tiistai 10. marraskuuta 2015

Nyt on lunta

Pohjois-Kuusamo on tällä hetkellä Suomen lumisin paikka. Forecan lumensyvyyskartan mukaan lumenpaksuus on 9-10.11. Kiutakönkään mittauspaikassa 16 cm. Käylässäkin on lunta reilut kymmenen senttiä. Toistaiseksi lumi on pysynyt puiden ja pensaiden oksilla, vaikka lämpötila on ollut asteen, pari plussan puolella ja tuulenpuuskat yrittävät pudotella lumia alas.








Räväjärven joutsenet eivät talvea hätkähdä. Aikovatkohan jäädä talvehtimaan. Läheisellä Kiveskoskella on ollut joutsenia monesti koko talven ajan.






Käylänkoski ympäristöineen on kuin luminen satumaa. Vettä on reilummin kuin muistan koskaan aiemmin nähneeni tähän aikaan vuodesta. Koski jakautuu useaan haaraan ja lisäksi kosken keskellä olevan saaren läpi virtaa nyt monia pienempiä puroja.




Keskipäivällä pilvipeite raottuu hieman ja hetken aikaa puiden latvojen yllä näkyy sinitaivas.






















Harvoin talvi tulee ensimmäisellä tai toisellakaan yrittämällä. Vaan olisi se mukavaa jos kohta pääsisi hiihtämään. Polkukelkkakausi on jo avattu. Ilman muovisia liukujalaksia kelkkailu ei olisi onnistunut, koska lumen alla ei ole yhtään jäätä.

12 kommenttia:

  1. Ihanat lumimaisemat :-)
    Lumi kaunistaa maisemaa mahdottoman paljon, sen melkein joka syksy on ehtinyt unohtaa ;-)

    Nuo koskikuvat ovat erityisen kauniita lumen peittäessä puun runkoja ja oksia.

    VastaaPoista
  2. Ihan on talven näköistä, kyllä lumi pukee maiseman kauniiksi!

    VastaaPoista
  3. Oi, siellä on valkeus! Miten kiehtovia, suorastaan satumaisia kuvia!

    VastaaPoista
  4. Kaunis on Käylänkoski talviasussaan. Jää on tuskin vielä tarpeeksi kestävää, tuossa ylempänä kuvassa. Nyt on muutenkin niin että lumen satoi päälle ei kerinny kunnon jäätä tehä. Täällä hätäisimmät näyttää käyneen jo hiihtämässä, lumen jälkien perusteella. Maatahan tuo saattaa vielä raapia suksen pohja. Tuota lumen syvyyskarttaa täytyykin käydä katsomassa, sillä kuulin että Naruskallakin on enemmän nyt lunta kuin kirkonkylällä Sallassa ja meillä on sen 10cm.

    VastaaPoista
  5. Kauniit lumikuvat! Ensilumessa on aina sitä jotakin...

    VastaaPoista
  6. Kaunista! Täällä Savossa on vielä pimeää ja lumetonta. Ensilunta odotan jo minäkin.

    VastaaPoista
  7. Peloittavan kauniit kuvat ... se (lumi) saapuu vääjäämättä eteläänkin, vaikka ei olisi väliä.
    Nyt sinun ei tarvitse erikseen ottaa musta-valkokuvia, luonto on sitä itsessään.

    VastaaPoista
  8. Niinpäs on! Valkoinen on kaunis väri marraskuulle. Lumikuvat ovat niin mieleeni.

    VastaaPoista
  9. talvinen satumaa! Toivottavasti joutsenilla pysyy vesi avoinna koko talven.

    VastaaPoista
  10. Oi, miten kaunista. Käylässä kävin viimeksi kesän alussa, mutta kauneimmat kuvat siellä ovat lumen aikana ottamani...ja siihen vielä paukkupakkanen!!

    VastaaPoista
  11. Ooooh! lunta! Ihanaa. Kovin on kaunista :)

    VastaaPoista
  12. Upeita kuvia, tutun oloisista maisemista :)

    VastaaPoista