perjantai 3. kesäkuuta 2016

Yön usvat

Oikeastaan en ollut lähdössä yöretkelle, mutta kun iltakymmeneltä satuin katsomaan ikkunasta ja näin luoteen taivaalla värikkäät iltapilvet, tein nopean päätöksen lähteä katsomaan pilvien peilailua Rukajärven pintaan.

Kun nousen autosta kuulen heti joutsenen ääntelyn. Siinä se on ihan lahden pohjukassa, mutta alkaa nopeasti siirtyä kauemmas järvelle minut havaitessaan.


Rantavesi peilaa värikkäät iltapilvet.

Aurinko on jo mennyt piiloon Rukan ja Valtavaaran väliin.


Valtavaaran laen päivätupa erottuu ihan pienenä pisteenä kuvan oikeassa yläreunassa.




Keskiyöllä sumua alkaa nousta alaville paikoille.


Olen menossa kotiinpäin, kun Tahkolanrannan tiehaarassa päätän käydä katsomassa onko järven takana näkemäni sumut peräisin Vuosselin suunnalta. Hentoa sumua leijaileekin ilmassa.




Päätän vielä pistäytyä Maston rinteellä katsomassa maisemaa ylhäältäpäin. Lähden kävelemään parkkipaikalta Rukan huipun polkua. Ensimmäiseltä nyppylältä aukeaakin eteen sumujen laikuttama maisema. Soiden, lampien ja järvien yläpuolelle on levittynyt sumukerros. Siinä vaiheessa tiedän, että nyt en vähään aikaan lähde täältä. Tämä näytelmä on katsottava loppuun asti.


Vuosselijärvi jää varjoon Valtavaaran taakse. Taustalla kohoavat Venäjän puolen suuret tunturit, mm. Nuorunen.


Porot ovat tulleet ylös tunturiin hyttysiä pakoon. Kesäkuun alku on ollut myös hyttyskauden alku.


Pohjoisen taivas on värikäs. Kello on yksi yöllä ja on siis yön pimein hetki, niin kuin kuvasta voi päätellä.


Tie näyttää päättyvän. Tosiasiassa se painuu notkoon Viipusjärven luona.


Sumu on juuttunut Valtavaaran rinteeseen.


Outo pilvimuodostelma näkyy taivaanrannalla. Olisiko ukkospilvi?


Vähän ennen kahta alkaa taivaanranta värittyä punaiseksi ja yläpuolen pilvet saavat myös punaväriä.


Melko tarkasti kello 2 aurinko alkaa kiivetä taivaalle.




Yhtä aikaa auringonnousun kanssa nousee pohjoistuuli ja sumupilvet alkavat liikkua.


Katselupaikallani ei ole tuulensuojaa ja alkaa tulla kylmä, mutta en malta lähteä. Tätä näkymää ei ole joka yö tarjolla.


Aurinko ehtii punata pakenevaa usvaa hetken. Kohta pohjoistuuli on lakaissut sumut kokonaan pois.


Sinne ne yön usvat menevät, suurena pilvenä kohti Kitkajärveä.

30 kommenttia:

  1. Voi ihanuutta, uskomaton satumaailma!

    VastaaPoista
  2. Voi miten upeaa. Kyllä Suomen suvi on kaunis!

    VastaaPoista
  3. Kaunista...kuin hienoja maalauksia

    VastaaPoista
  4. Huh,huh...ei voi kuin huokaisten ihailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin minä vähän huokailla siellä paikallaollessakin :)

      Poista
  5. Hienot kuvat. Tuo sumu on jotenkin aavemaisen kaunis.

    VastaaPoista
  6. Upeat sumumaisemat! Kelpaa katsella.

    VastaaPoista
  7. Onpas lumoavan upeat maisemat!
    Kiitos kauniista kuvista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähän vierastanut Rukan rinnettä kuvauspaikkana, kun siellä on niin paljon laskettelurakenteita, mutta nyt huomasin, että kaukomaisemat onnistuu kuvata sieltäkin.

      Poista
  8. Näitä kuvia jäi kyllä katselemaan pitkäksi aikaa. Hieno tunnelma!

    VastaaPoista
  9. Melkoinen yökukkuja olet, mutta niinpä saat myös upeimmat kuvat.
    Kesäyön taikaa koko postaus tulvillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kävi niin, että kesäyö houkutteli kukkumaan. Ei ollut tarkoitus :)

      Poista
  10. Respektiä - upeat kuvat. Todella onnistuneet! Kesäyöt on täynnä taikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taika taitaa olla oikea ilmaisu. Päivänvalossa ja ilman sumua puuttuu paljon.

      Poista
  11. Taianomainen yönäytelmä hienosti kuvin ja sanoin taltioituna. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuollaisen näytelmän vuoksi kannattaa valvoa.

      Poista
  12. Tässä menee puheliaampikin ihminen sanattomaksi, sanoinkuvaamattoman kaunista!

    VastaaPoista
  13. Eihän sanat (edes kirjoitetutkaan) riitä enää kuvailemaan näitä näkymiä. Niin on usvaisen kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se näkymä kyllä naulitsi katsojan niille sijoilleen koko näytelmän ajaksi.

      Poista