keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Yöksi saareen

Toukokuun kauniit, aurikoiset päivät ovat olleet ihanteellisia melontaretkeilijälle. Kun säätiedotus lupasi kauniin ilman lisäksi vielä heikkotuulista säätä, lähdin jatkamaan viime keväänä aloittamaani tutustumista Etelä-Konneveden kansallispuistoon.

Kiertelin viime keväänä Konneveden saaria lähtöpaikkana Hanhitaipaleen kalasatama, nyt lähden liikkeelle Kivisalmesta, eteläisen Konneveden pohjoisosasta. Tänään Konnevesi hemmottelee melojaa täysin tuulettomalla säällä. Kovalla tuulella edessä avautuva Mäkäräniemenselkä olisikin vaativa melottava pikkuisella kajakillani.


Retkeni yöpymispaikkana on Ruohosaari ison Selkäsalon saaren kupeessa. Saari on noin sata metriä pitkä ja leveimmillään viisikymmentä metriä. Kapea salmi erottaa sen Selkäsalosta. Rantautumispaikka kajakille löytyy saaren länsireunalta. Olen juuri nousemassa kajakista, kun ihan läheltä kuuluu joutsenen kailotus ja kohta kaksi joutsenta lentää ihan nenäni edestä. Myöhemmin tulen huomaamaan, että salmi on suosittu joutsenten ja kurkien lentokäytävä.

Pystytän teltan ja laittelen vähän ruokaa laavulla. Kuikat tulevat seuramaan tekemisiäni ihan rannan tuntumaan. Niistä onkin seuraa koko retken ajan.




Iltapäivällä lähden kiertelemään saaria. Järvellä ei ole kulkijoita tähän aikaan keväästä. Meloin koko päivän näkemättä muita vesilläliikkujia. Illalla kuulin uisteluveneen äänen, mutta sitäkään en nähnyt.









Onhan minulla seuraa. Kuikat tulevat ihan kajakin viereen ihmettelemään. 


Palaan takaisin leirisaareen. Saari on nimeltään Ruohosaari, mutta en ymmärrä miksi. Ruohoa ei saaressa ole. Kasvillisuus on mustikkaa, variksenmarjaa, suopursua ja juolukkaa. Juolukassa on pienet punaiset nuput.


Myös suopursu availee ensimmäisiä kukintojaan.


Ruohosaaren laavu on Rautalammin kunnan huoltama. Poikkeuksena kansallispuiston tulipaikkoihin laavulla on pilkotut puut ja jätehuoltopiste.


Illalla järvi tyyntyy taas peiliksi. Istun tulilla ja kuuntelen konserttia. Äänessä ovat joutsenet, kuikat, kurjet ja teeret. Käki ja pöllökin yrittävät saada äänensä kuuluviin, mutta esityksen pääesiintyjiä ovat kuuluvaääniset kuikat.


Kurkien ääni voimistuu yht'äkkiä ja kohta kaksi kurkea lentää ihan laavun ohitse. Kurjet lentävät samaa reittiä kapean salmen läpi kuin joutsenet päivällä.


Ilta on kaunis. Ennen kuin aurinko painuu horisonttiin, se ehtii kiertyä näkyviin juuri Selkäsalon kärjen takaa.










Vähän ennen keskiyötä istun vielä hetken tulilla ja kömmin sitten telttaan. Olen juuri nukahtamassa, kun ihan korvan juuresta alkaa kuulua teeren pulputus. Teeri on tullut viereiseen saareen. Se on varmaan ihan rannan tuntumassa lahden takana ja vesi kantaa ääntä hyvin. Pulinaa riittää aina auringonnousuun saakka.


Olin varmaan alitajuisesti ajatellut herääväni auringonnousua katsomaan, eli herään kymmenen minuuttia ennen kuin aurinko tulee esiin.


Jos ilta oli kaunis, niin eipä aamussakaan ole valittamista.







Aamun väri on punainen. Pakkailen kiireettä varusteet kajakkiin ja lähden melomaan kohti Kivisalmea.


