tiistai 26. tammikuuta 2016

Vesileikki ja valon leikkiä pakkasella

Pakattiin mukaan kolme termospullollista kuumaa vettä ja lähdettiin tunturiin testaamaan pakkaskaudella monien kokeilemaa kuuman veden ilmaan heittoa ja sen kuvaamista.

Jo Kätkän ja Levitunturin välissä kulkevalla tiellä huomasi, että tuuli tulee hankaloittamaan kokeiluamme. Tuuli kuljetti irtolunta pitkin tietä ja tien reunoilla tuiskulumi pöllysi korkealle. Tienvarren koivujen oksiltakin lumi oli pudonnut.


Kätkätunturin tykyt eivät tuulta hätkähdä. Lumet ja jäät pysyvät tiukasti kiinni puiden oksilla kovassakin tuulessa.


Laskeva aurinko valaisee Levitunturin rinnettä peittävää metsää.


Ylempänä tunturissa oli pakkasta vain 26 astetta, joka alkaa olla siinä rajoilla, että veden jäätymistemppu onnistuu. Pakkasen pitäisi olla kolmenkymmen asteen paikkeilla, että vesi hajoaisi sumuksi. Toinen koetta vaikeuttava tekijä oli tuuli, joka levitti ilmaan heitetyn veden epämääräisiksi pilviksi.

Kuvista tuli ihan erilaisia kuin oli tarkoitus. Kullanpunaista sadetta kuitenkin saatiin aikaan.


Ilmaan pöllähtäneen vesihöyryn muodostamia pikku pilviä.






Auringon laskiessa tunturin rinteen metsä oli satumaisen kaunis valon leikkiessä puiden runkojen välissä.














Paluumatkalla kävin katsomassa auringonlaskun maisemaa Akanrimmellä. Suon takana on Kätkätunturi....


.... ja Levitunturi.




Akanrimmen lintutorni ja laavu.

16 kommenttia:

  1. Jaahass... kannatti kokeilla...
    Kuvien 'Aurinko-Leikki' on aivan mahtavaa - sellaisenaan'kin...
    Mahtavaa Suomalaista pakkas-talven kuvausta...

    VastaaPoista
  2. Valopolku kuvassa 13 on kutsuvan kiehtova!
    Hieno kuvasarja jälleen!

    VastaaPoista
  3. Työkaveri oli mennyt järven jäälle tähän touhuun! Tuli hieno kuva! Eikä noissa sinun otoksissakaan mitään vikaa oo! :) Täytyy vaan ihmetellä tuota valoa! Eikö teillä oo pilvisiä aamuja ollenkaan? Meillä oli niin karmea keli, että saa olla tosi onnellinen, että selvisi ehjin nahoin. Tiet jäässä ja alijäähtynyttä vettä satoi tuulilasiin. Pakostakin pelti rytisee jossain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvistä tuli Kittiläänkin. Lauhtui hiihto- ja ulkoilukeliksi.

      Poista
  4. Kyllä on mielettömän upeita kuvia! Värit aivan mahtavia!!

    VastaaPoista
  5. Puut näyttävät todella komeilta, kuin jättiläisiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puut ovat koristeellisia ilman luntakin, mutta lumi ja huurre korostavat lisää niiden kauniita muotoja.

      Poista
  6. No mitähän tuo "moni on kokeillut" tarkoittaa, kun minä en ole koskaan kuullut kenenkään heittävän vettä ilmaan kuvatakseen. Ihan eka kertaa tässä nyt kuulin. Nyt ei auta kuin odotella kovia pakkasia ja alkaa kokeilla tuollaistakin. Paljonko sitä pitää kerralla huitaista? Riittääkö kahvikupillinen esim?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vähän vastaava villitys kuin saippuakuplat pakkasessa. Kuumaa vettä heitetään pakkasilmaan, jolloin vesi muuttuu jääsumuksi. Kupillisella kuumaa tulee pieni jääkidesade, vähän isommalla määrällä enemmän. Veden pitää olla mahdollisimman kuumaa ja pakkasta mieluummin yli 30 asteta. Googlaa kuvahaulla esim. "kuumaa vettä pakkasilmaan"

      Poista
  7. Taivaalliset tykkilumet. Voin vain kuvissasi sitä ihailla.
    Meillä nyt loskaa, jäätä jalkakäytävillä, nilkat ja lonkat särkyneet monilta... ja sitä rataa, ei kivaa.
    En minäkään ollu ennen kuullut kuuman veden heitosta. Mutta missä kovat pakkaset, siellä erilaiset jujut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levitunturin tykyt minäkin näin ensimmäistä kertaa kauniisti valaistuna. Tätä ennen olen sattunut Leville aina pilviseen aikaan.

      Poista