perjantai 4. joulukuuta 2015

Pieni kaupunkikävely

Joulukuu on alkanut, mutta säätila pysyttelee samanlaisena, ikävän harmaana ja kosteana. Kadulla on muutaman sentin kerros loskaa joka kastelee kengät. Ei mitenkään ihanteellinen ilma kaupunkikävelyyn. Käyn harvoin kaupungin keskustassa ja silloin kun käyn, olen yleensä kauppareissulla tai toimittamassa jotain asiaa. Nyt olen liikkeellä ilman kumpaakaan edellämainittua syytä, ihan vaan kuljeksimassa.

Snellmanin puiston ympärillä on arvokkaita, vanhoja rakennuksia. Yksi niistä on Kuopion Museo, vuonna 1907 valmistunut jugend-tyylinen talo tai paremminkin linna.




Snellmanin puiston alue on ollut 1850-luvulle Kuopion päätori. Vuonna 1886 paikka on nimetty Snellmanin mukaan ja Johannes Takasen veistämä Snellmanin rintakuva on pystytetty puiston keskelle.


Kuopion tuomiokirkko on ollut koko alkuvuoden suljettuna remontin vuoksi. Nyt kirkon ovi näyttää olevan kutsuvasti auki, sinne siis.


Taulu pääoven yläpuolella kertoo kirkon rakennushistorian. Vähän päänvaivaa tuottaa teksiä lukiessa vanhantyylin s- ja k-kirjain sekä muutama muukin koukeroinen kirjain.

Teksti nykykirjaimin: Perustus laskettiin ja rakennus aljettiin vuonna 1805.6 ja 1807 Ruotsin kuningas GUSTAF IV:n ADOLPHIN aikana. Sodan tahhen rakennus seisahtui 1808.9.10.11 ja 1812 jälkeen rakennettiin 1813.14. ja päätettiin 1815 Keisarin ALEXANDERin I:sen lembiän hallituxen alla.


Kirkossa tuoksuu vielä vastamaalatulta. Remontissa on uusittu kaikki seinäpinnat ja lattiat. Sävymaailma on palautettu 1900-luvun alun mukaiseksi.




















Kirkon ulkoseinät on myös käsitelty uudelleen kalkkirappauksella.







Kirkonmäeltä siirryn kirjaston aulaan tutustumaan Kuopion tilkkukillan Tilkkutähdet-näyttelyyn. Tarjolla on monenlaista tilkkutaidetta katseltavaksi ja ostettavaksikin.


Perinteisten tilkkupeittojen lisäksi nähtävänä on erilaista tilkkutaidetta. Kuten tämä Kaija Heiskasen "Arkivoiman naisia". Seinävaate kertoo 1700-1800 -luvuilla eläneiden naisten elämäntarinoita.


Tämän olisin ostanut omaksi, mutta se oli jo myyty. Riitta Kokkosen "Kelttiläinen nauha-aplikaatio"


Kaupunkikävely päättyy Snellmanin koulun eteen. En ole koskaan ennen kiinnittänyt huomiota ikkunoiden yläpuolen koristeisiin.  Alkujaan rakennus on ollut Kuopion teollisuuskoulu.

22 kommenttia:

  1. Kauniita rakennuksia. Osaava saa kaunista taidetta tilkuistakin aikaseksi.

    VastaaPoista
  2. On tosi kaunis tyylikäs kirkko, niin ulkoa kuin sisältäkin. Itse tykkään kuvata kirkkoja, mutta ei aina pääse sisälle.Tosi upeita käsitöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopion kirkon ilme on kaunistunut remontin myötä sisältä ja ulkoa.

      Poista
  3. Parasta Kuopiota hienoissa kuvissa. Kirkosta on tullut todella kaunis, onkohan ovet auki jatkossakin päiväaikaan?
    Oi miten kauniita tilkkutöitä! Täälläkin on tilkkutöiden näyttely, en ole vielä käynyt katsomassa, mutta seuraavalla kirjastokäynnillä sitten pitää poiketa alakerran näyttelytilaan katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurakunnan sivuilta löytyi tieto, että kirkko on auki 10-15 ja lisäksi joulukuun ajan keskiviikkona ja perjantaina 18-23.

      Poista
  4. On meillä hieno kaupunki! Täytyykin kipaista kirkkoon! Olen onnekas, kun pääsin muuttamaan tähän mukavaan kaupunkiin! Kauniita kuvia, joita on ilo katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen melko tuore kuopiolainen. Tutustun vasta pikkuhiljaa paikkoihin.

      Poista
  5. kiitos Kuopion esittelystä. Kirkko on kaunis. Kyllä siellä on juhlavaa olla. Meinaatko joulukirkkoon mennä?
    Käsityötaitajien työn jälkeä ihailen. Ihmiset osaavat niin moninaisia asioita.
    Mutta missä lumi? Se odotuttaa itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopion tuomiokirkko on todella komeasti "keskellä kylää". Joulun tuntua olisi kyllä enemmän jos lumi jäisi maahan. No, onhan tässä vielä aikaa jouluun. Ehkä tilanne ehtii muuttua.

      Poista
  6. Kuopiossa on kauniita rakennuksia.
    Juhlava kaunis kirkko.

    Teillä on hienoinen lumi maassa, täällä sula maa ja vettä sataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopion keskustassa on onneksi vielä jäljellä vanhojakin rakennuksia.
      Tällä hetkellä lunta tulee ja kohta se taas sulaa. Kun lämpötila on nollan tuntumassa, niin ei lumi pysy maassa.

      Poista
  7. Tuttuja paikkoja ja rakkaita muistoja. Mieheni isä siunasi avioliittomme Kuopion Tuomikirkossa elokuussa 2000:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on sitten todella henkilökohtainen side Kuopioon ja tuomiokirkkoon.

      Poista
  8. Upea, kaunis kirkko!
    Todella lempeän vaikuttava väritys...

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia Kuopion Tuomiokirkosta.

    VastaaPoista
  10. Hei ... uusi aluevaltaus - kaupunkirakennukset. tosi hienoja kuvia.
    Kaupungisa oln kiva vaan kävellä ja vieläpä kameran kanssa. On se minulta jäänyt nykyisin melkein unholaan, Hesaan tulee enää harvoin poikettua luposteltavaksi... vielä joskus taas.. Heh
    Hyvää itsenäisyyspäiää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinainen tapaus kohdallani tuo kaupunkikävely :)

      Poista
  11. Kameran kanssi sitä katsoo tuttakin maisemaa aivan uusin silmin.
    Hieno kävely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on niinkuin turisti, kun niin harvoin tulee käytyä kaupungin keskustassa.

      Poista