Paluumatkallekin riittää leppoisaa melontasäätä.


Kansallispuiston tunnuslinnun, kalasääsken, näkeminen on hieno lopetus retkelle.

30 kommenttia:

  1. Olet löytänyt kauniin yöseutupaikan. Huikeaa näkemistä ja kokemista kevään retkelläsi.
    Etkö koskaan laittaudu laavulle yöksi, vaan pystytät teltan. Ei tiettykään itikka-aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin niin aikaisin leirisaareen, että katsoin parhaaksi pystyttää teltan. Tosin, nyt ei ollut ruuhkaa kun yhtään ihmistä en nähntyt koko retken aikana. Viimekeväisellä Konneveden retkellä nukuin laavussa.

      Poista
  2. No tuosta ei retkimaisemat parane, eikä sää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli ihan täydellistä joka suhteessa.

      Poista
  3. Uskomattoman kaunista! Konneveden maisemat ovat näyttäneet parhaimmat puolensa ja linnutkin extrana. Kuvat eivät enää tuosta parane, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein liikutuin kun kiertelin siellä kauniita saaria seuranani vain linnut.

      Poista
  4. Vallan upea kuvasarja jälleen!!

    VastaaPoista
  5. Kiitos taas tästä(kin). Upeita kuvia! Piristävät mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa kaikki oli täydellistä; lämpöä, aurinkoa, tyyntä, ja kaikki ne linnut.

      Poista
  6. Juuri tähän aikaan vuodesta ei voi kuvitella parempia retkikohteita kuin järvien saaristot. Kauniita kuvia hienoista paikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuu on hienoa aikaa retkeillä. Luonto on parhaimmillaan vastaheränneenä, eikä hyttysetkään haittaa.

      Poista
  7. On sulla ollut hieno retkikeli ja sää kaikenkaikkiaan. Hienot kuvatkin ♥

    VastaaPoista
  8. Oi että, nyt tuli kyllä ikävä Suomeen... Tuollaiset retket ovat ihan parhaita ja Suomessa on se hienous, että hiljaisia seutuja riittää ja on jokamiehenoikeudet. Olen haaveillut täällä Ranskassa jostain saariretkestä, mutta kaikkialla on kiellettyä leiriytyä ja nyt alkaa vielä se pahin turistisesonki... Suomen järvet ovat ihania :) Upea auringonlasku- ja nousu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokamiehenoikeudesta ja kansallispuistoista saamme olla ylpeitä. Ja puhtaat vedet on valtti, jota joka paikassa ei ole. Nytkin join konnevettä retkelläni.

      Poista
  9. Olipa mukava reissu. Upeaa Suomen luontoa.
    Kaunis postaus!

    VastaaPoista
  10. Rauhaa ja kauneutta! Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kerta kun teeri häiritsee yöunia, mutta ei se haitannut. Kesäyön voi vaikka valvoa.

      Poista
  11. Oi, miten ihana retki sinulla on ollut:-)

    VastaaPoista
  12. Auringonlaskut tuolla on niin kauniita.
    Ja luonto hiljainen ja rauhallinen ja kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä silloin aika rauhallista on, kun ainoa "häiriötekijä" on lintujen äänet.

      Poista
  13. Voi hitsi miten ihanat kuvat ja tunnelmat. Sinulla on ollut upea reisu. Tuli ihan hirveä luontoikävä, pitäisi päästä nyt rauhoittumaan ja lataamaan itseään jonnekkin pöpelikköön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniissa järvimaisemassa sielu lepää.

      Poista
  14. Voi että mitkä maisemat. On sinulla ollut upea melontaretki. Kuvistasi välittyy hienosti tunnelma, aivan kuin olisi itse paikalla (kunpa olisinkin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniissa säässä kauniiseen luontoon. Hyvät tarpeet onnistuneelle retkelle.

      Poista
  15. Ollut varmasti elämyksellinen retki sinulle. Sitä se oli lukijallekin, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto tarjosi kulkijalle parastaan.

      Poista