sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Melontaa Konnevedellä, osa 2

Aamu Pienessä Navettasaaressa on kylmä, tuulinen ja pilvinenkin. Olen tyytyväinen, että pakkasin mukaan kevytuntuvatakin ja villapipon. Niitä tarvitaan kun kömmin makuupussin lämmöstä aamukahvin keittoon. Mutta pian idän taivaan pilvikerros alkaa rakoilla ja aurinko tulee esiin. Pakkailen kiireettä varusteet kajakkiin ja lähden liikkeelle.






Kuikat ovat pyörineet koko aamun viereisen saaren rannassa. Taitavat olla niitä viime yön konsertin esiintyjiä.

Meloin eilen kauniin kalliosaaren ohi ja nyt menen lähemmäs ottamaan siitä kuvaa. Mutta mikä siellä kelokäkkyrän latvassa istuu?


On ilo nähdä Etelä-Konneveden kansallispuiston tunnuslintu, kalasääski, kotimaisemassaan. Otan muutaman kuvan ja poistun kauemmaksi.



Tuuli on taas tyyntynyt. Nyt voin kuvata kajakissa istuen. Eilen tuulessa en voinut ottaa kameraa esiin, kun tuuli heilutteli kajakkia aallokossa.

Räystätsalon kärjessä on komea kivijärkäle. Hyvä maamerkki vesilläliikkujalle.



Taas kuikat. Niitä on Konnevedellä runsaasti.

Pienen kallioluodon komeat männyt.

Näyttää kuin suuri kivenlohkare olisi liukumassa rantakalliolta veteen. Mutta mitä ihmettä on viereisen kiven alla?

Kuka laittoi jalan suuren kiven alle ja milloin?




Tämän kallioluodon nimi kartassa on Hiirenlinna.

Vanha kalamaja sopii väritykseltään ympäroivään maisemaan.

Suuri siirtolohkare pienen kalliosaaren laella.

Lisää hauskoja nimiä kartassa: tämä luoto on Varpusenlinna.

Varpusenlinnan sisäänkäynti. Ylhäällä kallion päällä näyttää olevan penkki. Kelpaa sieltä katsella järvimaisemaa.


Käpynänlahdella yritän etsiä kalliojyrkänteestä Käpynän ukon kasvoreliefiä. Liekö valon suunta ja kasvillisuus vaikuttaneet, mutta tällä retkellä se jäi näkemättä. Mutta löytyi komeasta kallioseinämästä monta muutakin erikoista kuviota.



Kartan mukaan Saukkosaaren kaakkoisreunan kapeikosta saattaisi päästä kajakilla. Pääsihän siitä nyt, kun kapeimmassa kohti ollut majavanpesä on purettu.



Lisää kalliojyrkänteitä ja luolia. Saukkosaaren luolaa lähestyessäni huomio kiinnittyy välkkeeseen luolan katossa.



Auringon kimallus veden pinnalla heijastuu edelleen luolan kattoon. On kuin kattoon olisi viritetty valoverkko.


Suuri kalliopaasi näyttää roikkuvan veden yläpuolella. Jostain syystä ei tee mieli meloa tuon järkäleen alle.


Mielenkiintoinen on myös kuviointi monen metrin korkeudella veden pinnasta. Onko kiveen hakattu nuolenpääkuvioita vai miten tuo taideteos on syntynyt?


Yksityiskohta seinämän kuviosta.

Kierrokseni Konnevedellä päättyy Hanhitaipaleen kalasatamaan. Vuorokausi Etelä-Konneveden kansallispuistossa toi nähtäväksi monenlaista ihmeteltävää. Kolmenkymmenen melontakilometrin matkalla ehtii kuitenkin nähdä vain pienen osan suuresta vesialueesta. Tänne on palattava.


Lisäys 6.6.2015.
Hain juuri postista vastailmestyneen Suomen Luolat-kirjan. Siinä on kerrottu yllä kuvatusta Saukonsaaren luolasta, mutta kerrotaan myös, että kallion nuolenpääkuviot ovat syntyneet pakkasrapautumisen vaikutuksesta. Tarinoiden mukaan paikka on ollut vanhan ajan tietäjien ja kalamiesten uhripaikka ja kirkko.

Luontoon.fi/Etelä-Konnevesi

perjantai 29. toukokuuta 2015

Melontaa Konnevedellä, osa 1

Etelä-Konneveden kansallispuisto perustettiin viime syksynä. Kirkasvetinen Konnevesi ja sitä ympäröivät vuorimaisemat ansaitsevat hyvinkin kansallispuiston statuksen. Tutustuin Konneveteen melontaretkilläni yhdeksänkymmenluvun alkupuolella. Nyt oli aika palata.

Lähden matkaan Hanhitaipaleen kalasatamasta. Autolle on nyt parkkipaikalla hyvin tilaa, mutta epäilen, että paikka käy ahtaaksi lomakauden alkaessa.

