sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kesäkelistä talven aloitukseen

Taakse jäi Kallavesi ja melontakelit, matka suuntautui kohti pohjoista.


Joutsenet ovat yhä Kuusamon Nissinjärvellä, vaikka rannat ovat riitteessä. Matkalla näimme Ylä-Savon pelloilla ruokailevia joutsenlaumoja, mutta yllättäen joustenia oli vielä Kuusamon korkeudellakin.






Kuusamo vastaanotti taas revontulitoivotuksella. Tosin, tällä kertaa tulet jäivät paljolti pilvikerroksen taakse.


Seuraavana aamuna sää oli seljennyt ja muutaman asteen pakkanen oli kuorruttanut maan kuuralla.












Rukan rinteiden lumetus oli levittänyt ohuen lumikerroksen ympäristöönkin.






Sain viikonlopuksi mieluisan vieraan. Pieni retkikaveri nautti vähäisestäkin lumesta.


Lunta oli maassa lumienkelin verran.




Tässä lasketaan mäkeä kuuraista varvukkoa pitkin.




Kävimme retkellä Vuosselin laavulla. Istuttiin tulilla ja paistettiin makkaraa.






Seuraava yö sitten toi 5-10 senttiä aitoa lunta. Kuin taikaiskusta siirryttiin talveen, ainakin toistaiseksi. Toivon kovasti lumen pysyvän, on paljon valoisampaa kun on lunta maassa.

Lumiprinsessa oli rakennettava, vaikka pakkasen puolella ollut säätila piti lumen kuivana, eikä pallojen teko oikein onnistunut.

11 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat jälleen <3 - voi kun meillekin tulis´ jo lunta !

    VastaaPoista
  2. Näissä sinun kuvissa on väriä, kauneutta ja iloa!!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, aivan talvea siellä. Joutsent lensivät täällä tänään etelän suuntaan, jokohan saataisiin tännekin lumipeite..

    VastaaPoista
  4. Kaunista talven tuloa!

    Pakkanen näkyy kauniisti.

    VastaaPoista
  5. Voi miten kaunista. Hauska, elävä tunnelma.

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia taas!
    Enkelin jälkeinen kuva on paras! Aivan mielettömän osuva :-)

    VastaaPoista
  7. Samat joutsenet olen nähnyt moneen kertaan täälle syksyä ja kuvasinkin ne. Kauniita lintuja! Lumi kaunistaa maiseman.

    VastaaPoista
  8. Olipas mukava nopeutettu aikakierros.
    Samaa mieltä Susannan kanssa parhaasta kuvasta.
    Lumi on kaunista valokuvauksen osaajan käsissä, ja siellä missä sen kuuluu ollakin, eli luonnossa.

    VastaaPoista
  9. Upeat kuvat jälleen!

    Haluaisin niin nähdä revontulia Muutamana yönä niitä on näkynyt täällä etelässäkin, muttei meilläpäin. vaikka olen kovasti tähyillyt silloin taivaalle.

    VastaaPoista
  10. Teet nopeita siirtoja,vain suit sait syksytunnelmista talveen.
    Upea tervetulotoivotus taivaan tulien myötä.
    Lapsen riemu on tarttuvaa noissa lumileikeissä.
    Tänne meillekin tuli edellisyönä lunta.

    VastaaPoista