
  8. Huh, mikä kohtaaminen metson kanssa! Sumussa on aina jotain kaunistakin. Kuulin myös että Rukalla lasketellaan jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poron kanssa kohtaamisessa ei ollut ongelmia, mutta se metso!

      Poista
  9. Ooooh, kanttarelleja! MUn lemppareita!! Hieno tuo eka kuva ja kivat kuvat metsosta :) Huomasitko tänään ja eilen hornett hävittäjät kuusamossa? Oli aika komeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä yllätyin kun löysin suppiksia ja kanttarelleja.
      En kuullut Hornetteja Kuusamossa, mutta kotipaikkakunnallani Kuopiossa niitä kuulee ja näkee usein kun lentotukikohta on lähellä.

      Poista
    2. Varmasti! 5 hornettia lähti torstaina aamupäivällä Kuusamon lentokentältä. Samat koneet saapus keskiviikko iltana kuusamoon. Olin just niiden noustessa kilsan päässä kentältä, oli aikamoinen show :D

      Poista
  10. Metsäkuvasi on kauniita. Noin paljon naavapartoja en olekaan nähnyt, ne on upeita.
    Ja just joo, totta kai siellä jo lasketellaan… hui, en soisi talven vielä tulevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole missään muualla nähnyt niin paljon naavapuita kuin Valtavaaralla. Niitä katselisi vaikka kuinka kauan.

      Poista