maanantai 12. syyskuuta 2016

Konttainen-Vuosseli

Kävin viimeksi Valtavaaralla ihan kesän alussa ja silloinkin vain edestakaisretkellä laelle. Olen kerran kesässä kävellyt Valtavaaran vaarojen jonon Vuosselista Konttaisen juurelle tai toisin päin. Nyt oli vuorossa se toisin päin, eli lähden nousemaan Valtavaaralle Konttaisen parkkipaikalta. Kävelysää on paras mahdollinen, aurinko edessä ja koillisesta puhaltava tuuli takana. 

Ruskan värejä puissa on vähän. Suurin osa Valtavaaran pihlajista on vielä vihreitä lehdiltään, mutta koivut ovat pudottaneet lehtensä lähes kokonaan. 


Ensimmäiseltä näköalapaikalta vaaralle noustessa poimin kuvaan Purnujärven saaria.


Alhaalla etualalla on Konttaisjärvi ja Purnujärvi sen takana.


Pysähdyn hetkeksi Suolammen laavulle. Nuotion pohjalta leijailee hento savu. Joku on ihan äskettäin lähtenyt jatkamaan matkaa.


Suolammen laavun vierellä olevassa koivussa on keltaisia lehtiä. Tämä koivu olikin niitä harvoja ruskakoivuja joita näin koko matkalla.


Poikkeamalla kymmenisen metriä polulta pääsee katselemaan Suolampea ylhäältä päin.








Värikkäitä suomuuraimen lehtiä kosteikossa.




Valtavaaran polun jyrkimmissä nousuissa on nykyisin köysikaiteet kulkua helpottamassa.


Moni on kantanut kivensä kekoon. En ole koskaan ymmärtänyt tätä kivien kasaamisvimmaa tunturien ja vaarojen laelle. Miksi ihmiset luulevat kivirakentamisen tunturin laelle kuuluvan jotenkin vaelluskultuuriin?


Edessä on jyrkkä laskeutuminen Surmanoroon. Seuraavan nyppylän takana häämöttää jo Valtavaaran päivätupa.


Selkeällä säällä näkee kauas, kuten Virkkulan kylälle.


Pikkuinen suo kalliojyrkänteen alla.


Surmanoroon laskeuduttani poikkean polulta itään päin. Noin 150 metrin päässä yhytän hiihtoladun pohjan, jota pitkin kuljen Valtavaaran kodalle.


Kaunis päivä on houkutellut kulkijoita Valtavaaran huiputus-reitille. Kodassa on valmiit tulet, joten pääsen heti makkaranpaistoon.


Evästelen ulkona auringonpaisteessa. Kohta seuraani liittyy kuukkeli. Se haluaa myös osallistua ruokailuun. Sämpylämurut katoavat nopeasti kuukkelin metsäpiiloihin.


Kodalta on nelisenkymmentä nousumetriä Valtavaaran laelle. Maisema on vähän erinäköinen selkeässä syyssäässä kuin talvipakkasilla, jolloin tupa on paksun jään peitossa.


Valtavaaran lammen yläpuolisella suolla kiiltelevät vesilammikot. Maasto on nyt märkää runsaiden sateiden jälkeen.




Valtavaaran tuvan ja Valtavaaranlammen laavun välisen polun varrella tapaa monenlaista vääntynyttä puuta, kuten tämä taideteos.


Lähestyessäni Valtavaaran lammen laavua tuntuu ilmassa savuntuoksu ja kohta puiden välistä vilahtaa nuotio. Tauolle ei olisi tarvetta, mutta jään hetkeksi juttelemaan tulillaistujien kanssa.


Valtavaaran lammen rantaa. Kuten kuvasta voi havaita, ei täälläkään erityisemmin ruskapuita näy. Saa nähdä miten käy koivujen. Tämä oli jo toinen kesä kun koivunruoste vioitti koivunlehtiä.




Lähden laskeutumaan vaaralta kohti Vuosselin parkkipaikkaa. Portaiden alapäässä käännyn vasempaan ja oion metsän läpi suonlaitaan Ahmakallion luokse. Siitä on lyhyt matka polkua Vuosseliin.

8 kommenttia:

  1. Näitä kuvia on niin ihana katsella. Tulee hirveä halu lähteä sinne pohjoiseen.

    VastaaPoista
  2. Kauniit maisemat jatkuvat. Nuo järvet ja lammet, tykkään.

    VastaaPoista
  3. Syksyn värisävyt on niin kauniita. Kaikki värit hohtavat todella voimakkaina.

    VastaaPoista
  4. Muistelen että myös Angelinvaaran päällä on samanlainen, aivan samannäköinen "vaja". Saatan muistaa vaaran väärin. Mutta jokin palovartiantupa se oli, tokihan se taida enää nykypäivänä olla käytössä.

    VastaaPoista
  5. Upeat maisemat! Kuukkelit on tosi symppiksiä:)

    VastaaPoista