tiistai 30. kesäkuuta 2015

Iirinkiä edestakaisin

Iivaaralle on viime kesäksi valmistunut ympyräreitti, Iirinki. Yhdeksän kilometrin pituinen polku vie Iivaaran laelle, sieltä alas Näätälammin autiotuvalle ja palaa Iivaaran etelälaitaa takaisin Hiltusentienvarren parkkipaikalle. Reitti on merkitty paaluin, joten se on talvellakin löydettävissä.

Nuoren retkiseuralaisen kanssa kuljimme vain pysäköintipaikalta Iivaaran laelle ja samaa reittiä takaisin. Matkaa tuli noin kuusi kilometriä. Korkeuseroa parkkipaikan ja laen välillä on reilut kaksisataa metriä.

Ennen kuin polku lähtee nousemaan ylös vaaralle, on ylitettävä pieni suo. Nyt siellä kukkivat suokukat ja hilla.


Rinteellä on nähtävissä muinaisen metsäpalon jälkiä, kuten tämä kahdella jalalla seisova kelo.

Puoli kilometriä ennen vaaran lakea on näköalapaikka, josta saa esimakua ympärille levittäytyvästä maisemasta. Barbikin on päässyt mukaan retkelle.


Sata metriä vaaran laelta, suojaisessa notkelmassa, on tulipaikka.



Vaaran laella on matalia, leveitä kuusia. Maasto on mukavaa kävellä, tasaista varvukkoa.

Metsäiset näkymät idän-kaakon suuntaan.

Iivaara on 470 metriä meren pinnan yläpuolella.



Lännessä siintää Iijärvi.







Metsätähdet kukkivat vaaralla. Iivaaralla pitäisi olla myös sielikköä ja kurjenkanervaa, mutta en löytänyt niitä kumpaakaan.











Hiltusen kylä alhaalla.

Männyn punainen käpy.

Polku näyttää vielä vähänkuljetulta. Paikoin rinteellä on kosteita paikkoja, joten vedenpitävät kengät ovat tarpeen.


Ja ne itikat. Alempana niitä oli sen verran, että karkotetta ja hyttyshattua tarvittiin. Ylhäällä laella ei ollut hyttysiä.



sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kukkaretki Juumaan

Saderintamien toisensa jälkeen vyöryessä yli on sentään jossain välissä poutasäätäkin. Lähdimme nuoren retkikaverin kanssa Juumaan, eväsretkelle ja kasveja etsimään.

Niskakosken pitkä riippusilta jännittää vähän pientä kulkijaa.

Poikkeamme polulta tutkimaan metsän kosteikon kasveja. Varjoisassa notkelmassa valkoyökönlehti kukkii yhä.

Tähtitalvikkeja löytyy runsaasti. Viisisenttinen varsi ja alaspäin kääntynyt kukinto lisäävät vaikeusastetta kun kukkia yrittää saada kuvaan.



Metsätähden teriö on useimmin seitsemänlehtinen, tässä kuitenkin kolmen terälehden kärjessä on lovet ja lievää punaisuuttakin.


Arvasin, että Myllykosken nuotiopaikalla on valmiit tulet. Nyt loma-aikaan Pienen Karhunkierroksen polulla on paljon kulkijoita. Pakkasin hyttystakit mukaan meille molemmille. Ovat tarpeellinen varuste. Juumassa ei sentään ole mäkäröitä, mutta itikat ovat aktiivisia.





Myllykosken myllytuvassa on mielenkiintoisia paikkoja tutkittavaksi ja portaita kiipeiltäväksi.




Toisenkin riippusillan ylitystä harjoitellaan. Myllykosken riippusilta on Niskakosken siltaa lyhyempi, joten se ei keinu niin paljon.


Evästeltyä jaksaa taas pujahtaa metsän kätköihin kukkien pariin. Käymme tervehtimässä harvinaista keltaista tikankonttia...




...ja löydämme suuren tikankonttiryhmän ovelasta piilopaikasta.






Myös harajuuri kasvaa ihan polun varrella, mutta veikkaan että harva sitä huomaa.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Saniaispurolla


Viime kesän kasvintunnistuskurssilta on jäänyt mieleen rehevä puronvarsilehto Naatikkavaaran ja Kouvervaaran välissä. Kuljimme silloin oppaan johdolla polkujen ulkopuolella, joten kovin selvää kuvaa ei ollut paikan sijainnista. Matkalla Rovaniemelle, pientä kesävierasta noutamaan, poikkean Jäkäläniemeen saniaislehtoa etsimään.

Jäkälälahden pohjukassa tien varrella on Luontopolku-viitta, mutta ei opastaulua.  Kylän info-taulussakaan ei mainita luontopolkua, mutta seurattuani polkua vähän matkaa löydän opastaulun. Minulla ei ole nyt aikaa kiertää koko polkua, joten ajan pari kilometriä metsäautotietä, jätän auton tien varteen ja kohta löydän pensaikosta punaisen tolpan, joka osoittaa polun sijaintia.

Jos polkua ei olisi merkitty punaisin maalimerkein, sitä olisi vaikea löytää. Mustikanvarvut peittävät tehokkaasti vähän kuljetun polku-uran.

Saniaislehto löytyy vaaran rinnettä pitkin virtaavan puron varrelta. Ero muun ympäristön männikön ja rehevän saniaskasvuston välillä on iso. On kuin astuisi satumetsään.












Saniaisten keskeltä löytyy muutakin lehtokasvillisuutta. Konnanmarja on varmaankin Pohjois-Suomessa enemmistönä kasvavaa punakonnanmarjaa.


Harajuuri erottuu kirkaan kellanvihreän värinsä ansiosta. Harajuuressa ei ole lehtiä, vain tämä kukkavarsi.




Sudenmarjan kukinta on kauneimmillaan.


Jatkan matkaa maalimerkiltä toiselle. Väliin polku häviää ihan kokonaan ja toisinaan ei näy merkkejäkään. Mutta eksymisvaaraa ei ole, koska olen lähellä puroa ja tietä.

Kuusen juurelta löytyy tutunnäköinen roteva kasvi, josta pilkottaa nuppu.  Kuusta, katajaa ja koivua kasvavaa rinnemaata ei heti voisi kuvitella Suomen komeimman kämmekän, tikankontin kasvupaikaksi.


Suuri osa alueen konteista on vielä punaisten verholehtien suojassa. Valoisalta ylärinteeltä löytyy kuitenkin yhdeksän avoimen kukan ryhmä. Kun Kuopion tikankontit lopettelevat kukintaa, niin Kuusamossa kukinta on nyt alkamassa.





Suolla on kumisaappaat tarpeen. Puron yli mennään pitkospuita pitkin.

Jo Jäkälälahden rannalla mäkäräarmeija ympäröi minut ja metsässä niitä on vielä enemmän. Sää on hetkellisesti seljennyt ja lämpötilakin on kivunnut liki kahteenkymmeneen asteeseen. Se on herättänyt itikat ja mäkärät. Onneksi otin mukaan hyttyshupparin ja -karkotteen. Ilman niitä olisin joutunut pakenemaan paikalta.

Sään selkeneminen oli tosiaan hetkellistä. Ajaessani Rovanimeltä takaisin Kuusamoon vettä tuli kuin saavista kaataen.