perjantai 18. maaliskuuta 2016

Hiihtelyä auringossa ja pilvisessä

Olimme pakanneet Kilpisjärven matkalle mukaan liukulumikengät (minulla Altai Skis Hok 125 ja tyttärellä OAC Kar 147). Lisäksi tyttärellä oli luistelusukset ja minulla perinteisen sukset. Jo ensimmäisellä lenkillä tytär joutui toteamaan, että Kilpisjärven ladut eivät ole tarkoitettu luisteluhiihtoon. Jäällä luistelu-ura oli kunnossa, mutta rinteillä oli kuoppia, möykkyjä ja kiviä. Tuuli vie kuivan pakkaslumen pois ladulta ja paljastaa kivet ja muut epätasaisuudet. Perinteisen ladut olivat hyväkuntoisia.

Kirkkaassa auringonpaisteessa tytär lähti liukkareilla Saanan pohjoispuolelta kohti Iso-Jehkasta.

Avonaisella ylängöllä lumi on tiivistynyt niin, että lumikenkä ei uppoa yhtään. Taustalla näkyy Iso-Jehkas.

Tyttären kuvaama maisema 900 metrin korkeudesta. Alhaalla näkyy Siilasjärven pohjoispää ja sen takana Goallarrassa. Alhaalta katsoen Iso-Jehkas ei näytä kovin jyrkältä, mutta ylhäältä otettu kuva kertoo toista.





Pysäköintialue lähellä Norjan rajaa on sekin aika korkealla. Tässä kuvasimme edellisiltana revontulia.


Iltapäivällä lähdin kokeilemaan perinteisen hiihtoa nousten kaupalta kohti Saanaa. Pitopohjasuksen kanssa oli vähän pito-ongelmia, mutta pääsin Saanan juurelle, josta aukeni hienot näköalat Kilpisjärvelle.


Latu kiertää Saanan taakse.




Norjan terävähuippuinen Barras Saanan juurelta katsottuna.


Tässä käännyin, laskin vähän matkaa alaspäin ja jatkoin Tsahkaljärven suuntaan menevälle ladulle. Tsahkaljärvi näkyy kuvassa vasemmalla Ailakkavaaran alapuolella.

Saanan rinne kuvattuna Tsahkaljärven jäältä.






Seuraavana päivänä aurinko oli piilossa ja sää tasaisen harmaa. Päivän retkikohteena oli Pikku-Mallan rinteet ja matkaa tehtiin umpihangessa kahlaten. Jyrkkä nousu ja upottava hanki tunturikoivikossa antoivat haastetta tunturiin nousijoille. Kahdenkympin mittayksikön sääntö osoittautui tyttären eduksi 3-0. Tytär on reilut kaksikymmentä vuotta nuorempi, lähes yhtä monta kiloa kevyempi ja lisäksi hänellä on parikymmentä senttiä pitemmät liukulumikengät. Minun tavoitteeni oli päästä puurajalle, tytär käväisi Pikku-Mallan huipulla.

Lopulta pääsin puurajan yläpuolelle pieneen laaksoon Pikku-Mallan jyrkänteen alle. Kuvattavaa ei paljon ollut. Vain tunturin seinämän paljastunut kivipinta antoi viitettä tunturin muodosta, ja yksinäinen puu laaksossa.


Saana, Kilpisjärvi ja Pikku-Malla samassa kuvassa, kuin grafiikkavedoksena.


Avonaisella kukkulalla hanki oli tiivistä ja kantavaa. Kun joka puolella ympärillä on valkoista, häviää hahmotuskyky, eikä rinteen jyrkkyyttä osaa arvioida. Tässä tulen suhteellisen hallitsemattomasti kovaa vauhtia alaspäin. Kuin ihmeen kaupalla pysyin pystyssä. Alastulo muutenkin oli lähes yhtä hikinen urakka kuin ylöspäin nousu.

Siilaskoskessa on Mallan luonnonpuiston raja. Tästä on tien varren parkkipaikalle enää puolen kilometrin matka.





2 kommenttia:

  1. Komeat maisemat! Onko siellä paljon väkeä tähän aikaan vuodesta? Kiinnostaisi käydä siellä talvellakin, mutten haluaisi joutua keskelle suurinta turistikautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laduilla oli aika vähän hiihtäjiä. Kuljimme myös aika paljon omia reittejä ja ehkä epätavalliseen aikaan, joten rauhassa sai kulkea. Moottorikelkkailijoitahan Kilpisjärvellä on paljon, enimmäkseen norjalaisia, mutta heillä on omat reittinsä.

      Poista