sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kuukkelimetsässä

Päivän sää on harmaa ja märkä niin kuin se on ollut jo pitkään. Katselin lokakuun aikana ottamiani kuvia ja niiden perusteella sanoisin, että lokakuussa ei ole ollut kuin viisi aurinkoista päivää, ja ne kaikki olivat lokakuun ensimmäisellä viikolla. Ei ihme jos tuntuu siltä, että aurinko on kadonnut kokonaan.

Kuusamon lumet tulivat ja menivät. Kuukkelimetsän sammalien juurella on vielä vähän lumihärmää. Puolenpäivän aikaankaan ei valoa ole paljon, joten kameran ISO-arvoa on käännettävä reilusti tuhatlukuihin.

Ensimmäisenä paikalle tulevat hömötiaiset. Ne hyppelehtivät ja poukkoilevat sen verran nopeasti, että on hankalaa saada niistä terävää kuvaa.




Useimmat kuvausyritykset tuottavat ns. taidekuvia.


Olemme olleet paikalla noin viisitoista minuuttia, kun alkaa kuulua tuttua ääntelyä ja puiden oksilla kahahtelee. Kuukkelit ovat saaneet tiedon, että nyt olisi evästä tarjolla ja tulleet tarkistamaan tilannetta. Olisi mielenkiintoista tietää miten kuukkelimetsän tiedonvälitys toimii.






Kuukkelit eivät paljon arkaile. Ruokaa tullaan hakemaan kädestä ja rohkeimmat yrittävät availla maassa olevaa eväspussia. Hömötintitkin ottavat mallia kuukkeleista ja tulevat kädestä syömään. Hömötiaisen nokka on muuten aika terävä, totesin kun tintti napautti nokallaan sormenpäätäni.




Yksikään ruoanmuru ei jää linnuilta huomaamatta. Kaikki mitä on tarjolla kerätään nokkaan ja viedään piiloon tai syödään.
















Eväspussi on tyhjentynyt, mutta kuukkeli katselee vielä toiveekkaana perään poistuessamme paikalta.

23 kommenttia:

  1. Wow !!! Beautiful birds !! I've never seen the Siberian jays !
    Thanks for sharing your fanatstic photos !!
    Happy Sunday !

    VastaaPoista
  2. Kuukkeli on kyllä todella ihana lintu! Etelän asukkina en niitä näe,mutta muistoja retkiltä Kuusamossa on. Hieno on hömökin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Symppiksiä molemmat linnut. Kiitos Airi.

      Poista
  3. Kauniita lintuja molemmat, hienot kuvat. Hömötiasia käy jo monta tässä syömässä kun aloitin ruokinnan. Tänään aamulenkillä paistoi aurinko noin 10 minuuttia, yhtä juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo hömötiainen on niin hauska kun sillä on ikäänkuin suuremman linnun pää.
      Auriko on siis olemassa vielä:)

      Poista
  4. Voi että kuukkeli on kaunis ja ihana lintu. Olisi hienoa joskus nähdä omin silmin. Kuulemma niitä näkee täälläkin, ei vain ole sattunut omalle kohdalle.

    Ihanat kuvat kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvinainen se kuukkeli taitaa olla Savossa. Juvalla on kuulemma yksi kuukkelimetsä, muita ei minulla ole tiedossa.

      Poista
  5. Ihania lintukuvia ja kyllä nuo taidekuvatkin ovat suurenmoisia tilannekuvia! Kovassa on tinttien ja kuukkeleiden eväät talvella, onneksi on matkaajia, joilta murusia riittää lintujen ruuaksi, rohkeita ovat kun kädestä tulevät niitä ottamaan! Kauniita lintuja! Tuo tiedonvälitys on tosi mielenkiintoinen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat linnut ovat tottuneet luottamaan ihmisiin ja huomanneet sieltä suunnalta tulevan usein ruoka-apua. On hieno kokemus kun luonnonvarainen lintu uskaltaa tulla kädestä syömään.

      Poista
  6. En vaan ymmärrä miten jengi saa niin helposti houkuteltua kuukkelit esiin. En oo Kuusamossa asuessa nähnyt kuukkelia kuin kahdesti ja joka kerta lintu on karannut ennen kuin saan kuvan kuvaa T.T

    VastaaPoista
  7. Upeat kuvat symppiksistä linnuista!

    VastaaPoista
  8. Oi ihania kuvia kuukkeleista. Kerran elämässäni olen Rukan rinteillä kuukkelin tavannut, mutta mielessä soi Souvareitten laulu: Kuukkelilampi unohtumaton on siellä jossakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...missä pilvet tuntureille laskeutuu.
      Tänään taas pilvet oli laskeutuneet tunturiin. Rukan laki oli sumun peitossa.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Niistä saa kavereita kun on eväspussi mukana.

      Poista
  10. Hienoja kuvia ja teräviä. Ihanko automaattitarkennuksella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Automaattitarkennus käsivaralta luottaen kuvanvakaajaan.

      Poista
  11. Niin kävi, että ohut lumikerros suli pois. Taas on pakkasia, mutta juurikaan ei. Kaipaan jo ihan mahottomasti talvea.
    Kuukkelikuvasi ihastuttavat. Kyllä kuukkeli on niin persoonallinen ja nätti lintu, ilmankos onnenlintu ja jätkänlintu ja ties mitä muuta.

    VastaaPoista