tiistai 10. toukokuuta 2016

Lumilta kukintaan

Matka Kittilästä Kuusamon kautta Kuopioon oli aikamatka talvesta kesään. Kun iltayöstä ajelin Kittilästä Kuusamoon, oli tiellä ruuhkaa, mutta ruuhka ei ollut autojen aiheuttamaa. Tien yli vilisti kymmeniä valkoisia metsäjäniksiä, useita metsokukkoja ja koppeloita. Porot ovat taas tulleet tienvarsiin. Vähän väliä piti jarrutella tien pientareella ruokailevien poroperheiden kohdalla. Erikoisin näky oli tien reunakaiteella istuva riekko ja pelottavin auton nokan editse loikkiva hirvi.



Sodankylässä joet ja suot tulvivat.

Kemijärvellä pidin taukoa auringonlaskua katsellen.




Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Kuopiota. Auringon ympäröimä haloilmiö oli nähtävänä monen tunnin ajan Kuusamon ja Iisalmen välillä. Suomussalmella näin ensimmäisen hieman vihertävän koivun ja kohta tienvarsia reunustivat keväänvihreät koivikot.


Äitienpäivän aamuna lähdin Neulaniemeen katsastamaan kevätkukkien tilannetta. Aurinkoisilla paikoilla näsiä ja vaivero olivat jo ylikukkineita, mutta puiden varjosta löytyi vielä parhaassa kukintavaiheessa olevia kasveja.







Lehtokuusamat availevat lehtiruusukkeitaan. Kukinnan aika on vähän myöhemmin.

Aurinkoisen metsänreunan ketunleipäkasvustoa.

Kevättaskuruohonkin löysin ketunleipien vierestä. Tästä alkaa kukkakausi.

22 kommenttia:

  1. Vaiherikas ajomatka ja aivan huikeat kuvat! Hirvi on pelottava tiellä, onnea oli kun ei sattunut mitään.
    Kaunis kesä vastassa Kuopion tienoolla ja hienoja kuvia. Vaiveron kukat kauniina, täällä olivat kuivaneet käppyröiksi Onkilammen rannalla! Kävimme siellä suununtaina katselemassa näkyykö kaakkureita (pysyivät piilossa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaiveron kukat näyttävät olevan pienempiä kuin tavallisesti. Liian kuivaa.

      Poista
  2. Sinulla on ollut todella mielenkiintoinen kotimatka. Huikean kauniita kuvia, kiitos niistä.

    VastaaPoista
  3. Suomi on pitkä maa jo tuolla matkalla ja kevään edistyminen eri vaiheisaan on hienoa seurattavaa. Ruuhkaa oli tiellä todella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta ero kevään kehittymisessä taitaa olla suurimmillaan. Etelän kukat vs. pohjoisen lumet.

      Poista
  4. Tosi kauniita kuvia kukista.. Kyllä Suomi on pitkä maa! Itse kävin viime vloppuna Kilpisjärvellä niin sielä hyvin vielä pilkittiin ja taas Oulussa koivut ovat jo hiirenkorvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös siellä Kilpisjävellä ole juhannushiihdotkin? Eli lunta riittää pitkään.

      Poista
  5. Matkan varrelta sait monenlaista kaunista ja kivaa kuvamateriaalia muistoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsoja olisin halunnut seurata ja kuvata pidempäänkin, mutta matkanteko ei olisi edistynyt.

      Poista
  6. Onpas ollut ruuhkaa tiellä. Ja tuon haloilmiönkin olet saanut tosi onnistuneesti kuvatuksi. Itsekin näin saman ilmiön, mutta ei puhettakaan kuvaamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinaisen pitkään se halo oli näkyvissä.

      Poista
  7. Todellakin teit aikamatkan. Ja jos ihan etelään asti olisit tullut, niin olisit kesään saapunut, täällä kaikki on jo ihan isoina vihreinä lehtinä, kevään heleän värisinä.
    Tuo halo on mahtava, aivan pyöreä pallo. Upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylenpalttinen vihreys kyllä hämmästytti.

      Poista
  8. Tuollaiselle aikamatkalle minäkin haluaisin! Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  9. Voi miten on kaunista! Nuo Kemijärven kuvat hehkuivat, tuttua maisemaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kemijärven ABC:n rannasta on hienot näkymät järvelle ja ilta-aurinkoon.

      Poista