Mukaan pakattavaa varustetta on paljon riippumatta siitä onko lähdössä yhden tai usemman yön retkelle.


Rentukat ovat nyt hehkeimmillään ja vesi on korkealla Konnevedelläkin. Rantapuiden tyvet ovat veden alla.


Kiertelen rantoja ja katselen erikoisia kalliomuodostelmia. Tämä lippaluola on Kodanovisen-saaren rannalla.



Nyt on rannoilla vaiveron kukinta-aika.

Iltapäivällä tuuli voimistuu ja nostaa järvenselälle korkeita aaltoja. Pysyttelen tuulensuojassa saarien sokkeloissa. Tarkoitukseni on mennä yöksi Pieneen Navettasaareen, mutta jään Majasaareen keittelemään kahvia ja odottelemaan että tuuli tyyntyisi illan myötä. Ellei tyynny, niin voin pystyttää teltan Majasaareen. Ainakin toistaiseksi Etelä-Konneveden kansallispuistossa voi leiriytyä jokamiehenoikeuksin. Monissa kansallispuistoissa yöpymiset on rajattu niille osoitetuille paikoille.


Majasaari on vanha tulipaikka. Siellä on jopa pöytä ja penkit, tosin lahoamispisteessä. Rantakalliolla on suurista kivistä koottu tulisija. Teltanpaikkojakin löytyisi. Harmina ovat muurahaiset, joita vilistää joka paikassa. Jotain hyttysiä on myös ilmassa, ne yrittävät tunkea silmiin ja korviin mutta eivät pure.

Niinkuin vähän arvelinkin, tuuli tyyntyy iltaa kohti. Lähden melomaan kohti Navettasaarta.

Heti kun kaarran kajakin saaren pohjoisrannalle, tiedän että tähän tulen jäämään yöksi, tähän eikä minnekään muualle. Laakea kallio, auringonlaskun ja -nousunkin suuntaan avautuva laavu, pieni saari jossa hyttyset eivät viihdy. Täydellistä.

Kajakista nouseminen kallio-kivikkorannalla on aina oma operaationsa. Pitää löytää sopivalla korkeudella oleva tasainen kivi tai ruohotupas, jonka kylkeen kajakin saa sivuttain. Lopulta saaren etelärannalta löytyy hyvä paikka, pehmeää turvemaata puun juurella ja sopivasti vettä kajakin alla.

Saari on pieni, vain kuutisenkymmentä metriä pitkä ja leveimmillään noin neljäkymmentä metriä. Mutta siinä on kaikki tarpeellinen; laavu, huussi, valmiiksi pilkotut puut ja jopa erillinen jätepiste. Jätepiste ei kuulu yleensä kansallispuistojen leiripaikkavarustukseen. Pienen Navettasaaren laavu onkin Rautalammin kunnan huoltama.






Luonnonmukaisiakin varusteita on saaressa. Kelpaa tällä kivipenkillä istuen katsella auringonlaskua järvenselän taakse.


Ennen auringonlaskua vedenpinta tasoittuu ihan peiliksi.



Pienessä saaressa on etuna, että näkee hyvin kaikkiin ilmansuuntiin. Illan värit ovat kauniita myös kaakon-etelän suunnalla.



Kello on 22.38. On auringonlaskun aika.







Vähän yli puolikas kuu on noussut lounaiselle taivaalle. Koska laavulla ei ole muita, en pystytä telttaa, vaan levitän makuualustani laavulle. Saarella ei ole ollut koko iltana yhtään itikkaa, mutta kaiken varalta ripustan sisäteltan rankiseksi laavun kattoon. Kaivaudun makuupussiin ja nukahdan.

Herään tuulen kohinaan ja aaltojen loiskeeseen. Olen nukkunut vain puolitoista tuntia. Mutta kun katson järvelle, niin en haluakaan jatkaa nukkumista. Yötaivaan pilvet ovat musteensiniset ja taivaanrannalla on edelleen kirkasta. Viritän jo sammuneen nuotion uudelleen ja jään katselemaan, mutta ennenkaikkea kuuntelemaan yötä. Viereisessä saaressa pulisevat teeret, kuikat huutelevat järvellä ja joutsenet kailottavat kauempana. Lähisaaresta kuuluu myös linnun ääni jota en tunnista, kähisevä ja sihisevä.

Kuu on hiipinyt Pienen Pyysalon yläpuolelle ja on laskeutumassa. Kesäyön valvojalle tarjotaan vielä kuunsiltakin nähtäväksi.









On vielä tunti aikaa auringonnousuun. Idän taivaalla punertaa jo. Arvelen, että pilvi ehtii levittäytyä taivaalle ennen kuin aurinko tulee esiin. Nyt on nukkumaanmenoaika.